Hyppää pääsisältöön

Sairaanhoitajaopiskelija mukaan sairaalakäynnille – Potilashelppari-palvelusta hyviä kokemuksia

Julkaistu 13.11.2019
Tampereen ammattikorkeakoulu
Potilashelppari_Fiiliskeskus
Tiina Runne (vas.), Tero Löytty ja Susanna Teuho pitävät Potilashelpparia tarpeellisena palveluna.
Tarvitseeko omaisesi tukea sairaala- tai poliklinikkakäynnille, mutta et itse pääse hänen mukaansa? Tampereen ammattikorkeakoulun Fiiliskeskuksen kehittämässä palvelussa potilas saa hoitotyön opiskelijan tuekseen sairaalakäyntinsä ajaksi.

Kulkeminen suuressa keskussairaalassa on terveellekin ihmiselle haasteellista, saati sitten liikuntarajoitteiselle tai muistisairaalle. On monin tavoin helpottavaa, kun koko käynnin ajan rinnalla kulkee hoitotyön opiskelija auttaen liikkumisessa, opastaen paikasta toiseen tai henkisenä tukena. 

Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) Fiiliskeskuksen kehittämää Potilashelpparipalvelua pilotoitiin keväällä 2019 Tampereen yliopistollisen sairaalan toimialue 1:n potilaille. Palvelua käytti 141 asiakasta, heistä suurin osa helpottamaan kulkuaan sairaalassa joko sen sokkeloisuuden tai oman huonon liikkumisen vuoksi. Palvelua käytettiin myös lievittämään jännitystä ja henkiseksi tueksi. 

Kokeilun aikana yhteydenotot tulivat potilailta itseltään tai heidän omaisiltaan.  

– Potilaan omaiset eivät pääse aina mukaan sairaalakäynnille, joten monen perheen järjestelyjä helpottaa, kun sairaanhoidon opiskelija tulee potilaan turvaksi, Fiiliskeskuksen koordinaattori Tiina Runne kertoo. 

Palaute asiakkailta ja opiskelijoilta oli erinomaisen hyvää. Myös Taysin henkilöstö koki palvelun tarpeelliseksi ja tervetulleeksi.  

– Nyt toivomme, että pääsemme toteuttamaan Potilashelpparia Taysin kaikilla toimialueilla, Runne kertoo.   

Tampereen yliopistollisen sairaalan opetusylihoitaja Susanna Teuhon mielestä Potilashelppari on erinomainen esimerkki sujuvasta yhteistyöstä ammatillisen oppilaitoksen ja työelämän kesken. 

– Kokemukset Potilashelpparista olivat hyvin positiivisia ja palvelua käyttäneet asiakkaat erittäin tyytyväisiä. Taysin toiminnan perustana on potilaan ja asiakkaan hyvä palvelukokemus. Tähän kokemukseen voidaan vaikuttaa monella tavalla, ja tämä on erinomainen esimerkki yhdenlaisesta keinosta. Kun asiakkaamme ovat tyytyväisiä, emme mekään voi olla kuin tyytyväisiä, Teuho sanoo.  

Opiskelija oppii kohtaamisista 

Opiskelijat saivat Teuhon mukaan mahdollisuuden kohdata potilaan ja asiakkaan aidossa vuorovaikutustilanteessa ja kehittää osaamistaan yhdessä keskeisimmistä hoitamisen osa-alueista, kohtaamisessa.  

– Pilotti päättyi ja kokemusten perusteella tahtotila yhteistyöhön ja potilashelpparitoiminnan mahdollistamiseen Taysissa syntyi. Tällä hetkellä luomme toiminnalle yhteisiä pelisääntöjä pilotin aikana esiin tulleet näkökulmat huomioiden, Teuho kertoo. 

TAMKin sairaanhoidon opiskelija Tero Löytty oli mukana kokeilussa. Potilashelpparina toimiminen oli hänelle erinomainen mahdollisuus päästä harjoittelemaan asiakkaan kohtaamista.  

– Avustamani asiakkaat olivat iloisia tällaisen palvelun olemassa olosta. Opin myös paljon, kun pääsin potilaan mukana seuraamaan toimenpiteitä ja näkemään ammattilaiset työn touhussa. Välillä asiakkaani halusivat kertoa omista vaivoistaan, mikä oli upeaa, kun teoriatunneilla opittu asia muuttui konkreettisemmaksi, Löytty sanoo. 

Potilas voi päättää itse yhdessä sairaalan henkilökunnan kanssa, saako opiskelija olla mukana tutkimuksissa ja hoitotoimenpiteissä. 

Monipuolisia helpparipalveluita saatavilla 

TAMKin Fiiliskeskuksessa terveys- ja sosiaalialan opiskelijat tuottavat erilaisia hyvinvoinnin palveluja osana opintojaan. Palvelujen hinnat pidetään edullisina.  

Muita terveysalalle kehitettyjä palveluja ovat Kotiutushelppari ja Omaishelppari. 

– Omaishelpparipalvelu on toiminnassa, mutta odottelee vielä kasvuvauhtia. Ideana tässä on se, että omaishoitaja saa kotiinsa apua opiskelijaparista oman tarpeensa mukaan. Esimerkiksi Alzheimer-potilasta kotonaan hoitava puoliso voi tilata apua, jotta pääsee käymään asioilla, Runne kertoo. 

Omaishoitajahelpparin piiriin Runne toivoo lisää asiakkaita, koska tarvetta hänen kokemuksensa mukaan on. 

Lisätietoja: Tiina Runne, koordinaattori, TAMK, Fiiliskeskus tiina.runne [at] tuni.fi (tiina[dot]runne[at]tuni[dot]fi), 050 911 4977
  

Kuva: Tiina Runne (vas.), Tero Löytty ja Susanna Teuho pitävät Potilashelpparia tarpeellisena palveluna.

Teksti: Arja Hautala
Kuva: Saara Lehtonen