Hyppää pääsisältöön

Raportti kerää yhteen yliopistoyhteisön monipuolisia ja vaikuttavia tekoja kestävämmän maailman puolesta

Julkaistu 8.3.2022
Tampereen yliopisto
Yhteisövoimin kerätty Tampereen yliopiston Kestävän kehityksen raportti 2020 on julkaistu. Raportti kerää yhteen eri puolin yliopistoa tehtävää tutkimusta, koulutusta ja tekoja kestävyyden ja vastuullisuuden puolesta. Nyt pilotoitavan raportin toivotaan kasvavan ajantasaiseksi näkymäksi monipuoliseen osaamiseemme ja synnyttävän uutta yhteistyötä.

Tutustu raporttiin ja sen koostamisen periaatteisiin.

Kestävän kehityksen raportti 2020 kuvaa tuona vuonna käynnissä ollutta kestävää kehitystä edistävää toimintaa Tampereen yliopistossa niin opetuksen, tutkimuksen kuin tekojenkin saralla. Kestävän kehityksen raportti on tehty yhteisön ehdoilla ja tarkoitus on ollut antaa yhteisölle tilaa kertoa tavoitteistaan.

”On valtavan hienoa saada nostettua uudella tavalla esiin yhteisömme kestävän kehityksen työtä ja tekoja. Mukana on mitä monipuolisin kattaus erilaisia lähestymistapoja, mikä kertoo kestävän tulevaisuuden olevan meille yhteinen tavoite. Tietenkin tässä pilottiraportissa on vasta päästy raapaisemaan pintaa – kerrottavaa vielä riittää”, toteaa rehtori Mari Walls.

Nyt kerättyyn raporttiin ovat yhteisön jäsenet saaneet kertoa vapaamuotoisesti toiminnastaan. Raportointi keräsi liki sata yhteydenottoa eri puolin yliopistoa ja käytännössä kaikki avaukset lisättiin mukaan. Raportin ovat koostaneet kestävän kehityksen ja innovaatiokulttuurin erityisasiantuntija Matias Nurminen ja viestintäasiantuntija Niina Broman.

”Toivomme raportin havainnollistavan, miten paljon saamme aikaan yhdessä kestävyyden ja vastuullisuuden eteen jo nyt. Tietenkään ei ole tarkoitus jäädä liian pitkäksi aikaa taputtelemaan toisiamme selkään, vaan suunta on eteenpäin. Suunnittelimmekin raportin ennen kaikkea inspiroimaan, mutta myös opastamaan. Hyödynnämme YK:n kestävän kehityksen tavoitteita, joiden kautta kuka tahansa voi miettiä oman toimintansa kestävyyttä”, kertoo erityisasiantuntija Matias Nurminen.

YK:n asettamat 17 kestävyystavoitetta (Sustainable Development Goals, SDG) ovat kestävän kehityksen kansainvälinen kehikko ja yhteinen kieli, johon raportti tarjoaa myös läpileikkauksen. Lue lisää: Kestävän kehityksen tavoitteet.

Yhteistyötä kestävän kehityksen sanoittamisen parissa tarvitaan

Nyt julkaistu kestävän kehityksen raportti on vielä muotoaan hakeva pilotti ja raportissa on varattu tilaa myös kriittisille loppusanoille. Koko yhteisö on kutsuttu mukaan rakentamaan raportointimallia.

Vaikka vuoden 2020 toimintaamme kuvaava raportti päästään julkaisemaan hieman jälkijunassa, raportin rakentama malli ja alusta ovat lupaavia.

”Suunnittelemme nyt raportista päivittyvää dokumenttia, joka kokoaisi yhteen ajankohtaisia kestävyystekojamme samaan paikkaan. Saimme ajatuksen syksyllä toimintansa aloittaneelta Kestävä Tampereen korkeakouluyhteisö -verkostolta, joka tuo yhteen tutkijoita, opettajia, opiskelijoita ja tukipalveluiden henkilöstöä tieteenalarajojen yli kehittämään yhteisöstämme kestävää. Parhaimmillaan tällainen raportti onkin myös kohtauspaikka, joka synnyttää uudenlaista yhteistyötä.  Monesti oivallus yhteisestä kiinnostuksenkohteesta riittää avaamaan keskustelun”, Nurminen sanoo.

Kestävän kehityksen raportti tarjoaa uudenlaisen tavan viestiä toiminnastamme kestävyyden ja vastuullisuuden alueilla niin talon sisällä kuin sen ulkopuolelle. Tämän toivotaan luovan uudenlaisia mahdollisuuksia yhteistyölle, mutta yhä tarvitaan myös perustan valamista. Esimerkiksi YK:n kestävän kehityksen tavoitteet eivät ole vielä kaikille tuttuja yliopistossa, saati sen ulkopuolella, mutta kiinnostus aiheeseen on kasvussa. Tätä ja montaa muutakin ongelmaa ratkaistaan yhteistyössä kumppaneiden kanssa.

”Tällä hetkellä mietimme Ylen, Tampereen kaupungin ja korkeakouluyhteisömme yhdistävässä Medialaboratorio-hankkeessa, miten voisimme luoda kansantajuisen, helposti lähestyttävän ja kotimaisen kontekstin huomioivan selitystavan SDG:ille. Yhteisömme osaaminen on olennaista tällaisen eteenpäin viemisessä ja tällä hetkellä kestävän kehityksen tavoitteista onkin suunnitteilla myös Alusta!-verkkolehteen juttusarja. Toisaalta yhteistyötä tehdään myös opiskelijoidemme kanssa. Maisteriopiskelija uudesta Sustainable Digital Life -maisteriohjelmasta avustaa meitä raportin kehittämisessä ja tavoittamaan paremmin opiskelijoitamme ja opiskelijajärjestöjämme kertomaan toimistaan kestävyyden eteen. Tiedämme, että opiskelijakentällä tapahtuu valtavasti hienoa työtä ja haluaisimme auttaa nostamaan sitä esiin”, kertoo Nurminen.

Verkkosivujemme Löydä asiantuntija -osioon on alkuvuodesta lisätty Ilmasto ja ympäristö -teema. Listan kautta media löytää helpommin asiantuntijoitamme haastateltavaksi erilaisiin kestävyysaiheisiin liittyen. Niin asiantuntijalistan kuin raportinkin eteenpäin kehittely jatkuu kevään aikana yliopiston kestävän kehityksen työn organisoituessa.