Hyppää pääsisältöön

Professori Arto Haverista Vuosikymmenen kuntatutkija

Julkaistu 14.2.2020
Tampereen yliopisto
Arto Haveri/ Kuva: Jonne Renvall

Kunnallisalan kehittämissäätiö on valinnut professori Arto Haverin Vuosikymmenen kuntatutkijaksi. Palkinto, 5000 euron stipendi ja kunniakirja, myönnettiin ensimmäisen kerran.

Haveri on vaikuttanut merkittävästi 2010-luvulla kuntien toimialaan liittyvän tutkimuksen kehittymiseen. Hänen tutkimuksensa ja avauksensa ovat edesauttaneet päätöksentekijöitä ja työntekijöitä erityisesti kunnissa ja kuntayhtymissä tekemään työtään entistä paremmin. Hänen työnsä on myös edesauttanut muun muassa valtion hallinnossa ymmärtämään kuntatyötä entistä paremmin.

Professori Haveri on kouluttanut monta sukupolvea kuntien virkahenkilöitä erilaisiin johtotehtäviin. Hän on ohjannut lukuisia väitöskirjatöitä ja tutkimushankkeita. Haveri on ansioitunut kansainvälisissä tutkimuksissa ja luennoinut eripuolella maailmaa.

Haveri toimii professorina Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa. Hänen pääalueensa on kunnallispolitiikka, erityisesti kuntien ja alueyhteisöjen toiminta ja johtaminen. Haveri vahvuusalueita ovat julkishallinnon uudistaminen ja arviointi.

Filosofian tohtori Arto Koskesta Vuosikymmenen kuntatuki

Kunnallisalan kehittämissäätiö on valinnut filosofian tohtori Arto Kosken Vuosikymmenen kuntatueksi. Palkinto, 5000 euron stipendi ja kunniakirja, myönnettiin ensimmäisen kerran.

Koski on omalla työpanoksellaan merkittävästi edesauttanut kuntia niiden työssä. Koski on ollut keskeisesti valmistelemassa merkittäviä kuntiin ja maakuntiin liittyviä lainsäädännön uudistuksia usean maan hallituksen apuna 2000- ja 2010-luvuilla. Lisäksi hän ollut merkittävä kuntajakoselvittäjä suurissa kuntaliitoksissa muun muassa Salossa, Loimaalla, Oulussa ja Rovaniemellä.

Koski on mennyt kaikkiin työtehtäviinsä nöyrällä mielellä, numeroa itsestään tekemättä. Hän on puurtanut kuntien ja kulloisenkin kansanvaltaisen hallinnon apuna aidon pyyteettömästi. Hän on lojaalin virkahenkilön perikuva.

Kuva: Jonne Renvall