Hyppää pääsisältöön

Suurvaltakilpailun paluu vaatii Suomelta aktiivisuutta

Julkaistu 11.9.2020
Tampereen yliopisto
Hiski Haukkala/ Kuva: Jonne Renvall
Professori Hiski Haukkala hämmästelee, miksi koronapandemian kaltaiset kriisit yllättävät meidät aina uudestaan, vaikka valtionhallinto suoltaa jatkuvana virtana erilaisia tulevaisuuskatsauksia ja strategiapapereita.
Suurvaltakilpailu on palannut maailmanpolitiikan näyttämölle tavalla, joka vaati Suomelta aktiivisuutta ja hyvää tilannetajua riskien hallinnassa.

Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Hiski Haukkala varoittaa, että pienten valtioiden uhkana on keskeisten kysymysten siirtyminen pois monenkeskeisiltä areenoilta suurvaltojen muodostamiin pieniin piireihin.

– Suomen haaste on toimia siten, että se välttyy joutumasta suurvaltojen välisen kaupankäynnin kohteeksi, Haukkala kirjoittaa tuoreessa kirjassaan Suuren pelin paluu.

Kirja ei Haukkalan mukaan ole varsinainen tutkimus, mutta se nojaa hänen yli 20 vuoden aikana tekemiinsä ja lukemiinsa tutkimuksiin ja hänen toimintaansa kansainvälisen politiikan ja diplomatian parissa.

Haukkala on työskennellyt yliopistouransa ohella tasavallan presidentti Sauli Niinistön ulkopoliittisena neuvonantajana 2016–2017 ja kansliapäällikkönä vuonna 2018.

Suurvaltapeli tukalaa pienille maille

Suurvaltakilpailu saattaisi Haukkalan mukaan pahimmillaan ajaa Suomen Venäjää vastaan lännen eteentyönnettynä tukialueena. Tämä taas saisi Suomen rakentamaan turvallisuutensa ja asemansa yksinomaan aseiden varaan.

– Se myös merkittävästi kaventaisi Suomen omaa liikkumatilaa ja heikentäisi Suomen kansainvälistä asemaa, sillä se tekisi Suomen täydellisen riippuvaiseksi
sotilaallisen tuen antajasta eikä se silti välttämättä täysin poistaisi päämme yli solmittavan suurpoliittisen sopimuksen uhkaa, Haukkala arvioi.

Suurvaltakilpailun paluu on Haukkalan mukaan Suomelle huono kehityskulku ja fakta, joka pitää ottaa huomioon. Suurvaltapelejä hän pitää aina potentiaalisesti hankalina ja jopa vaarallisina pienten maiden kannalta.

Haukkala kirjoittaa kansainvälisistä arvioista, joiden mukaan Trump voisi yrittää jonkinlaista etupiirisopimusta Venäjän kanssa, mikäli hän tulee valituksi toiselle kaudelle. Etupiiripolitiikka voi palata Eurooppaan myös Trumpista riippumatta.

Suurvaltakilpailu alkoi ennen Trumpia

Trumpin presidenttikautta pidetään suurvaltakilpailun käynnistäjänä. Hiski Haukkalan mukaan Barack Obama oli kuitenkin ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka pyrki rajoittamaan USA:n globaaleja vastuita.

Merkittävin ero presidenttien välillä lieneekin Haukkalan mukaan puheissa ja tyylissä, ei analyysissä Yhdysvaltain roolista maailmassa.

Meneillään on laajempi yhdysvaltalaisen maailmankuvan ja itseymmärryksen
muutos. Haukkala kirjoittaa, että Yhdysvaltain uusi itsekkyys ja kutistunut rooli on tullut jäädäkseen eikä Trumpin poistuminen muuttaisi näitä pohjavirtauksia. Joe Bidenin menestys tulevissa presidentinvaaleissa johtaisi Haukkalan mukaan tuskin muuhun kuin korkeintaan väliaikaiseen tyylimuutokseen. Kipupisteet jäisivät yhä vaille vastausta.

Nykytilanne pitää sisällään merkittävän riskin siitä, että osa Yhdysvaltain liittolaisjärjestelmästä ja samalla sen vaikutusvallasta saattaa romahtaa.

Euroopan unioni ongelmissa

Suomi ei menesty Haukkalan mukaan tulevaisuuden suurissa peleissä vain omin avuin ja omilla ehdoillaan, vaan se tarvitsee tuekseen uskottavan yhteisen eurooppalaisen selkänojan, jonka vain Euroopan unioni voi sille tarjota.

Suomi on ollut osa hegemonista länttä koko EU-jäsenyytensä ajan, jota on kestänyt jo neljännesvuosisata. Nyt lännen hegemonian aika on tulossa päätökseen ja samalla koko EU:n tulevaisuus on valinkauhassa.

Suomelle on tarjolla vain huonoja vaihtoehtoja, kun se joutuu haarukoimaan valintojaan ja turvallisuuttaan tilanteessa, jossa Yhdysvaltain rooli muuttuu ja EU:n toimintakyky heikkenee.

Haukkala kehottaa varautumaan myös pahimpaan vaihtoehtoon. Se tarkoittaisi vallatonta, taantuvaa ja pirstoutuvaa Eurooppaa, jossa Suomi joutuisi yhä enemmän nojaamaan omiin voimiinsa ja sopeutumaan eteen tuleviin tilanteisiin.

– Jos EU romahtaa paukahtaen esimerkiksi äkillisen finanssikriisin myötä, voi jälki olla erittäin kaoottista ja rumaa, jopa väkivaltaista. Mutta jos se hiipuu pois kitisten, on mahdollista, että edessä on hitaasti fragmentoituvan mutta samaan aikaan
uudella tavalla alueellisesti osittain yhdessä pysyvän Euroopan aika. Tämä jättäisi myös Suomelle enemmän aikaa ja tilaa sovittaa omaa asemaansa muuttuvaan maailmaan ja tehdä sitä osin yhteistyössä muiden, samanmielisten kansakuntien kanssa, Haukkala kirjoittaa.

Nato-optio pidettävä voimassa

Suomen historian vaarallisimmat vaiheet eivät Hiski Haukkalan mukaan ole koskaan liittyneet kahdenvälisiin ongelmiin jonkin toisen valtion kanssa vaan siihen, että Suomi on näyttäytynyt ongelmana tai uhkana osana laajempaa suurpoliittista asetelmaa. Tällainen uhka on syntynyt usein Venäjän johtajien länttä kohtaan tuntemasta pelosta ja vainoharhasta.

Suomen ja Venäjän väliselle aseelliselle konfliktille Haukkala ei nykyoloissa löydä muita mahdollisia syitä kuin sen, että Suomi omilla toimillaan tekisi itsestään sotilaallisen ongelman tai uhan Venäjälle. Vain Suomen pyrkimys liittyä Natoon voisi laukaista maiden välille kriisin, joka saattaisi sisältää jopa sotilaallisia vaikuttamisyrityksiä Venäjältä.

Haukkala pitää huonoina vaihtoehtoina sekä Suomen liittymistä Natoon että nykyisestä Nato-optiosta luopumista ja asettautumista sen myötä vapaaehtoisesti Venäjän etupiiriin.

Nato-jäsenyys toisi turvatakuut mutta aktivoisi Venäjältä laajemmin Suomeen kohdistuvan uhan. Nato-optiosta luopuminen taas kaventaisi omaehtoista liikkumatilaa.

Haukkala tarjoaa ratkaisuksi kolmatta tietä. Se lähtee ajatuksesta, että turvallisuus on pulma, jota emme kertakaikkisesti voi ratkaista mutta jota on mahdollista koettaa myös omin toimin hallita.

Tämä tarkoittaa nykyistä Nato-optio-linjaa, joka ottaa huomioon Venäjän turvallisuusedut mutta varjelee Suomen kansainvälistä asemaa ja kehittää läntistä puolustusyhteistyötä.

– Nato-optio saa sotilasliittoon liittymistä kannattavilta osakseen usein irvintää, mutta mahdollisuus hakea sotilasliiton jäsenyyttä on itsessään turvallisuuspoliittinen instrumentti, joka saattaa Suomen tapauksessa olla arvokkaampi, jos sen jättää käyttämättä. Suomen kansainvälisen aseman tekee muiden silmissä kiinnostavaksi kykymme pelata omaehtoista peliä.

Natoon liittymistä parempana ratkaisuna Haukkala pitää kylmän sodan ajalta tuttua Pohjolan tasapainoa, mutta uudessa asussa siten, että Suomi ja Ruotsi yhdessä
pysyttäytyisivät Naton ulkopuolella mutta tiiviinä osana laajempaa länsieurooppalaista aluetta.

Kriisit jaksavat aina yllättää

Hiski Haukkala nostaa kirjassaan esiin myös suurvaltapeliä suuremmat uhkakuvat, joista pahimpia ovat ilmastonmuutos, resurssiniukkuus ja eliölajien monimuotoisuuden kato. Nämä tulevaisuuden uhat on ihmiskunta omilla toimillaan saattanut matkaan.

Haukkala hämmästelee, miksi kriisit jaksavat aina yllättää, olivat ne sitten hitaasti eteneviä tai nopeasti esiin syöksyviä. Syyksi hän nimeää ihmiskunnan ja kansakuntien vaillinaisen kyvyn ymmärtää maailmaamme. Hyvä esimerkki on koronapandemia, jonka ensin Kiina ja sitten koko maailma antoi räjähtää käsiin.

Konfliktien ennakoinnin puutetta Haukkala pitää paradoksina, sillä hänen mukaansa ”viimeisen vuosikymmenen aikana valtionhallinnon on vallannut suorastaan ennakointivillitys”.

– Erilaista tulevaisuuskatsausta ja strategiapaperia suolletaan jatkuvana virtana. Silti kriisit yllättävät meidät jatkuvasti housut kintuissa. Viimeisen vuosikymmenen aikana olemme joutuneet pandemian ja Ukrainan konfliktin ohella myös ainakin globaaliin finanssikriisin ja vuosien 2015– 2016 turvapaikanhakijakriisin yllättämiksi, Haukkala kirjoittaa.

Ennakoinnin puutteelle on monia syitä kuten prosessien joustamattomuus ja korkean virkamies- ja poliittisen johdon haluttomuus sitoutua ennakointityöhön.

– Oma vaikutelmani on, että valtionhallinto tuottaa palveluiden ja ratkaisujen ohella jatkuvasti myös uutta hallintoa ja koordinaatiotarvetta ilman, että itse tuotteen laatu olennaisesti siitä paranisi, Haukkala arvioi.

Johtajuus hukassa valtionhallinnossa

Haukkala arvostelee valtionhallintoa puuttuvasta johtajuudesta, joka näkyy vaikeuksina etenkin poikkeusoloissa. Kokoavaa yleisjohtajuutta ei hänen mukaansa löydy edes hallituksen sisältä, kun pääministerikin johtaa hallitusta vain nimellisesti valtionhallinnon siiloutuneen rakenteen vuoksi.

Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston työnjako on valtiosäännössä määritelty tavalla, jota Haukkala pitää kryptisenä ja paradoksaalisena erityisesti EU-asioiden hoidon kannalta.

Haukkala ehdottaa pohdittavaksi presidentin roolin vahvistamista EU-asioissa niiltä osin kuin ne kuuluvat ulkopolitiikan piiriin. Presidentin sisäpoliittisen vallan palauttamista hän ei pidä realistisena vaihtoehtona.

Haukkala esittää myös ulkoministeriöön hallintoremonttia ja vision terävöittämistä.

Teksti: Heikki Laurinolli
Kuva: Jonne Renvall

Hiski Haukkala: Suuren pelin paluu. Suomen tulevaisuus kriisien maailmassa. Otava 2020.