Hyppää pääsisältöön

Songs for a New World -musikaali kertoo tarinoita milleniaalien burnout-sukupolvesta

Julkaistu 21.2.2022
Tampereen ammattikorkeakoulu
Musikaalin tunnuskuvassa ihmisiä auringon edessä
Suomen musikaaliestradit valloittanut näyttelijä Petrus Kähkönen debytoi ohjaajana, kun Broadway-musikaali Songs for a New World – Laulu uudelle maailmalle saa ensi-iltansa 28.2.2022 Tampereella Hällä-näyttämöllä. Episodimusikaalin Suomen kantaesityksessä lavalle astuvat tulevat musiikkiteatterin ammattilaiset Tampereen ammattikorkeakoulun Musiikin koulutusohjelmasta.

Teos on ajankohtainen pohdinta siitä, mihin yhteiskuntamme on menossa ja kuinka nuoret ihmiset väsyvät jo matkalla aikuisuuteen. Teoksessa esiintyy TAMK Musiikin musiikkiteatterilinjan opiskelijoita, bändi sekä Tampereen konservatorion tanssijaopiskelijoita. Taustalla vaikuttavat vankat musiikkiteatterin osaajat: vastaavina kapellimestareina toimivat Eeva Kontu ja Joonas Mikkilä, esityskapellimestarina Aleksi Laukkonen. Musikaalin on säveltänyt Jason Robert Brown ja tekstin on kääntänyt Anna-Maija Ihander.

Tampereen ammattikorkeakoulu kouluttaa musiikkiteatterin ammattilaisia ainoana korkeakouluna Suomessa. Yhteistyö musikaalin tuotannossa MD Company Oy Ltd:n kanssa tarjoaa tärkeitä työelämäkontakteja opiskelijoille alan ammattilaisten ohjauksessa.

Parrasvaloista ohjaajan paikalle

Petrus Kähkönen tekee ohjauksellisen debyyttinsä esityksen myötä. Hän kokee siirtymisen parrasvaloissa valloittavasta musikaalitähdestä ohjauspuolelle luontevaksi ja on haaveillut siitä salaa jo hetken. Tampereella nähtävä esitys on ensimmäisiä tuotantoja maailmalla uudella, vuodelta 2018 olevalla orkestroinnilla.

 Alun perin teoksessa ei ole juonta, vaan 16 musiikkinumeroa omina tarinoina siirtymineen. Sijoitin tarinan milleniaalien burnout-sukupolven ajankuvaksi toimistoelämään, kuutioon, jonka kautta voi pohtia onko meillä kaikilla se oma toimistokuutio elämässään, johon kahvinkatkuinen arki iskee, kuvailee Petrus Kähkönen MD Companylta.

Songs for a New World - Laulu uudelle maailmalle tuo Pirkanmaan kulttuuritarjontaan raikkaan ja ajatuksia herättävän tulkinnan nuorten tulevien ammattilaisten toteuttamana ja samalla myös täysin uuden suomennoksen teoksesta. Esitykset sijoittuvat talvilomaviikolle. 

 TAMK Musiikin musiikkiteatterin opiskelijat ovat jo tuttu näky Tampereella nähdyissä musikaaleissa, kuten Spring Awakening ja Kinky Bootsissa. Nyt opiskelijoilla on jälleen paikka loistaa kokonaisen musikaalin päätähtinä, iloitsee tuottaja Maria Piirainen TAMK Musiikista.

Jason Robert Brown: Songs for a New World - Laulu uudelle maailmalle
Ensi-ilta maanantaina 28.2.2022 klo 19, Hällä-näyttämö, Tampere

Tapahtuman sivut: sites.tuni.fi/tamkmusiikki/songs

 

Lisätietoja:

tuottaja Maria Piirainen, p. 050 469 8891, maria.piirainen [at] tuni.fi. Haastattelupyynnöt Maria Piiraisen kautta.

Median akkreditointi esityksiin: suunnittelija Susanna Ihanus, susanna.ihanus [at] tuni.fi (susanna[dot]ihanus[at]tuni[dot]fi), p. 050 530 2905

 

Kuva: Musikaalin markkinointikuva