Hyppää pääsisältöön

Siivous vähentää koronavirusta pinnoilta, muttei poista sitä kokonaan

Julkaistu 13.9.2021
Tampereen ammattikorkeakoulu
Vesipisaroita tummanharmaalla pinnalla
Tampereen yliopiston, Tampereen ammattikorkeakoulun ja yritysten yhteishankkeessa luotiin näyttöön perustuvaa uutta tietoa yleisten tilojen siivouksen mikrobiologisesta tehokkuudesta. Soveltavalla tutkimuksella pyritään kehittämään ravintola-, matkailu- ja hoiva-alan yritysten resilienssiä ja toiminnan tehokkuutta poikkeustilanteessa ja sen jälkeen.
Päivittäissiivouksen tehokkuutta muuttuvassa epidemiatilanteessa tutkineessa hankkeessa todettiin, että koronavirus näyttää tarttuvan eri pintamateriaaleihin eri voimakkuudella. Siivous vähentää virusmäärää, mutta ei poista kaikkea virusta pinnoilta. Hankkeessa mallinnettiin myös virusmarkkereiden leviämistä ruokailutilanteissa.

Tampereen korkeakouluyhteisön ja yritysten pintahygienian kehittämishankkeessa tutkittiin koronaviruksen säilymistä pinnoilla ja sitä, miten siivous puhdistusaineilla puhdistaa niitä viruksesta.

− Hoiva-, palvelu- ja siivousalan yrityksissä tarvitaan tutkittua tietoa äkillisen tartuntavaaran hallintaan. Olemme tehneet tehokkaasti töitä puoli vuotta. Business Finlandin rahoittaman hankkeen tulokset ovat erittäin mielenkiintoisia, kertoo hanketta johtanut virologian professori Heikki Hyöty Tampereen yliopistosta.

Kaikki puhdistusaineet puhdistivat virusta kohtalaisen tehokkaasti eri pinnoilta

Laboratoriokokeissa pinnat saastutettiin endeemisellä koronaviruksella ja pyyhittiin erilaisilla puhdistusaineilla ja desinfioivalla puhdistusaineella. Pyyhkäisynäytteiden tulokset osoittivat, että pyyhintä ei poistanut virusta kokonaan pinnoilta. Koronavirus näyttää tarttuvan eri pintamateriaaleihin eri voimakkuudella ja tietyt pinnat ovat helpommin puhdistettavia.

− Yleisesti voidaan sanoa, että desinfioiva aine puhdisti tehokkaimmin. Kaikki puhdistusaineet puhdistivat virusta pinnoilta kohtalaisen tehokkaasti. Puhdistusaineilla oli kaikkiaan suuri merkitys pintojen puhdistumiseen, summaa dosentti Sami Oikarinen Tampereen yliopistosta.

Siivous vähentää viruskontaminaatiota sairaalaympäristössä

TAYSin koronaviruspotilaita hoitavien yksiköiden hoitohuoneista otettujen näytteiden perusteella huoneiden pinnoilta löytyi SARS-CoV-2-virusta.

Tutkimuksessa todettiin, että siivous vähentää virusta pinnoilta, mutta ei aina poista sitä kokonaan. Tähän mennessä tutkituissa näytteissä havaitut virukset eivät kuitenkaan olleet tartuttamiskykyisiä, sillä niiden viruspitoisuudet olivat hyvin matalia.

Altistumisia mallinnettiin todellisissa ravintolatiloissa

− Living Lab -ympäristössä testasimme sitä, miten virusmarkkerit leviävät kahdessa erityyppisessä ruokailutilassa normaaleissa ateriointitilanteissa, kertoo lehtori Leila Kakko Tampereen ammattikorkeakoulusta.

Tulosten perusteella käsidesitys jäi useimmilla puutteelliseksi. Turvavälitkään eivät kokeissa täysin toteutuneet. Myös ristikontaminaatioita syntyi ruokailijoiden ja eri kattausten välillä. Tarjoilijasta löytyy asiakkaan merkkiainetta, ja häneltä se näyttäisi siirtyneen usealle henkilölle.

Käytäntö vaihtaa buffetin ottimet puolen tunnin välein ja sijoittaa istumapaikat turvavälein vaikuttaa vähentävän leviämisriskiä.

Lisää tutkittua tietoa tartuntavaaran hallintaan tulossa

Hankkeessa tehtiin myös haastatteluita ja työpajoja yrityksille sekä kyselyjä kahviloiden ja ravintoloiden asiakkaille.

− Niistä ilmenee, että asiakkaiden mielestä siivouskäytänteiden muutokset eivät aina ole riittäviä, Kakko toteaa.

Hänen mukaansa moni siivousyritys on kehittänyt koronasiivouksesta uuden palvelutuotteen. Asiakkaille on tehty myös epidemianaikaisia toimintaohjeita. Haasteina ovat olleet tuotteiden saatavuus ja hintojen nousu.

Näyttöön perustuvaa tietoa hyödyntämällä voidaan minimoida taudinaiheuttajien leviäminen. Jatkohankkeen suunnittelu on käynnistynyt, joten aiheesta on luvassa lisää tutkittua tietoa.

 

Pintahygienian kehittäminen muuttuvassa epidemiatilanteessa (PIHY) on Business Finlandin rahoittama Co-Creation-hanke, joka alkoi 1.9.2020 ja päättyi 28.2.2021. Hankkeessa tuotettiin näyttöön perustuvaa, pilotoinnilla todennettua tietoa päivittäissiivouksen tehokkuudesta.

Tutkimushankkeessa olivat mukana Tampereen yliopisto, Tampereen ammattikorkeakoulu, Kemvit Oy, Berner Oy, Kiilto Clean Oy, Poistoa Oy ja Norlandia Care Oy sekä useita muita suomalaisia yhteistyökumppaneita.

PIHY-hankkeen verkkosivut

Lisätiedot:
Leila Kakko, lehtori, Tampereen ammattikorkeakoulu
, leila.kakko [at] tuni.fi, 050 3119623

 

Kuva: Shutterstock
Teksti: Hanna Ylli