Hyppää pääsisältöön

ProDigial-tutkimusohjelma edistää tuottavuus- ja digiloikkaa infra-alalla

Julkaistu 27.10.2020
Tampereen yliopisto
Marraskuussa käynnistyvässä laajassa ProDigial-tutkimusohjelmassa etsitään keinoja infra-alan tuottavuuden edistämiseen digitalisaation avulla. Vahvana teemana on elinkaariajattelun lisääminen ja tiedon hallinta sen eri vaiheissa.

Infra-alan tuottavuudesta on pitkään esitetty kuvaajaa, joka muistuttaa kuolleen miehen sydänkäyrää. Viimeisen 50 vuoden aikana tuottavuus ei ole kasvanut nimeksikään, kun muilla teollisuuden aloilla tuottavuudessa on harpattu iso askel. Infraprojekteissa on monenlaisia ongelmia ja valjastamatonta potentiaalia. Tietoa hukataan elinkaarella, tuplatyötä tehdään paljon, projektien omistajuudessa on epäselvyyksiä, hankintakäytännöt ovat kirjavia, tuotantoprosessit ovat puutteellisia ja asenteet ovat luutuneita.

Marraskuussa Tutkimuskeskus Terrassa käynnistyy kolmevuotinen ProDigial-tutkimusohjelma, jonka tavoitteena on edistää infra-alan tuottavuutta digitalisaatiota hyödyntämällä ja siten vastata infra-alan haasteisiin. Tutkimusohjelma jakaantuu neljään tutkimuskokonaisuuteen: elinkaaren läpäisevä tieto, hankinta ja yhteistyö, toimintakulttuurin muutos ja tuottavuuden parantaminen. Yhtenä kantavana teemana on elinkaariajattelun lisääminen.

–  Jo investointivaiheessa pitäisi ottaa infran elinkaarikustannukset paremmin huomioon. Liian usein valintaperusteena on rakennusurakan hinta. Kuitenkin saattaa olla niin, että panostaminen rakennusvaiheeseen vähentää ylläpitokustannuksia, tutkimusohjelmaa johtava Industry Professor Kalle Vaismaa Tutkimuskeskus Terrasta kertoo.

ProDigial-tutkimusohjelmassa on Terran lisäksi laajasti tutkimushenkilöstöä Tampereen yliopistosta. Mukana on professoreita ja tutkijoita rakentamistaloudesta, tuotantotaloudesta, tietojohtamisesta sekä hallintotieteistä. Ohjelman rahoittavat Tampereen yliopiston lisäksi Väylävirasto sekä kymmenen kaupunkia: Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku, Oulu, Lahti, Jyväskylä, Lappeenranta ja Kuopio. Tutkimusohjelmassa tehdään monenlaisia pilotteja konkreettisissa infrahankkeissa, joita on toteuttamassa 20 infra-alan yritystä. ProDigialin hintalappu on 1,5 miljoonaa euroa.

Tutkimusohjelman yksi vahvuus on laaja yhteistyö koko alan läpäisevästi. Mukana ovat infran omistajat, infra-alan yritykset sekä yliopisto. Elinkaaren aikaisen yhteistyön kehittäminen on tärkeä teema ProDigialissa.

–  Kunnossapidon tulee olla mukana jo kaavoitus- ja suunnitteluvaiheissa. Samoin suunnittelun ja rakentamisen osaamista tarvitaan kunnossapidon suunnittelussa, Vaismaa toteaa.

Yksi tärkeä osa-alue on toimintakulttuurin muutos. Teknisiä härpäkkeitä ja käikäleitä voidaan suunnitella vaikka kuinka paljon, mutta jos johtajat eivät aktiivisesti vaikuta niiden käyttöönottoon, digiloikka jää ottamatta.

– Steve Jobs on sanonut, että ”teknologia ei muuta maailmaa, ihminen muuttaa”. Se pitää täysin paikkansa. Jos työprosesseja ei trimmata digitalisaatiota edistäväksi ja tehokkuutta parantavaksi, digitalisaatio jää vain yksittäisten prosessien digitoimiseksi. Alalla tarvitaan asennemuutosta. Sen tutkimiseen tutkimustiimissä on ihmisjohtamisen ja organisaatiokulttuurin asiantuntijoita keskustakampukselta.

 

Lisätiedot:

Industry Professor Kalle Vaismaa, Tutkimuskeskus Terra, puh. 0400 567283, kalle.vaismaa [at] tuni.fi (kalle[dot]vaismaa[at]tuni[dot]fi)

Rakennetun ympäristön tiedekunta

Rakennustekniikka