Tutkimus

Sairaanhoitajat pettyivät eläkeuudistukseen

Tampereen yliopiston ja Vaasan yliopiston Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen toteuttamassa tutkimuksessa haastateltiin ikääntyviä sairaanhoitajia. Myöhentynyt eläkeikä aiheutti haastatelluissa pettymyksen ja katkeruuden tunteita.

Suomessa ja muualla EU-maissa käydään aktiivista keskustelua työurien pidentämisestä taloudellisen kestävyyden takaamiseksi. Tampereen yliopiston ja Vaasan yliopiston Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen toteuttamassa tutkimuksessa tarkasteltiin työurien pidentymistä terveydenhuoltoalalla haastattelemalla ikääntyviä (50+) sairaanhoitajia. Yhdessä yliopistollisessa keskussairaalassa työskentelevien hoitajien (17 naista, 5 miestä) haastattelut on tehty marras-joulukuussa 2016, juuri ennen eläkeuudistuksen voimaantuloa 1.1.2017.

Suurimmalle osalle haastatelluista eläkesuunnitelmat olivat epämääräisiä. Terveys ja taloudelliset seikat toimivat selkeinä reunaehtoina työssä jatkamista koskeville suunnitelmille.  Eläkeuudistuksen myötä myöhentynyt eläkeikä aiheutti osassa haastatelluista pettymyksen ja katkeruuden tunteita sekä epäluottamusta järjestelmää kohtaan.

Toisaalta koettiin, että työuran loppuvaiheesta kannattaa ottaa ”kaikki irti”. Työssä jaksamista edistäviksi asioiksi koettiin merkityksellinen potilastyö, vahva ammattitaito, työn ja vapaa-ajan pitäminen erillään sekä erilaiset organisatoriset käytänteet, kuten työaikapankin käyttö. Myös työyhteisöllä ja sieltä saatavalla henkisellä tuella nähtiin olevan tärkeä merkitys työssä jaksamiselle.

Vaikka ikääntyvät hoitajat luottivat omaan osaamisensa, koettiin johdolta saatava arvostus omalle työlle tärkeäksi. Johdolla onkin tärkeä rooli sellaisten olosuhteiden luomisessa, jotka ohjaavat ja kannustavat työssä jatkamiseen. Kestävään työuraan rohkaisevilla johtamiskäytännöillä voidaan luoda työntekijöiden osaamista arvosta ja heidän kehittymistään tukeva työilmapiiri.

Tutkimus on julkaistu 29.11. ilmestyneessä Yhteiskuntapolitiikka -lehdessä:

Ikonen, H-M., Salminen, H. & von Bonsdorff, M. E. 2019. Ikääntyvien sairaanhoitajien suunnitelmat työssä jatkamisesta: Ajatuksia ”eläkeuudistuslapun” lykkäämästä eläkeiästä. Yhteiskuntapolitiikka, 5-6, (84), 525-534. Artikkeli on vapaasti luettavissa netissä:

https://www.julkari.fi/handle/10024/138883

Rahoittajat: Suomen Kulttuurirahasto, Liikesivistysrahasto, Työsuojelurahasto

 

Lisätietoja tutkimuksesta:

Hanna-Mari Ikonen, Yliopistonlehtori, Tampereen yliopisto, hanna-mari.ikonen@tuni.fi
Hanna Salminen, Yliopistotutkija, Tampereen yliopisto, hanna.salminen@tuni.fi