Hyppää pääsisältöön

Seinäjoen yliopistokeskuksen johtajaksi Olli-Pekka Viinamäki

Julkaistu 13.6.2023
Tampereen yliopisto
Olli-Pekka Viinamäki.
Tampereen yliopisto on nimittänyt Seinäjoen yliopistokeskuksen uudeksi johtajaksi hallintotieteiden tohtori, dosentti Olli-Pekka Viinamäen. Viinamäki aloittaa tehtävässään 7.8.2023. Tehtävään saatiin 21 hakemusta. Nykyinen johtaja, FT Juha Alarinta jää eläkkeelle.

Viinamäellä on yli 20 vuoden kokemus yliopistomaailmasta, ja erityisesti yliopistojen, yritysten ja julkisen sektorin vuorovaikutuksen ja yhteistyön edistämisestä. Hän on toiminut monipuolisesti tutkimus- ja opetustehtävissä Vaasan yliopistossa sekä erilaisissa tieteellisissä asiantuntijatehtävissä Suomessa ja kansainvälisesti.  

Viinamäki siirtyy yliopistokeskuksen johtajaksi Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksen toiminnanjohtajan tehtävästä, jossa hän on toiminut vuodesta 2019 alkaen. Siten hän tuntee Etelä-Pohjanmaan yritys- ja kuntakentän tarpeet sekä TKI-toimissa että koulutuksessa hyvin. 

Viinamäki toteaa, että Korkeakouluyhdistys on ollut näköalapaikka tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintojen edistämiseen sekä kuntien elinvoimaisuuden ja yliopisto-opintojen laajentumisen luomiin mahdollisuuksiin.

– Onnistuneita ja vaikuttavia tuloksia saadaan, kun yliopistot, kunnat ja yritykset puhaltavat yhteen hiileen. Yhteistyö on hyvää ja laajaa, mutta tulen silti panostamaan yliopistokeskuksen johtajan tehtävässä yhteistyön edistämiseen, Viinamäki lisää. 

– Etelä-Pohjanmaa ja Seinäjoki eivät pärjää valtavan hyvin, kun mitataan TKI-toiminnan volyymia tai korkeakoulutetun väestön määrää. Alueella on kuitenkin paljon potentiaalia: yritystoiminta on poikkeuksellisen vilkasta ja alueen työllisyystaso on Suomen parasta. Osaajista on valtava pula. Yliopistokeskuksen monitieteinen Epanet-professuuriverkosto ja yliopistot ovat yritysten paras kumppani, kun kiihdytetään yritysten kehitys- ja innovaatiotoimia. Lisäksi pidän tärkeänä sitä, että yliopistokeskuksessa tutkintokoulutuksen ja jatkuvan oppimisen määrät ovat nousevat.  


Lisätietoja:

Jarmo Takala, provosti, jarmo.takala [at] tuni.fi, 040 541 6897
Olli-Pekka Viinamäki, Seinäjoen yliopistokeskuksen johtaja 7.8. alkaen, 050 554 0789