Hyppää pääsisältöön

Syöpäsäätiön palkinto Teuvo Tammelalle eturauhassyöpätutkimuksesta

Julkaistu 19.1.2021
Tampereen yliopisto
Teuvo Tammela
Syöpäsäätiö on myöntänyt professori Teuvo Tammelalle 10 000 euron Niilo Voipio -palkinnon. Tammela on 40 vuoden ajan edistänyt suomalaista eturauhassyövän hoitoa ja -tutkimusta.

Syöpäsäätiön palkitsema professori Teuvo Tammela Tampereen yliopistosta on tehnyt uraauurtavaa syöpätutkimusta 1980-luvulta alkaen. Tammela on eturauhassyöpään erikoistunut laaja-alainen tutkija, joka yhdistää perustutkimuksen kliiniseen tutkimukseen sekä epidemiologiseen tutkimukseen. Hän on tutkinut myös syövän psykososiaalisia vaikutuksia ja eturauhassyöpää sairastavien kokemuksia hoidon jälkeisestä elämänlaadusta. Tutkimustyönsä ohella Tammela hoitaa potilaita, joilla on urologisia sairauksia, kuten eturauhassyöpää.

Palkinnon perusteluissa todetaan, että Tammela on yhdistänyt urallaan ansioituneesti korkeatasoisen tutkimustyön, potilastyön sekä lääkäreiden kouluttamisen.

Teuvo Tammela toimii Tampereen yliopiston kirurgian professorina sekä Tampereen yliopistollisen sairaalan kirurgian vastuualueen ylilääkärinä. Tammela on aktiivisella urallaan julkaissut yli 600 alkuperäisjulkaisua. Tammela on innostava ja kannustava nuorten tutkijoiden ohjaaja, joka on uransa aikana ohjannut 27 väitöskirjaa. Hän on useiden suomalaisten ja kansainvälisten tiedeyhteisöjen ja tieteellisten julkaisujen toimituskuntien jäsen. Tammela on toiminut lukuisissa luottamustehtävissä Syöpäjärjestöissä vuosina 2000-2017.

Niilo Voipio -palkinto

Syöpäsäätiön neljän vuoden välein myöntämän Niilo Voipio -palkinnon tarkoituksena on kannustaa tieteellisessä tutkimustyössä ja sen soveltamisessa ansioituneita syöpätutkijoita. Palkinto on arvoltaan 10 000 euroa.

2000-luvulla palkinnon ovat saaneet professorit Albert de la Chapelle, Matti Hakama, Jukka-Pekka Mecklin, Kari Alitalo ja Heikki Joensuu. Niilo Voipio toimi Suomen Syöpäyhdistyksen pääsihteerinä 1949-1986.

Kuva: Jonne Renvall