Pienten maiden historiasta aukeaa uusi tulevaisuusvisio
Pienten valtioiden näkökulma kylmän sodan ajan Euroopan historiaan voi auttaa kokoamaan tulevaisuusvisiota Trumpin jälkeiselle ajalle, jolloin Yhdysvallat ei välttämättä ole enää maailman johtovaltio.
Globaalihistorian tutkija Rinna Kullaa sai keväällä Suomen Akatemian nelivuotisen hankerahoituksen tutkimukselleen, joka käsittelee Euroopan pienten valtioiden roolia kylmän sodan ajan historiassa.
Kullaan johtama tutkimus ”Euroopan historia muiden kuin hallitsevien valtojen näkökulmasta 1945–2011” tutkii Euroopan nykyhistorian ei-hegemonisia valtioita, joista tutkimuskohteiksi on valittu Suomi, Ruotsi, Kreikka, Espanja, Portugali ja Itävalta. Tutkimusryhmä on saanut käyttöönsä näiden maiden johtajien henkilökohtaisia, ennen julkaisemattomia ja tutkimattomia asiakirjoja.
Inspiraatio syntyi Trumpin vaalivoitosta
Rinna Kullaa sai inspiraation tutkimukseensa Donald Trumpin voittoon päättyneistä Yhdysvaltain presidentinvaaleista marraskuussa 2016. Kullaa seurasi historioitsijaystäviensä kanssa vaalivalvojaisia, joiden tuloksesta tutkijaystävä päätteli, että liberaalin kauppapolitiikan aika oli ohi. Yhdysvallat menettäisi johtavan roolinsa, koska se ei enää sitoudu monikansallisiin kauppasopimuksiin.
Kullaan mielessä kypsyi ajatus siitä, miltä maailma voisi näyttää jonkun muun periaatteen kuin suurvaltapolitiikan valossa. Entä jos tulevaisuutta määrittelisivät ihmisoikeudet ja muut yhteiset periaatteet, joita pienet valtiot kuten Suomi ja Ruotsi ovat pitäneet esillä?
Suurvaltapolitiikkaan perustuva historiankirjoitus on nostanut etusijalle Yhdysvallat, Kiinan ja Venäjän. Kullaa ajatteli, että toisenlaisen tulevaisuuden kannalta olisi tärkeä pohtia myös sitä, millaiselta menneisyys näyttää muiden kuin suurvaltojen kannalta. Historia pitäisi ajatella uusiksi, jotta pystyisi ymmärtämään toisenlaiseksi muuttuvaa tulevaisuutta.
Ajatus järkevien ja fiksujen ihmisten arvoihin perustuvasta tulevaisuudesta saattaa Kullaan mukaan olla epärealistien ajatus. Mennyt on kuitenkin mennyttä, johon ei Trumpin ratkaisujen jälkeen ole paluuta. Globaalihistorian tukipuut on nyt Kullaan mukana lopullisesti katkaistu, vaikka Trump ja Putin jatkavat vanhan maailman näytöstä. Trump lopettaa liberaalin kauppapolitiikan ja monikulttuurisuuden ja tuo tilalle protektionismin ja rasismin.
– Trump on Yhdysvaltain presidenttinä vienyt eteenpäin visiota erilaisesta maailmasta. Hän on suosittu ja on todennäköistä, että hänet valitaan vielä uudestaan. Ei maailmanhistoria ole sellainen, että virheet korjataan ja palataan takaisin. Ei ole todennäköistä, että pohjoismainen malli tulee maailman valtapolitiikaksi, mutta ei ole myöskään realistista olettaa, että viime vuosien muutokset eivät muuttaisi historiaa ja tulevaisuutta.
Historiantutkijat kiinni suurvaltamenneisyydessä
Rinna Kullaa sanoo, ettei hänellä ole valmista konseptia tai filosofiaa siihen, mitä ei-hegemoninen ulkopolitiikka voisi tarkoittaa. Sellainen ajatus hänellä kuitenkin on, että tulevaisuuden skenaarion ei pitäisi olla huonoin ja tuhoisin mahdollinen.
– Voihan olla, että olen väärässä siten, että ei-valtatahojen politiikka ei toisen maailmansodan jälkeen ollutkaan kovin merkittävä.
Tutkimuskohteina olevista valtioista melkein kaikki ovat Suomea lukuun ottamatta olleet joskus mahtivaltioita, vaikka ne joutuivatkin sivuun viimeistään toisen maailmansodan jälkeen. Suurvalta-ajattelu ohjaa kuitenkin monien maiden itseymmärrystä ja pitää otteessaan myös historiantutkimusta.
Kullaa matkustaa piakkoin Espanjaan tutkimaan tämän vanhan siirtomaavallan historiaa ei-mahtimaan näkökulmasta. Hän arvioi, että espanjalaisilla on rahkeet ottaa uusi näkemys vastaan, mutta hänet voitaisiin torjua monissa Itä-Euroopan maissa, jotka demokratisoituivat vastan 1990-luvulla. Kullaa epäilee, että nykyisessä Puolassa hän joutuisi näkemyksineen historian väärentäjän kirjoihin ja pilkattavaksi paikallisen iltapäivälehden etusivulle.
Itävallassakin suuri osa historioitsijoista tutkii Kullaan mukaan Habsburgin imperialismin ajan historiaa. Puolet maan historioitsijoista pisti vastaan, kun Itävallan historian museosta alettiin rakentaa maan tasavaltaisesta historiasta kertovaa laitosta.
Sosiaalidemokraattinen visio Etelä-Euroopassa
Rinna Kullaata kiehtoo ajatus sosiaalidemokraattisesta tulevaisuusvisiosta joissakin Etelä-Euroopan maissa. Suomen ja Ruotsin mallit olivat esillä Espanjassa ja Portugalissa, kun ne vapautuivat diktatuurista 1970-luvulla.
– Minulle on jäänyt mielikuva, että näistä valtioista olisi voinut tulla sosiaalidemokratioita, vaikka ne päätyivätkin ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan Natoon ja oikeistohallintoon.
Ruotsi on Kullaan mukaan ollut vaikuttava esimerkkimaa monille diktatuurista vapautuneille maille, vaikka monet niistä ovat päätyneetkin toisenlaisiin lopputuloksiin. Kullaa on löytänyt jopa Algeriasta sosiaalidemokraatin, joka pääsi merkittävään asemaan, vaikka ei koskaan onnistunut viemään poliittista liikettään valtaan.
Vuosi 1989 ei muuttanut kerralla kaikkea
Kylmän sodan kauden lasketaan alkaneen toisen maailmansodan päättymisvuodesta 1945. Rinna Kullaa ulottaa tutkimuksessaan kylmän sodan aikakauden vuoteen 2011 saakka totutun mullistusvuoden 1989 sijasta. Kylmän sodan loppuvuodeksi on joskus sanottu myös vuotta 1979, jolloin Neuvostoliitto hyökkäsi Afganistaniin.
Kullaa perustelee valintaansa sillä, että vuonna 2011 tehtiin poliittinen päätös EU:n viimeisen jäsenmaan Kroatian liittymisestä unionin jäseneksi. Samana vuonna Pohjois-Afrikassa puhkesi arabikeväänä tunnettu kansannousu.
Kullaa on pyrkinyt kaikissa tutkimuksissaan luomaan ajatuskarttaa siitä, että kylmän sodan päättymisvuosi menisi yli vuoden 1989, jota pidetään Itä-Euroopan sosialismista vapautumisen merkkivuotena.
– En usko, että ulkopolitiikka muuttuu koskaan yhdessä vuodessa. Voi olla, että Itä-Euroopassa johtajat vaihtuivat mutta ei koko ulkoministeriötä voi laittaa pihalle, koska tilalle ei ole tarjolla ketään muuta.
Kullaa huomauttaa, että demokraattiset muutokset jatkuivat pitkään vuoden 1989 jälkeen Etelä- ja Kaakkois-Euroopassa.
Kreikan Papandréoun arkistot käytössä
Rinna Kullaa on onnistunut saamaan tutkimushankkeeseensa kansainvälisen tutkijaryhmän, jonka jäsenet tuntevat hyvin keskeisten tutkimusmaiden arkistot. Mukana on Kreikan historiaan perehtynyt brittiprofessori, joka on saanut käyttöönsä Geórgios Papandréoun henkilökohtaiset arkistot. Papandréou toimi Kreikan pääministerinä 1940- ja 1960-luvuilla.
Papandréoun suku on keskeinen Kreikan sodanjälkeisen politiikan valtasuku. Myös Geórgios Papandréoun poika ja pojanpoika ovat toimineet maan pääministereinä.
Tutkimushanke on saanut myös Espanjasta käyttöönsä merkittäviä kokoelmia valtion, ulkoministeriön ja armeijan arkistoista sekä kansallisarkistosta.
Teksti: Heikki Laurinolli
Kuva: Nanna Jussila
