Hyppää pääsisältöön

Palvelumuotoilun osaaminen avaa kirjastonhoitajalle tien yrityksiin

Julkaistu 14.10.2019
Tampereen yliopisto
Opiskelijoita keskustakampuksella
Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa on meneillään kokeilu, jossa opetetaan palvelumuotoilua tuleville kirjaston- ja arkistonhoitajille sekä keväällä myös vuorovaikutteisen teknologian kansainvälisille maisteriopiskelijoille. Kurssien suosio löi opettajan ällikällä.

– Alustava kysyntä kursseille on ollut niin korkeaa, että olemme jo järjestämässä aiheen lisäopetusta kahden kurssin verran. Tätä aihepiiriä ei ole aiemmin opetettu Tampereen yliopistoissa juuri lainkaan, mutta kysyntää selvästi on. Monet väitöskirjatutkijatkin ovat halunneet osallistua aineopintotason kurssille, tenure track -professori Tuomas Harviainen informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnasta kertoo.

– Kyseessä on siis liiketalouden taitojen ja uuden ammattiosaamisen tarjoamisesta perinteisessä mielessä hyvin ei-kaupalliseksi miellettyjen osaamisalojen opiskelijoille. Heistä kasvava joukko tosiasiassa työllistyy nykyisin yrityksiin, ei vain kirjastoihin tai julkishallintoon. Tukemalla opiskelijoita uusille urille yliopisto vastaa myös työelämän kysyntään uusilla tavoilla, Harviainen sanoo

Palvelumuotoilussa tavoitteena on uuden tai nykyisen palvelukokemuksen suunnittelu sellaiseksi, että palvelu vastaa sekä käyttäjien tarpeita että palvelun tarjoajan liiketoiminnallisia tavoitteita. Taitoa voidaan hyödyntää lähes alalla kuin alalla markkinoinnista terveydenhuoltoon.

– Kirjasto- ja arkistoalan opiskelijoilla usein intuitiivisesti hyvät taidot ajatella, miten asioita voisi tehdä paremmin. Heiltä kuitenkin puuttuu alan sanasto eivätkä he osaa aina tehdä tätä osaamistaan tykö vaikkapa työhakemuksissa. Alan ammattilaiset ja heidän osaamistaan tarvitsevat yritykset eivät siten löydä toisiaan. Tietä voi tasoittaa ja yhteyksiä luoda palvelumuotoilun osaamisella ja liike-elämän tuntemuksella, Tuomas Harviainen selittää kurssi-idean taustoja.

Kartturiksi start upiin

Tuomas Harviainen vertaa informaatiotutkimuksen ammattilaista ralliauton kartturiin, joka auttaa rallikuskia – vaikkapa start up –yrityksen johtoa tai vakiintuneemman yrityksen strategiakonsulttia – työssään, täydentäen omalla tiedonhankinnan ammattitaidollaan tämän osaamista.

– Ketterissäkin start upeissa pitää tehdä ensin perustutkimus ennen ketterään kehitykseen siirtymistä. Informaatiotutkijat ovat sen alueen erityisosaajia.

Tiedekunnassa tavoitteena on, että opiskelijoilla on hyvät työllistymismahdollisuudet ja yhteiskunta saa käyttöönsä tarvitsemiaan ammattilaisia.

– Kursseiltamme ei tule valmiita palvelumuotoilijoita, mutta ne auttavat ymmärtämään liike-elämää ja sitä, miten omaa osaamista voi soveltaa, sekä toimimaan tehokkaasti yhdessä palvelumuotoilun ammattilaisten kanssa. Design thinking -ajattelun hahmottamisen avulla pääsee jo pitkälle, Harviainen pohtii.

– Haluamme samalla kertoa yrityksille, että tällaisia ihmisiä koulutetaan myös heille ja että tällainen osaaminen on juuri sitä mitä yritykset tarvitsevat.

Teksti: Sanna Kähkönen
Kuva: Jonne Renvall