Turvetuotannon ympäristövaikutuksista käydään tällä hetkellä paljon keskustelua. Turpeen energiakäyttö ja turvemaat ovat merkittävä kasvihuonekaasujen lähde. Suomen soista noin 60 000 hehtaaria on turvetuotannossa. Turvetuotanto kestää yleensä 15-30 vuotta, jonka jälkeen tuotantoalue siirtyy uuteen maankäyttömuotoon. Turvetuotannosta vapautuu vuosittain noin 2000-3000 hehtaaria suopohjaa, ja näille alueille on pohdittava uusia käyttötarkoituksia.
Nykyisin yleisimmät jälkikäyttömuodot ovat metsitys, maatalous tai kosteikko, ja jälkikäytöstä päättää aina alueen maanomistaja. Reilut kymmenen vuotta sitten ruokohelpeä kasvatettiin suopohjilla voimalaitosten polttoaineeksi, mutta viljely lähti jyrkkään laskuun, kun ruokohelven poltto koettiin haasteelliseksi.
Laasasenaho halusi tutkimuksessaan selvittää ruokohelven poltolle muita vaihtoehtoja ja päätti tutkia ruokohelven biokaasutusta. Suopohjat tarjoavat mahdollisuuden kasvattaa energiakasveja ilman, että viedään tilaa nykyisin käytössä olevalta peltoalalta.
- Suopohjat ovat haastava kohde energiakasvien kasvatukseen, koska kaikilla turvetuotantoalueilla on yksilöllinen vesitalous ja turvekerroksen alaisen mineraalimaan koostumus, joilla on vaikutusta kasvuoloihin. Lisäksi suopohjia vapautuu epätasaisesti jälkikäyttöön samaltakin tuotantoalueelta, Laasasenaho toteaa.
Tutkimuksessa selvisi, että tuoreena korjattu ruokohelpi voi olla mahdollinen energiakasvi suopohjilla, jos sen viljely on optimoitu. Erityisesti Pohjois- ja Etelä-Pohjanmaa ovat potentiaalisia paikkoja biokaasuntuotantoon, koska siellä on kansallisella tasolla paljon turvetuotantoalueita sekä mahdollisuuksia maatilakohtaisille biokaasulaitoksille.
Tutkimuksen osana tehtiin kysely siitä, kuinka maaomistajat arvottavat eri jälkikäyttömuotoja eteläpohjalaisella tutkimusalueella. Selvisi, että suopohjien maanomistajat ovat kiinnostuneita bioenergiasta, mutta he suosivat metsänkasvatusta jälkikäyttömenetelmänä.
Väitöskirjan loppuvaiheessa rakennettiin malli, jossa suopohjien energiakasvipotentiaali yhdistettiin muiden alueellisten biokaasutukseen soveltuvien massojen paikkatietoon ja etsittiin sopivia sijainteja biokaasulaitoksille. Paikkatieto-ohjelmalla minimoitiin kuljetusetäisyyksiä tutkimusalueelta kerätyllä paikkatiedolla ja löydettiin 13 maatilakohtaisen (> 100 kW) ja 8 keskitetyn biokaasulaitoksen (> 300 kW) potentiaaliset paikat. Mallilaskelmassa kuitenkin selvisi, että kohdealueella suopohjien rooli biokaasuntuotannon kokonaiskuvassa on pieni. Suopohjien käyttöä biokaasuntuotannossa rajoittivatkin niiden syrjäiset sijainnit, koska mallissa huomioitiin vain sellaiset suot, jotka sijaitsevat alle 10 kilometrin päässä maatiloista.
- Suopohjien suosituin jälkikäyttömuoto tullee edelleen olemaan metsitys ja sitä kautta mahdollinen metsäenergiantuotanto. Biokaasuntuotanto voisi olla mahdollisuus kohteissa, joissa suopohja sijaitsee lähellä suuria ja elinkykyisiä maatiloja. Maankäyttökysymykset ovat kuitenkin sidoksissa myös luonnontieteellisiin ilmiöihin, kuten ilmaston lämpenemiseen.
- Nykyiset suopohjien jälkikäyttösuositukset pohjautuvat pitkälti alueiden vesitalouteen ja seuraavaksi tarvittaisiinkin nopeasti lisätutkimusta erilaisten jälkikäyttömuotojen ilmastovaikutuksista, Laasasenaho kiteyttää.
Kari Laasasenaho työskentelee tällä hetkellä asiantuntijana Seinäjoen ammattikorkeakoulun Ruoka-yksikössä ja asuu Soinissa Etelä-Pohjanmaalla. Laasasenaho on valmistunut filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2014. Hänellä on myös biologian ja maantieteen aineenopettajan pätevyys vuodelta 2016.
FM Kari Laasasenahon ympäristötekniikan alaan kuuluva väitöskirja Biomass resource allocation for bioenergy production on cutaway peatlands with geographical information (GI) analyses tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnassa torstaina 19.12.2019 klo 12 alkaen Festian auditoriossa Pieni sali 1:ssä FA032, Korkeakoulunkatu 8, Tampere. Vastaväittäjänä toimii professori Anne Tolvanen Luonnonvarakeskuksesta. Kustoksena on professori Jukka Rintala.
Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1389-0
Kuva: Timo Aalto