Hyppää pääsisältöön

Suomen ensimmäistä EU-huippukokousta muistellaan Tampereella 16.10.

Julkaistu 9.10.2019
Tampereen yliopisto
vuoden 1999 huippukokouksen ryhmäkuva
Tasan 20 vuotta sitten, 15.-16.10.1999, Tampereella Vapriikissa järjestettiin EU-huippukokous, joka on jälkikäteen asiantuntijoiden arvioissa nostettu yhdeksi tärkeimmistä EU:n historiassa. Vuoden 1999 puheenjohtajakauden pääministerin Paavo Lipposen johdolla Tampereen kokous rakensi Euroopan unionille yhteistä vapauden, oikeuden ja turvallisuuden aluetta. Huippukokouksen kunniaksi järjestetään juhlasymposiumi keskiviikkona 16.10. kello 13-16 Tampereen yliopiston juhlasalissa.

Tampereen EU-huippukokous sai merkittävän sisällön, kun päätettiin, että Suomen johdolla kokouksen agendalla ovat etenkin turvapaikka-asiat, maahanmuutto, liikkuvuus ja tuomioistuinten sekä poliisien yhteistyö. Kokouksen viralliseksi termiksi tuli Eurooppa-neuvoston erityiskokous. Kokouksen merkittävyyttä kuvastaa se, että esimerkiksi Brysselissä Tampere tunnetaan edelleen unionin sisä- ja oikeusasioiden "pääkaupunkina".

Kokouksen linjaukset kirjattiin asiakirjaan otsikolla Towards a Union of Freedom, Security and Justice: The Tampere Milestones eli Kohti vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvaa unionia: Tampereen toimintalinjat. Tampereella haettiin nimenomaan suuntaviivoja, ja asiakirjaan kirjattiin yhteensä noin 60 yksittäistä toimenpidettä tai tavoitetta. Esimerkiksi Euroopan-laajuista pidätysmääräystä voidaan pitää Tampereen huippukokouksen yhtenä käytännön saavutuksena, huomiota saivat myös keskustelut turvapaikkamenettelyjen yhtenäistämisestä.

Kokoukseen osallistuivat muiden muassa Britannian pääministeri Tony Blair, Ranskan presidentti Jacques Chirac, Saksan liittokansleri Gerhard Schröder ja EU-komission puheenjohtaja Romano Prodi. Vuonna 2014 komission johtoon tullut Jean-Claude Juncker oli myös Tampereella, silloin Luxemburgin pääministerin roolissa.

Historian ensimmäisen Suomen johtaman EU-huippukokouksen kunniaksi järjestetään juhlasymposiumi keskiviikkona 16.10. kello 13-16 Tampereen yliopiston juhlasalissa Kalevantie 4.

Tilaisuuden avaa vuoden 1999 puheenjohtajakauden pääministeri Paavo Lipponen ja kaupungin tervehdyksen esittää pormestari Lauri Lyly. Pääpuhujana on sisäministeri Maria Ohisalo. Pekka Järviö esittelee Tampereen Eurooppa-neuvoston taustaa ja tuloksia. Paneelissa akatemiatutkija Rinna Kullaa, apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen, EU-komission Suomen edustuston päällikkö Antti Peltomäki sekä kansanedustaja Johannes Koskinen keskustelevat aiheesta Vapaus, oikeus ja turvallisuus - kaikki vai ei mitään?

Juhlasymposiumi on kaikille avoin ja maksuton tilaisuus.

Ennakkoilmoittautuminen