Hyppää pääsisältöön

Sosiaalipolitiikka-palkinto hyvän elämän edellytysten tutkijalle

Julkaistu 25.10.2019
Tampereen yliopisto
Professori emerita Briitta Koskiaho
Sosiaalipoliittinen yhdistys palkitsee emeritaprofessori Briitta Koskiahon Sosiaalipolitiikka-palkinnolla. Palkinto myönnetään ansiokkaasta toiminnasta sosiaalipolitiikan toteutumisessa ja kehittämisessä.

Koskiaho on toiminut aktiivisesti sosiaalipolitiikan piirissä akateemisesti ja yhteiskunnallisesti 1960-luvulta lähtien, kaikkiaan lähes 60 vuotta. Koskiaho väitteli yhteiskuntatieteiden tohtoriksi 1969 ja jäi eläkkeelle sosiaalipolitiikan professorin tehtävästä 2005 Tampereen yliopistosta. Hän on edelleen toiminut aktiivisena tutkijana ja asiantuntija-kansalaisvaikuttajana omalla tutkimusalallaan emeritana.

Koskiaho on toiminut tutkijana hyvinvointivaltion syntyajoista tähän päivään asti. Hänen tutkimustyönsä keskiössä ovat olleet edelleen ajankohtaiset teemat: hyvinvointikysymykset, kaupunkipolitiikka sekä ympäristö- ja asuntopolitiikka. Hän on myös tarkastellut sosiaalipolitiikan markkinoistumista, yksityistymistä ja valinnanvapauden merkitystä sekä julkisen vallan ja kansalaisyhteiskunnan välisen suhteen muutosta. Häntä on kiinnostanut ihmisten hyvä elämä yhteiskuntien muuttuessa.

Koskiaho ei ole tyytynyt olemassa oleviin tieteenalarajauksiin vaan pohtinut ja tarkastellut monia kriittisiä yhteiskunnallisia kysymyksiä eturintamassa. Hän on tuonut keskusteluun esimerkiksi infektioriskien lisääntymisen ilmastonmuutoksen myötä.

Ihan pihalla? -tutkimushankeessa hän on yhdessä kansalaistutkijoiden kanssa tutkinut digisyrjäytymisen merkitystä vanhojen ihmisten arjessa. Hän on ehdottanut digiauttamiskeskuksia, digibusseja ja digiministeriä vanhojen ihmisten arkiasioiden hoidon ja sähköisten palveluiden käytön helpottamiseksi. Digisyrjäytyminen ei koske vain vanhoja vaan myös osaa nuorista, maahanmuuttajista ja vammaisista. Tutkimuksen on julkaissut SOSTE.

Sosiaalipoliittinen yhdistys jakaa määräajoin Sosiaalipolitiikka-palkintoa ansiokkaasta toiminnasta sosiaalipolitiikan toteutumisessa ja kehittämisessä. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1987, ja se on jaettu yhteensä yhdeksän kertaa. Nyt jaettava palkinto on siis kymmenes. Palkinto voidaan myöntää yksityiselle henkilölle, työryhmälle, järjestölle, kunnalle, laitokselle tai virastolle.

Lähde: Sosiaalipoliittinen yhdistys
Kuva: Erkki Karén