Hyppää pääsisältöön

Pirkanmaan Yrittäjät ja Tampereen yliopisto suunnittelevat Suomen ensimmäisen yksinyrittäjyysprofessuurin perustamista

Julkaistu 28.1.2020
Tampereen yliopisto
Lippu
Yksinyrittäjyys on ollut vahvimpia suomalaista työelämää muuttaneita trendejä jo parin vuosikymmenen ajan. Yli puolet Suomen lähes 300 000 yrityksestä on yhden henkilön yrityksiä. Silti ilmiöstä tiedetään vähän. Tiedon lisäämiseksi Pirkanmaan Yrittäjät ja Tampereen yliopisto ovat käynnistäneet hankkeen, jolla etsitään rahoitusta Suomen ensimmäisen yksinyrittäjyyden professuurin perustamiseksi.

Aloite yksinyrittäjyysprofessuurin perustamisesta tuli Pirkanmaan Yrittäjiltä. Myös Pirkanmaalla yli puolet järjestön jäsenyrittäjistä on yksinyrittäjiä.

– Yksinyrittäjyydellä on valtava yhteiskunnallinen merkitys. Jo nykyisellään yli 180 000 suomalaista työllistyy omassa yhden hengen yrityksessään, mutta kasvuhaluisilla yksinyrittäjillä on lisäksi merkittävä rooli nyt ajankohtaisen työllisyyshaasteen ratkaisemisessa. Yksinyrittäjyydestä ei kuitenkaan ole olemassa tutkittua tietoa, mikä hankaloittaa yksinyrittäjille suunnattujen palveluiden suunnittelemista ja käyttöönottoa, Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Pasi Mäkinen kertoo.

Yrittäjäjärjestön mukaan hankkeen taustalla on halu vaikuttaa yksinyrittäjien asemaan yhteiskunnassa.

– Valtakunnallisessa edunvalvonnassa on paljon kehitettävää, esimerkiksi sosiaaliturvaan liittyvät kysymykset ovat pitkälti ratkaisematta yksinyrittäjien kohdalla. Tavoitteenamme on tutkitun tiedon turvin lisätä vaikutusmahdollisuuksiamme ja sitä kautta parantaa yksinyrittäjien asemaa, Mäkinen lisää.

Yksinyrittäjyys on monitieteinen tutkimuskohde

Yksinyrittäjyysprofessuuri tulisi toteutuessaan sijoittumaan Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan Työelämän tutkimuskeskukseen. Tampereen yliopistossa on vahva työelämäntutkimuksen perinne ja osaaminen ja lisäksi monitieteisessä yhteisössä ilmiötä voidaan tarkastella laajasti.

– Yrittäjyyteen liittyvä tutkimus on tähän asti ollut hyvin pitkälti talous- ja kauppatieteellistä tutkimusta, kun nyt ajatus on lähteä tutkimaan yrittäjyyttä pikemminkin yhteiskunnallisesta näkövinkkelistä, Tampereen yliopiston sosiologian professori Harri Melin kertoo.

Melin arvioi yksinyrittäjyyden merkityksen lisääntyvän jatkuvasti.

– Olemme tulossa ja osaltaan jo tulleetkin ihan uuteen yrittäjyyden maailmaan, jossa yksinyrittäjyys on valtavirtaa. Ei ole mitään merkkejä siitä, että yksinyrittäjien määrä olisi kääntymässä laskuun, päinvastoin. Ei siis ole mikään vähäinen kysymys, miten tämä markkina rakentuu, Melin sanoo.

Lisätiedot:
sosiologian professori Harri Melin,Tampereen yliopisto, puh. 050 420 1526, harri.melin [at] tuni.fi (harri[dot]melin[at]tuni[dot]fi)

toimitusjohtaja Pasi Mäkinen, Pirkanmaan Yrittäjät, puh. 050 540 0005, pasi.makinen [at] yrittajat.fi