Hyppää pääsisältöön

Sähköjärjestelmän murros muuttaa sähkön tuotantoa ja kulutusta – TAMKin ylempi tutkinto-ohjelma kouluttaa alalle asiantuntijoita

Julkaistu 16.11.2022
Tampereen ammattikorkeakoulu
Yliopettaja Aki Korpela.
Sähköjärjestelmä on murroksessa, joten tarve uudenlaisille osaajille on suuri. Älykkään uusiutuvan sähköenergiantuotannon ylempi tutkinto-ohjelma vastaa tähän tarpeeseen. Kuvassa yliopettaja Aki Korpela Tampereen ammattikorkeakoulusta.
Tampereen ammattikorkeakoulussa käynnistyy tammikuussa 2023 ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtava Älykkään ja uusiutuvan sähköenergiantuotannon tutkinto-ohjelma. Lisähaku ohjelmaan on auki 28.11.—8.12.2022.

— Sähköjärjestelmän murros tarkoittaa muutosta, jota siirtyminen fossiilisilla polttoaineilla tuotetusta sähköstä uusiutuvaan, sääriippuvaiseen sähköntuotantoon tuo mukanaan koko sähköjärjestelmään, selittää Tampereen ammattikorkeakoulun teollisuusteknologian yliopettaja Aki Korpela.

Kun koko järjestelmä on murroksessa, on tarve uuden osaajille suuri. Tammikuussa käynnistyvä YAMK-tutkinto-ohjelma on järjestyksessään jo toinen. 

Vihreää vetyä, pienydinvoimaloita ja kulutusjoustoa

Vaikka koko järjestelmä on murroksessa, pysyy vaatimus tehotasapainosta sähköverkossa. Sähkön tuotannon ja kulutuksen on oltava kaikkina aikoina yhtä suurta.

— Fossiilisilla polttoaineilla sähköä tuotettaessa on tuotanto voitu säätää kulutuksen mukaan.  Verkossa on myös ollut suuria pyöriviä koneita tarjoamassa suojaa pienissä häiriöissä. Sääriippuvaisen energiantuotannon sääntely on paljon vaikeampaa. Siihen tarvitaan entistä tarkempaa sähkötehojen hallintaa älypohjaisella ohjauksella, Korpela kertoo murroksen mukanaan tuomista haasteista.

Tammikuussa käynnistyvässä tutkinto-ohjelmassa paneudutaankin paitsi uusiutuvaan sähköenergiantuotantoon aurinko- ja tuulienergialla, myös sen varastointiin ja uusiin energiamuotoihin kuten pienydinvoimaloihin.

— Esimerkiksi tuulienergiasta on meillä jo nyt tiettyinä aikoina ylituotantoa. Entäpä, kun sen kapasiteetti seuraavien 10 vuoden aikana kasvaa nelin-viisinkertaiseksi, kuten tavoitteena on? Yksi ratkaisu tähän on niin kutsutun vihreän vedyn tuotanto, jota myös käsittelemme osana koulutusta, kertoo Korpela. 

Energian riittävyys ja myös kulutuspuolen joustaminen, kun tuotanto ei voi joustaa entiseen malliin, on Venäjän hyökkäyssodan myötä käynnistyneen energiakriisin vuoksi aiempaakin ajankohtaisempaa.

— Koulutukseen haetaan kehittämistehtävällä, josta tehtävä opinnäytetyö on tärkeä osa opintoja. Tammikuussa käynnistyvään koulutukseen jo tulleiden hakemusten kehittämistehtävissä näkyy selvästi aiempaa vahvempi painotus kysynnän joustoon liittyviin teemoihin, sanoo Korpela.

Joustava etäopiskelu helpottaa työn ohessa opiskelua

60 opintopisteen laajuinen tutkinto-ohjelma suoritetaan oman työn ohessa. Opinnäytetyöt liittyvät usein suoraan opiskelijoiden omaan työhön. Tutkinto-ohjelma on rakennettu mahdollisimman joustavaksi.

— Opetusta on joka toinen perjantai ja sitä voi seurata etänä tai halutessaan tallenteena myöhemmin. Opinnot voi siis suorittaa täydellisen aika- ja paikkariippumattomasti, tähdentää Korpela.

Pohjavaatimuksena tutkinto-ohjelmaan on insinöörin tutkinto ja vähintään kahden vuoden työkokemus. Korpela muistuttaa, että tutkinnon ei välttämättä tarvitse olla sähköinsinööritutkinto.

— Maisterintutkintoa vastaava YAMK-tutkinto erittäin ajankohtaisesta aiheesta alalla, jossa tarve teknologia-asiantuntijoille on suuri, on hyvä vaihtoehto myös alanvaihtoa suunnitteleville insinööreille.

Lisätiedot:

Älykkään uusiutuvan sähköenergiantuotannon ylempi tutkinto-ohjelma

YAMK-lisähaku
Hakuaika 28.11.—8.12.2022

Aki Korpela, yliopettaja, älykkäät siirtojärjestelmät ja energian tuotanto
Teollisuusteknologia, Tampereen ammattikorkeakoulu
p. 040 6372 840, aki.korpela [at] tuni.fi (aki[dot]korpela[at]tuni[dot]fi)

 

Teksti: Helena Pekkarinen
Kuva: Emmi Suominen