Hyppää pääsisältöön

Suuri virtuaalitapahtuma esittelee opintotarjontaa koko Suomelle

Julkaistu 23.11.2020
Tampereen yliopisto
Jatkoon!-päivä Tampereen yliopistossa 30.11.2020
Tampereen yliopisto järjestää maanantaina 30.11. Jatkoon!-päivän virtuaalisena etätapahtumana.

Opiskelijahaun infotapahtumassa jaetaan tietoa ja kokemuksia niin hakemisesta kuin yleisesti opiskelusta Tampereen yliopistossa. Mukana kysymyksiin vastaamassa on suuri joukko opiskelijalähettiläitä, yliopiston opettajia ja hakijapalveluiden väkeä. 

Kyseessä on historian ensimmäinen Jatkoon!-päivän virtuaalitoteutus mutta samalla ensimmäinen kerta, jolloin mukana ovat kaikki Tampereen yliopiston kevään yhteishakujen hakukohteet.  

Tapahtumaa voi seurata verkosta. Tarjontaa on neljällä kanavalla, joista kolmella kuullaan hakukohteiden esittelyjä ja neljäs keskittyy yleisiin aiheisiin sekä hakumenettelyyn. Esiintymislavalla tietoa jakaa yli 100 yliopiston asiantuntijaa, opiskelijaa ja alumnia. Vuorovaikutuksen mahdollistaa chat, jossa vastauksia kuullaan myös suorana lavalta. Kolmetuntisessa tuotannossa nähdään lisäksi kampusesittelyjä. 

– Tämä on hakua miettivien paras tilaisuus tutustua Tampereen yliopiston hakukohteisiin. Nyt on ainutkertainen tilaisuus päästä jutuille näin suuren asiantuntijajoukon kanssa, sanoo hakijapalvelujen palvelupäällikkö Meeri Oikemus.  

– Haluamme tarjota nuorille tietoa ja aitoja opiskelijakokemuksia, mikä helpottaisi poikkeusolojen kasaamaa painetta korkeakouluun hakemisessa. 

Tampereen yliopisto tarjoaa nuorille vuorovaikutteisen tapahtuman, jota on tehty järjestäjien mukaan suurella sydämellä. Mukana on tapahtuma-alan ammattilaisia ja muita yhteistyökumppaneita. Hakijapalveluissa ollaan innostuneita virtuaalisesta ja vuorovaikutteisesta toteutuksesta. 

– Haluamme luoda aitoja kohtaamisia, vaikka emme voi tavata hakukohde- ja kampusesittelyiden merkeissä kampuksilla. Toivomme, että nuoret myös kysyvät opinnoista, kertovat koordinaattori Hanna Riippi ja koulutusasiantuntija Kristiina Tolvanen hakijapalveluista.   

Jatkoon! on Tampereen yliopiston hakijamarkkinoinnin vuoden tärkein tapahtuma, joka on suunnattu toisen asteen opiskelijoille. Tapahtumasivuille odotetaan tuhansia Tampereen yliopistosta kiinnostuneita. 

Päivän tarjonta esittelee Tampereen yliopiston hakuvaihtoehtoja kevään yhteishauissa 2021.   

– Millaista opiskelu yliopistossa on? Mitä vaihtoehtoja minulla on, kun mietin hakukohteitani kevään yhteishauissa? Millaiseen työhön eri tutkinnot antavat valmiudet?   

– Ja ennen kaikkea, miksi kannattaa tehdä elämäsi paras ratkaisu ja hakea opiskelemaan Tampereen yliopistoon, hakijapalveluista kerrotaan. 

Tapahtumasivu avautuu Jatkoon!-päivänä, mutta jo nyt kannattaa ilmoittautua ennakkoon osoitteessa www.tuni.fi/jatkoon.  

Tampereen yliopiston virtuaalinen Jatkoon!-päivä maanantaina 30.11.2020 klo 9-12

Tule tutustumaan Tampereen monipuoliseen opintotarjontaan sekä Suomen vetovoimaisimpaan opiskelukaupunkiin.   

Tapahtumaan voi tulla linjoille sujuvasti sen aikana. Ilmoittautumalla ennakkoon ja osallistumalla voit voittaa bluetooth-vastamelukuulokkeet! 

Järjestäjä
Hakijapalvelut/Tampereen yliopisto

Lisätietoa
hakijapalvelut.tau [at] tuni.fi  

www.tuni.fi/jatkoon  

Facebook-tapahtuma  

Tampereen ammattikorkeakoulun Jatkoon! -päivä 8.12. 


Median yhteyshenkilö
Meeri Oikemus, 040 849 0594, meeri.oikemus [at] tuni.fi  
palvelupäällikkö
hakijapalvelut
Tampereen yliopisto