Uutinen

Satu Vasantola sai kirjallisuuden Tiiliskivi-palkinnon

Tampereen yliopiston kirjallisuudenopiskelijat palkitsivat ajankohtaisen romaanin.

Vuoden 2018 Tiiliskivi-palkinnon voitti Satu Vasantola romaanillaan En palaa takaisin koskaan, luulen (Tammi). Tampereen yliopiston kirjallisuudenopiskelijat valitsivat teoksen voittajaksi, sillä se on ajankohtainen ja tuo uutta suomalaisessa kirjallisuudessa ennestään tuttuihin aiheisiin.

Raati piti Vasantolan teosta ajankohtaisena, koska se tuo esiin pakolaiskriisin ja uusnatsismin nousun ja uudistaa sukupolviromaanin aihepiiriä. Kertomus lähtee nykyhetkestä ja avautuu takaumien kautta. Eri hahmojen tarinoita kuljetetaan rinnakkain monessa eri aikatasossa, mutta tarina pysyy selkeänä kokonaisuutena.

Finalisteihin kuuluivat myös Meri Kuusiston romaani Vuosi tavaratalossa (Otava), Elin Willowsin romaani Inlandet (Sisämaa, Teos & Förlaget), Anneli Suusaaren romaani Ei sinne yllä myrskysää (Karisto), Tiina Rajamäen novellikokoelma Vieras maisema (Teos) sekä Jenna Kunnaksen & Noora Kunnaksen lastenkirja Hämärävaarit (Otava).

Tiiliskivi on Tampereen yliopiston kirjallisuudenopiskelijoiden ainejärjestö Teema ry:n vuosittain jakama, kiertävä kirjallisuuspalkinto. Palkintoa on jaettu vuodesta 2002 lähtien, joten tänä vuonna palkinto myönnettiin jo 18. kerran. Finlaysonin seinästä peräisin oleva tiiliskivi symboloi palkitun kirjan painavaa tekstiä samalla kun punatiili kuvaa palkinnon tamperelaista alkuperää. Palkinnon ideana on nostaa esiin laadukkaita kotimaisia kaunokirjallisia teoksia, jotka ovat jääneet vaille ansaitsemaansa huomiota.

Palkinnon aiempiin voittajiin lukeutuvat muun muassa Riikka Pelo teoksellaan Taivaankantaja (2006, Teos), Katja Kettu teoksellaan Surujenkerääjä (2005, WSOY) ja Marko Annala teoksellaan Värityskirja (2017, Like).

Tiiliskivi-palkintoa edelsi Koskenkorva-kirjallisuuspalkinto, jota Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan kulttuurijaosto ja Teema ry jakoivat 90-luvulla. Viimeisen kerran se jaettiin 20 vuotta sitten, jolloin palkinnon voittaja sai Koskenkorva-pullon lisäksi myös tiiliskiven.

Vuoden 2018 Tiiliskivi-raatiin kuuluivat raadin puheenjohtaja Elsa Hyvärinen sekä raatilaiset Susanna Keinänen, Aino Kemppainen, Valtteri Lepistö, Jasmin Molin, Kaisa Hammarén-Ojanen ja Pirkko Viitasalo. Tiiliskivi-klubin tuottajina toimivat Lyydia Paakki ja Aappo Jutila.

Kuva: Otto Virtanen