Hyppää pääsisältöön

Professori Pirjo Markkolalle Ruotsin kuninkaallinen tutkijapalkinto

Julkaistu 20.2.2020
Tampereen yliopisto
Pirjo Markkola/ Kuva: Jonne Renvall
Tampereen yliopiston historian professori Pirjo Markkola on saanut Ruotsin kuninkaallisen kirjallisuus-, historia- ja antikviteettiakatemian (Kungliga Vitterhetsakademien) myöntämän Gad Rausingin palkinnon ansioistaan pohjoismaisen hyvinvointimallin tutkijana. Palkinto on arvoltaan 1,5 miljoonan kruunua eli 142 000 euroa.

Palkinnon perusteluissa Markkola saa tunnustusta monipuolisista ja innovatiivisista tutkimuksistaan, jotka koskevat pohjoismaisen hyvinvointimallin historiallisia juuria.

Pohjoismaat tunnetaan muualla maailmassa hyvinvoinnista ja sukupuolten tasa-arvosta. Monet ovat tutkineet pohjoismaista hyvinvointimallia, mutta professori Pirjo Markkola saa erityiskiitosta siitä, että hän on tutkinut sen historiaa ainutlaatuisella tavalla.

Palkintoperustelujen mukaan Markkola on laajan lähestymistapansa kautta osoittanut, että luterilaiseen perinteeseen liittyvillä käsityksillä on tärkeä rooli, kun selitetään nykyisten Pohjoismaiden yhteiskuntajärjestelmää.

Hän on myös osoittanut historiantutkimuksen merkityksen omassa ajassamme ja sen, miten historialliset kokemukset liittyvät läheisesti eettisiin kysymyksiin. Pirjo Markkola on koko tutkimusuransa ajan yhdistänyt eri alojen näkemyksiä ja ylittänyt rajat tavalla, jonka avulla hän on saavuttanut erinomaisia ja kestäviä tuloksia.

– Pohjoismainen yhteistyö on aina muodostanut olennaisen osan tutkimustani ja tutkijanuraani, minkä vuoksi olen erittäin onnellinen ja kiitollinen tästä arvostetusta pohjoismaisesta palkinnosta. Palkinto on tunnustus siitä, että historioitsijana olen yhdessä pohjoismaisten kollegojeni kanssa valinnut oikean suunnan, Pirjo Markkola sanoo.

Gad Rausingin palkinnon perustivat kirjallisuus-, historia- ja antikviteettiakatemian kunniajäsenen Gad Rausingin kolme lasta isänsä muistoksi. Se on akatemian suurin palkinto. Palkinto myönnetään vuosittain merkittävälle pohjoismaiselle humanistisen alan tutkijalle.

Palkinto jaetaan Kungliga Vitterhetsakademien’n vuosijuhlassa 20. maaliskuuta 2020.

Markkola on kolmas suomalainen, ensimmäinen suomalainen nainen ja ensimmäinen Helsingin yliopiston ulkopuolinen palkinnonsaaja.

 

Kungl. Vitterhetsakademien: Gad Rausings pris på 1,5 miljoner kronor tilldelas historikern professor Pirjo Markkola