Videovälitteisen eli esimerkiksi Skypen, Zoomin tai Facetimen kautta tapahtuvan vuorovaikutuksen rooli on koronapandemian myötä kasvanut ja vakiintunut. YTM Sakari Ilomäen väitöskirjatutkimus käsittelee sitä, miten vuorovaikutuksen osapuolet korjaavat meneillään olevaa toimintaa koskevia ymmärrysongelmia. Tällaisia voivat olla esimerkiksi päällekkäispuhuntaan liittyvät epäselvyydet tai esineiden kanssa toimimisen vaikeudet. Ilomäki huomioi tutkimuksessaan erityisesti, miten yhteisymmärryksen hajoamisen hetkiä tunnistetaan, miten yhteisymmärrystä korjataan ja miten videoneuvotteluteknologia vaikuttaa näihin prosesseihin.
– Videovälitteistä vuorovaikutusta koskevassa puheessa huomio kiinnittyy usein rakeiseen kuvayhteyteen ja pätkivään ääneen. Ymmärrysongelmia kuitenkin syntyy erityisesti siitä, että toimivakin videoyhteys vaikeuttaa toimintojen tulkitsemista, Ilomäki toteaa.
– Kasvokkain teemme esimerkiksi puheen ja kehonkäytön perusteella päätelmiä toisen valmiudesta päättää keskustelu. Tämä ei videopuhelussa ole samalla tavalla mahdollista.
Ilomäen tutkimustulosten mukaan ymmärrysongelmien tunnistamisen ja korjaamisen keinot ovat perusteiltaan samankaltaisia videovälitteisessä ja kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa. Merkkejä ymmärrysongelmista ovat odotuksenvastaiset teot, esimerkiksi se, että toinen osapuoli ei vastaa esitettyyn pyyntöön. Korjaavana keinona tällaisessa tilanteessa osapuolet pyrkivät tuomaan esiin oman ymmärryksensä meneillään olevasta tilanteesta tai saamaan toisen osapuolen näkökulman esiin.
Tutkimuksessa tunnistettiin kaksi näkökulman esiintuomisen tapaa. Ensimmäinen on oman näkökulman sanallistaminen, joka tapahtuu esimerkiksi kehottamalla toista ottamaan puheenvuoro epäselvän päällekkäin puhunnan jälkeen. Toinen on oman näkökulman visuaalinen esitteleminen, esimerkiksi näyttämällä esinettä, jota ymmärrysongelma koski. Sen lisäksi, että näitä tapoja käytetään oman näkökulman esiintuomiseen, myös toista vuorovaikutusosapuolta voidaan kutsua tuomaan niillä esiin omaa näkökulmaansa.
– Toisen näkökulman esiin kutsuminen näyttää liittyvän oman toiminnan valmisteluun. Jotta voi itse osallistua vuorovaikutukseen mielekkäällä tavalla, täytyy ymmärtää, miten toinen ymmärtää meneillään olevan tilanteen. Yhteisymmärryksen ylläpito on siis olennaista toiminnan jatkuvuuden kannalta, Ilomäki sanoo.
Vuorovaikutusta sovitetaan teknologian tarjoamiin mahdollisuuksiin
Vaikka yhteisymmärrystä ylläpidetään kasvokkaisesta vuorovaikutuksesta tutuilla tavoilla, on videoneuvotteluteknologialla oma roolinsa ymmärrysongelmien synnyssä, tunnistamisessa ja korjaamisessa.
Videovälitteisyyteen liittyvät tekniset rajoitteet, kuten viive tai jaetun fyysisen tilan puute, vaikeuttavat yksittäisten toimintojen tulkitsemista. Tämä vaikeuttaa sekä yhteisen ymmärryksen ylläpitoa että sen rakoilun tunnistamista. Ymmärrysongelmia korjatessaan ihmiset ottavat huomioon sen, mitä kanavia toisella osapuolella on käytössä ja sen, minkä tyyppisestä ymmärrysongelmasta on kyse.
– Konkreettisiin asioihin kuten esineisiin liittyvissä ymmärrysongelmissa voidaan hyödyntää näyttämistä. Sen sijaan abstraktimmat asiat, kuten puheenvuorojen säätely, voivat vaatia sanallistamista. Esimerkiksi osallistuja voi viittoa kohti kameraa ja sanoa ”sano sä vaan ensin", Ilomäki täsmentää.
Tutkimus perustuu tosielämän vuorovaikutustilanteista tehtyihin videotaltiointeihin. Tutkimusaineisto on koottu laajasti erilaisista sosiaali- ja terveyspalvelujen kohtaamisista. Analyysimenetelmänä Ilomäki käytti etnometodologista keskustelunanalyysia.
– Käytännössä katsoin taltiointeja useaan kertaan erilaisten käsitteellisten työkalujen avulla ja pyrin tunnistamaan toiminnan säännönmukaisuuksia ja sisäistä logiikkaa. Menetelmän suurin etu on se, että se laittaa etusijalle osallistujien oman näkökulman toimintaan, ei tutkijan tulkintoja. Näin ihmisten ennakoimaton toiminta teknologiavälitteisessä ympäristössä nousee keskiöön, eivät etukäteen tehdyt luokittelut ihmisten tai teknologian ominaisuuksista, Ilomäki pohtii.
Tuloksilla on useita soveltamismahdollisuuksia. Ilomäki kehottaa pohtimaan sitä, miten videovälitteisyys muokkaa vuorovaikutusta ja millaisia hyviä vuorovaikutuskäytäntöjä ammattilaisilla on jo nyt käytössä rajoitteiden ratkaisemiseksi. Toiseksi Ilomäki toivoo sanallistamisen ja näyttämisen vuorovaikutuskäytäntöjen yleistyvän, sillä ne ovat esimerkkejä toimivista käytännöistä. Kolmanneksi videovälitteisiä palveluita kehitettäessä olisi kiinnitettävä teknisten ratkaisujen lisäksi huomiota myös palvelujen sosiaaliseen puoleen.
– Vuorovaikutus ja siihen liittyvät sosiaaliset suhteet, fyysiset ja digitaaliset vuorovaikutustilat ja esineet muodostavat kokonaisuuden, jossa hoidon kannalta keskeisiä toimintoja toteutetaan. Hyvän etähoidon kannalta on olennaista, miten teknologia mahdollistaa näitä keskeisiä toimintoja.
Yhteiskuntatieteiden maisteri Sakari Ilomäen sosiaalipsykologian alaan kuuluva väitöskirja Distant but present. Rebuilding intersubjectivity in video-mediated interaction tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa lauantaina 3.12.2022 kello 12 Väinö Linna -salissa (Kalevantie 5, Tampere). Vastaväittäjinä toimii professori Christian Licoppe Paris Institute de Polytechnique’sta. Kustoksena toimii professori Johanna Ruusuvuori yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta.
Tutustu väitöskirjaan verkossa.
Kuva: Jonne Renvall /Tampereen yliopisto