Hyppää pääsisältöön

Rehtorit Mari Walls ja Markku Lahtinen: Ensi vuonna olemme yhdessä enemmän kuin osiemme summa

Julkaistu 18.12.2018
Tampereen korkeakouluyhteisö
Walls ja Lahtinen
Tampereen uusi korkeakouluyhteisö aloittaa toimintansa 1.1.2019. Rehtorit Mari Walls ja Markku Lahtinen kiittävät yhteisöä ja sidosryhmiä upeasta työstä ja antoisista kohtaamisista, ja toivottavat rauhallista joulunaikaa ja innostavaa uutta vuotta.

Suomen monialaisin ja toiseksi suurin korkeakouluyhteisö syntyy, kun Tampereen teknillinen yliopisto ja vanha Tampereen yliopisto yhdistyvät Tampereen yliopisto -nimiseksi säätiöyliopistoksi, joka on myös Tampereen ammattikorkeakoulun pääomistaja. Uudessa korkeakouluyhteisössämme opiskelee 30 000 ja työskentelee 4 400 henkilöä.

Korkeakouluyhteisön rakentamisprosessi käynnistyi vajaat viisi vuotta sitten keväällä 2014, kun kolme korkeakoulua kutsuivat vuorineuvos Stig Gustavsonin selvittämään, millä alueilla korkeakoulut voisivat saavuttaa kansainvälisesti johtavan aseman ja mitä uudistuksia tähän tarvittaisiin. Selvitystyötä jatkoi vararehtoreista koostunut työryhmä, jonka raportin pohjalta kolmen korkeakoulun hallitukset päättivät keväällä 2015 jatkaa Tampere3-työnimen saanutta yhteistyöprosessia. Uuden korkeakouluyhteisön synnyn sinetöivät lakiesitykset annettiin eduskunnalle kesäkuussa 2017. Lait hyväksyttiin ja vahvistettiin joulukuussa 2017.

Monien vaiheiden jälkeen uuden yhteisön alku on vihdoin ovella. 1.1.2019 aloittaa toimintansa säätiöpohjainen Tampereen yliopisto ja samalla sen yhdessä TAMKin kanssa muodostama korkeakouluyhteisö. Suunnattoman paljon hienoa työtä on tehty satojen ja satojen ihmisten voimin sekä korkeakoulujen sisällä että sidosryhmissämme. Uuden yliopiston ja korkeakouluyhteisön käynnistyminen näkyvät vuodenvaihteessa heti erityisesti nimistössä. Meille rakentuvat parhaillaan myös yhteiset nettisivut ja yhteinen ilme ja logo. Verkkosivumme ja sähköpostisoitteidemme tuni.fi-pääte tulee sanoista Tampere Universities, eli Tampereen korkeakouluyhteisö.

Seuraavan parin vuoden käynnistysvaiheessa rakennamme kunnianhimoisesti uuden korkeakouluyhteisömme perustaa ja katseemme on koko ajan vahvasti myös ulospäin tavoitteena tiivis sidosryhmäyhteistyö ja kumppanuuksien kehittäminen.

Vahvojen korkeakoulujen muodostama monialainen liitto rakentuu vankalle perustalle. Tukijalan muodostavat korkeakoulujen vahva osaaminen ja erinomainen maine. Uudella yhteisöllä on jo tulevaisuuteen katsova, vahvuuksista ponnistava strategia sekä tutkimuksen ja koulutuksen strategiat, jotka ovat kaikki syntyneet laajapohjaisen valmistelun tuloksena. Yhdessä olemme enemmän kuin osiemme summa ja rakennamme kansainvälisesti vaikuttavan ja vetovoimaisen korkeakouluyhteisön!

Tässä vaiheessa vuotta haluamme kiittää lämpimästi koko yhteisöä ja sidosryhmiämme upeasta työstä ja antoisista kohtaamisista ja toivotamme rauhallista joulunaikaa ja innostusta uuden rakentamiseen ensi vuonna!

Rehtorit
Mari Walls, Tampereen yliopisto
Markku Lahtinen, Tampereen ammattikorkeakoulu