Hyppää pääsisältöön

Sähköautojen yleistyminen edellyttää teknologiaa, kannustimia ja sektorirajojen ylittämistä

Julkaistu 21.11.2019
Tampereen korkeakouluyhteisö
sähköbussi liikenteessä
Liikenteen sähköistäminen on yksi keskeinen keino vähentää liikenteen hiilidioksidipäästöjä.
Liikenteen sähköistäminen on yksi keskeinen keino vähentää liikenteen hiilidioksidipäästöjä. Sähköautojen määrän tulisi kuitenkin moninkertaistua nykyisestä, jotta päästövähennykset toteutuisivat. Tampereen yliopiston EL-TRAN-hankkeen tutkijat vertailevat uudessa artikkelissa Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan sähköautopolitiikkakeinoja, joiden avulla muutosta voidaan nopeuttaa.

”Jos sähköautojen kaltaista teknologiamurrosta halutaan nopeuttaa, tulee tarkastella laajempaa kokonaisuutta kuin itse teknologiavalintoja ja niitä tukevia politiikkakeinoja, kuten erilaisia kannustimia,” toteaa tutkija Kirsi Kotilainen Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnasta.

Murroksen nopeuttamiseksi tutkijat suosittelevat systemaattisempaa eri sektorirajat ylittävää lähestymistapaa. Esimerkiksi kaupunkisuunnittelu ja rakennussektori vaikuttavat mahdollisuuksiin kytkeä sähköautojen lataus osaksi älykästä sähköverkkoa. Liikennesektorilla fossiilisten polttoaineiden tuet hidastavat sähköautoteknologian murrosta.

Tutkijat suosittelevat myös erilaisia politiikkakeinoja kansalaisten käyttäytymismallien ja kulttuuristen tapojen muuttamiseksi. Valistus- ja tiedotuskampanjan kohteena voisi olla esimerkiksi uusien liikkumispalveluiden suosiminen sen sijaan, että omistetaan oma auto, joka seisoo suurimman osan ajasta käyttämättömänä parkkipaikalla.

Johtopäätöksissään tutkijat korostavat huomion kiinnittämistä politiikkakeinojen lisäksi laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin, koska olemassa olevan järjestelmän toimijat, kuten teollisuus, voivat vaikuttaa politiikkakeinojen valintaan. Toimijoiden vahvat intressit voivat hidastaa muutosta järjestelmätasolla. Vaarana on teknologinen lukkiutuminen, joka hyödyttää nykyisiä toimijoita.

Tutkijat kuitenkin huomauttavat, että teknologinen lukkiutuminen voi myös mahdollistaa sähköautojen yleistymistä. Muutoksessa voidaan hyödyntää tuulivoimahankkeita ja rakennuksissa olevaa infrastruktuuria, jotka tukevat sähköautojen latausta ja sähkön varastointia.

EL-TRAN edistää ratkaisuja resurssitehokkaampaan ja ilmastoneutraalimpaan sähköjärjestelmään siirtymiseksi, luo kokonaisymmärryksen sähköjärjestelmästä, sen toimijoista ja sidosryhmistä, sekä esittää tiekartan siirtymän edellyttämälle yhteiskunnan kokonaismuutokselle.

EL-TRAN-hanketta rahoittaa Suomen Akatemian yhteydessä toimiva Strategisen tutkimuksen neuvosto. Hankkeen johtajana on professori Pami Aalto Tampereen yliopistosta. Hankkeessa ovat mukana myös Tampereen ammattikorkeakoulu, Itä-Suomen yliopisto, Turun yliopisto ja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy.

Kotilainen Kirsi, Aalto Pami, Valta Jussi, Rautiainen Antti, Kojo Matti, Sovacool Benjamin. From path dependence to policy mixes for Nordic electric mobility: Lessons for accelerating future transport transitions. Policy Sciences (2019), https://doi.org/10.1007/s11077-019-09361-3

www.el-tran.fi; @Eltranteam

Lisätietoja:
Tutkija Kirsi Kotilainen, +358 50 486 7742, kirsi.kotilainen [at] tuni.fi
Professori Pami Aalto, +358 50 318 5952, pami.aalto [at] tuni.fi

TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTE 21.11.2019