Hyppää pääsisältöön

Poikkeusolot synnyttävät uusia ratkaisuja – iWeek on äärimmäinen kokeilu

Julkaistu 17.4.2020
Tampereen ammattikorkeakoulu
Sohvi Sirkesalo kotitoimistossaan
Virtuaalitapahtuman suunnittelun välineenä on enimmäkseen se, mitä itse kultakin kotoa löytyy. "Minulla itselläni on vain MacBook ja kännykkä", sanoo Sohvi Sirkesalo kotitoimistossaan. Kuva: Jaakko Saarilampi
Yliopistot ja kampukset ovat hiljentyneet. Maailma pidättää hengitystään. Monien tapahtumien peruuntuessa tai siirtyessä TAMKin Media, musiikki ja taide -yksikössä pidettiin erityisen tärkeänä toteuttaa jokavuotinen kansainvälinen teemaviikko iWeek, ensimmäistä kertaa täysin virtuaalisesti 20.–24.4. Online-tapahtuman järjestäjinä niin opettajat kuin opiskelijat ovat uuden edessä.

– Kun pandemian leviäminen Euroopassa alkoi näkyä ja ensimmäiset vieraiden peruutukset tulivat, päätimme nopeasti, että kokeilemme kokonaan virtuaalista toteutusta kv-viikon perumisen sijaan. Meillähän on käytännössä lähes kaikki tekeminen digitaalisesti tallennettavissa ja jaeltavissa. Käytössä on myös yhteiskehittelyprosessin mahdollistavia työkaluja tiimien yhdistämiseen täällä ja kansainvälisesti. Myös kv-partnerit innostuivat ideasta heti, kertoo Media and Arts -koulutuksen osaamispäällikkö Timo Kivikangas.

iWeekin järjestäjinä ovat Median, musiikin ja taiteiden (MMT) tutkinto-ohjelmat. Suurimmassa roolissa tuottajana ja organisoijana on englanninkielisen Media & Arts -puolen väki. Projektia vetää kansainvälisten asioiden koordinaattori Sohvi Sirkesalo. Suunnittelussa on ollut mukana myös useita opettajia MMT-yksiköstä.

Viikon teemana on “See the Silence. Hear the Invisible. Teeman taustalla oli alun perin ajatus siitä, että yhteiskunnassa tapahtuu paljon muutoksia, joita emme havaitse: esimerkiksi ilmastonmuutos, rasismi tai tehokkuusajattelu. Nämä huomataan, kun ne tulevat rajusti esiin tai vaivihkaa osaksi arkea.

– Median, kulttuurin ja taiteen ammattilaisten työnä on havainnoida näitä huomaamattomia ilmiöitä. Työnsä kautta he reagoivat ja kommentoivat. Alan koulutuksen tehtävänä on kiinnittää huomiota näihin hiljaisiin signaaleihin, ennakoida tulevaisuutta ja etsiä uusia tapoja ilmaista asioita. Koronavirus toi teemaan vielä uusia, synkkiäkin sävyjä, Sirkesalo selittää.

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua

Sohvi Sirkesalon mukaan virtuaalisella viikolla tapahtuu samoja asioita kuin aina aiemminkin kv-viikoilla, mutta ensimmäistä kertaa kokonaan verkossa.

Olennainen osa kv-viikkoa ovat perinteisesti olleet kansainvälisistä partnerikouluista saapuneiden opettajien työpajat ja luennot, yhteiset paneelikeskustelut ja palautetilaisuudet. Niitäkin on edelleen luvassa.

– Ohjelmassa on opiskelijoiden töiden esittelyä: kuvataidenäyttelyitä, elokuvia, animaatioita, musiikin opiskelijoiden konsertteja, pelisuunnittelijoiden demoja. Lähes kaikki tällainen on aikaisemmin tapahtunut Mediapoliksen tiloissa Tohlopissa.

– Nyyttikestit-periaatteella olemme kasanneet ohjelmaa ja ratkoneet teknisiä haasteita. Hyvä tekemisen meininki on ollut koko ajan, Timo Kivikangas lisää.

– Suurin haaste ohjelmasuunnittelussa on ollut se, etteivät opiskelijat ole voineet tehdä ryhmänä töitä fyysisesti, eli esimerkiksi isompien yhtyeiden live-esitykset, performanssit tai normaali taidenäyttelyn toteutus eivät ole olleet mahdollista. Sen sijaan sisältöä on tuotettu yksilöllisesti kotoa käsin, ja yhteistyö muiden kanssa on tapahtunut etänä digitaalisin välinein. Tässä haasteena on toki myös uusien työkalujen nopea haltuun ottaminen, mutta tilanne on pakottanut voittamaan tämän ongelman ja keksimään uusia ratkaisuja. Tämä on varsin äärimmäinen kokeilu, ja uskoakseni monelle tulee olemaan yllätys, kuinka laadukasta jälkeä on saatu aikaan, Kivikangas kiittelee.

Kivikankaan mukaan poikkeustilanteesta huolimatta yhteydet, luova prosessi, benchmarkkaus sekä digitaalisen jakelun ja verkostoitumisen keinot toimivat. Se voi avata aivan uusiakin ovia verkostoitumiselle.

MMT-yksikössä virtuaaliseen toteutukseen on suhtauduttu ennakkoluulottomasti oppimiskokemuksena.

– Online-tapahtuman järjestäminen vaatii organisointikykyä, verkostoituneisuutta, kykyä visioida ja innovoida, tiimin osaamisen ja käytettävissä olevien työkalujen potentiaalin hyödyntämistä. Pieni hulluus ja heittäytymiskyky eivät myöskään haittaa, Timo Kivikangas luettelee.

Sirkesalo täydentää, että tarvitaan myös riittävästi aikaa ja kärsivällisyyttä opetella uutta.

Osallistujien verkostoitumista pyritään helpottamaan monipuolisella ohjelmalla. Kutsuja on lähtenyt laajasti opiskelijoille, opettajille ja muille keskeisille verkostoille niin Suomessa kuin ulkomailla. Tänä vuonna, kun kaikki on saavutettavissa nettiyhteyden päässä, yleisöä odotetaan olevan enemmän kuin koskaan aiemmin.

– Miten saamme kansainväliset kumppanit osallistumaan ja viikon tarjonnan kiinnostavaksi ja houkuttelevaksi, kun osallistujien rooli on aivan uudenlainen? Tämä on innostavaa ja jännittävää, kuvailee Sirkesalo.

Hän toivoo kävijöiltäkin avointa asennetta:

– Ok, no trip to Tampere, but I am curious to see how they do it and join!

Enemmän mahdollisuuksia olla yhteydessä

Sohvi Sirkesalon kanssa käytännön järjestelyitä hoitavat opiskelijat. Media-alan opiskelijatiimi oli kokoontunut jo muutamia kertoja ennen kuin koronarajoitukset alkoivat.

– Opiskelijat ehtivät olla päivän verran huolissaan siitä, mitä nyt tehdään. He ottivat ehdotuksen kokonaan verkossa tapahtuvasta tapahtumasta innostuneina vastaan; ensimmäisessä palaverissa ehdin itse pudota kärryiltä pariin otteeseen, kun he alkoivat ideoida toteutustapoja ja -kanavia. Apunani on aivan uskomattoman hieno tiimi Isabella Presnal, Luiza Preda ja Anna Haaraoja, Sirkesalo kehaisee.

Virtuaalisena kohtaamispaikkana toimii verkkosivusto, josta pääsee kaikille muille kanaville. Sivuilta löytyy haastatteluja, blogi ja tarinaa kv-viikoista. Erilaisia opiskelijatöitä esitellään YouTubessa, Instagramissa ja Behancessa. Tapahtumaviikon suorissa lähetyksissä, kuten paneelikeskusteluissa ja konserteissa, käytetään pääasiassa Zoomia.

Näihin kanaviin sisältöä tuottavilta opiskelijoilta iWeek on edellyttänyt opiskelutöiden digitaalista taltiointia sekä osaamista julkaista niitä some-alustoja ja videoneuvotteluyhteyksiä käyttäen. Tapahtumia seuraamaan tuleville riittää videoneuvotteluyhteyden käytön osaaminen.

– iWeekin järjestäminen verkossa antaa meille enemmän mahdollisuuksia olla yhteydessä opiskelijoihin ja professoreihin partnerikorkeakouluissamme. Tänä vuonna ohjelmassamme on esityksiä opiskelijoilta Kanadasta ja Meksikosta. Verkkotapahtuma avaa tapahtuman useammille kuin fyysinen tapahtuma ikinä pystyisi, markkinointivastaava Isabella Presnal sanoo.

Näyttelyiden koordinoinnista vastaavan Luiza Predan mielestä virtuaalitapahtuma auttaa yleisöjä saamaan paremman käsityksen siitä, mitä iWeek kokonaisuutena tarkoittaa.

– Nykyään, jos tapahtumaa ei ole netissä, tuntuu, ettei sitä ole tapahtunutkaan, Preda sanoo.

Teksti: Emmi Rämö
Kuva: Jaakko Saarilampi


TAMK Art, Music and Media International Week, iWeek, 20–24 April 2020
https://artmusicmediaweek.wordpress.com/

Lisätietoja
Sohvi Sirkesalo
sohvi.sirkesalo [at] tuni.fi
p. 050 329 3938