Hyppää pääsisältöön

Suomalainen järjestelmäpiirisuunnittelu vahvistuu – Tampereella SoC Hub-yhteistyön tuloksena valmistumassa piiriprototyyppi

Julkaistu 21.9.2021
Tampereen yliopisto
Piirisuunnittelun projektitiimin jäseniä työssään.
SoC Hubin toiminta perustuu yliopiston ja yritysten väliseen kehitystyöhön. Kuvassa projektitiimin jäseniä Tampereen yliopistolla. Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto
Viime vuonna käynnistetyn järjestelmäpiirisuunnitteluun keskittyvän SoC Hub -avauksen ensimmäisen maaliviivan ylitys lähestyy. Yritysten ja yliopiston yhteisen kehitystyön tuloksena saadaan pian valmiiksi ensimmäinen piiriprototyyppi, mikä osaltaan edistää Euroopan teknologista itsenäistymistä piiriteknologiassa. Samalla Tampereen yliopisto vahvistaa asemiaan johtavana järjestelmäpiirisuunnittelun kouluttajana Suomessa.

Tampereella on pitkä historia järjestelmäpiirisuunnittelun tukikohtana Suomessa. Osaamista on vahvistanut entisestään viime vuonna toimintansa aloittanut Tampereen yliopiston ja Nokian koordinoima System-on-Chip Hub -hanke.

Hankkeessa on tehty tiiviisti töitä yliopiston ja yritysten välisen yhteistyön kehittämiseksi, ja samalla järjestelmäpiiriosaamisen koulutukseen on panostettu merkittävästi. SoC Hubissa tehtävä työ tähtää Euroopan teknologisen itsenäisyyden vahvistamiseen ja liittyy siten myös hiljattain julkistettuun EU:n Chips Act -ohjelmaan.

–Järjestelmäpiirien suunnittelu vaatii monialaista osaamista. Tampere on jo pitkään toiminut Suomen merkittävimpänä digitaalisuunnittelijoiden kouluttajana. Ennakoimme kasvavaa tarvetta ja syvensimme piirisuunnittelun koulutusta jo aiemmin, kertoo Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnan dekaani Jyrki Vuorinen.

Tampereen yliopiston informaatioteknologian alueen tutkintokoulutus tarjoaa 750 kandi- ja maisterialoituspaikkaa vuodessa, ja aluetta vahvistetaan uusilla rekrytoinneilla.

Ensimmäinen piiriprototyyppi valmistuu loppuvuodesta

Business Finlandin rahoittamassa projektissa Tampereen yliopisto ja yritykset kehittävät yhteistyössä kolmen vuoden aikana kolme järjestelmäpiiriprototyyppiä. Ensimmäinen niistä valmistuu loppuvuodesta, ja samalla projekti saavuttaa merkittävän etapin myös koko maan mittakaavassa.

– Paitsi itse piirikehitystyö myös sille välttämättömän infrastruktuurin ja sopimusympäristön luominen on tehty alan standardiin ja hankkeen kokoon nähden erittäin nopealla vauhdilla. Saavutus ei olisi ollut mahdollinen ilman alan huippuasiantuntijoiden tiivistä yhteistyötä, toteaa tietotekniikan yksikön johtaja Timo Hämäläinen.

Ensimmäinen prototyyppi on tähän mennessä monimutkaisin Suomessa tutkimusyhteistyössä tehty piiri, jossa korostuu integrointiosaaminen. Piirin valmistuksessa käytetään uutta 22 nanometrin puolijohdeteknologiaa, ja kumppanina siinä on belgialainen IMEC-tutkimusinstituutti.

– Yliopiston ja yritysten yhdessä toteuttamaa piirikehitystä ei ole aiemmin tehty Suomessa tässä mittakaavassa. On hienoa nähdä, miten yhteistyö on kantanut ja ensimmäinen konkreettinen tavoite on pian saavutettu, jatkaa Hämäläinen.

Lue lisää SoC Hubista.

Ota yhteyttä

Timo Hämäläinen
puh. 040 849 0777
timo.hamalainen [at] tuni.fi (timo[dot]hamalainen[at]tuni[dot]fi)

Suvi Lammi
puh. 050 318 2435
suvi.m.lammi [at] tuni.fi (suvi[dot]m[dot]lammi[at]tuni[dot]fi)