Hyppää pääsisältöön

Osallistuva budjetointi kiinnostaa kansainvälisesti – PBbase-network tuo osaajat yhteen

Julkaistu 20.12.2021
Tampereen yliopisto
Piirroksessa ihmisiä ja teksti PBbase, hankekumppanien logot.
Kuva: Seesam Tsokkinen/LAB-ammattikorkeakoulu.
Osallistuva budjetointi on viime vuosina ollut erittäin suosittua niin Suomessa kuin maailmallakin. Aiheen pohjalta on toteutettu myös akateemista tutkimusta: EU:n Interreg-rahoitteinen EmPaci–hanke on toteuttanut ja tutkinut osallistuvaa budjetointia kuudessa Itämeren alueen maassa vuosina 2019–2021. Aiheen herättämän kiinnostuksen myötä hanke on perustanut kansainvälisen verkoston, jossa jaetaan tietoa ja kokemuksia siitä, miten asukkaat pääsevät budjetoinnin kautta mukaan kuntansa asioihin.

EmPaci – Empowering Participatory Budgeting in the Baltic Sea Region -hanke on toteuttanut ja tutkinut osallistuvaa budjetointia kuudessa Itämeren alueen maassa (Suomi, Saksa, Venäjä, Liettua, Latvia ja Puola) yhdeksässä kunnassa vuosien 2019–2021 aikana. Suomalaiset akateemiset kumppanit hankkeessa ovat olleet Tampereen yliopisto ja LAB-ammattikorkeakoulu.

EmPaci-hanke on perustanut kansainvälisen PBbase-verkoston. PBbase tuo osallistuvasta budjetoinnista kiinnostuneet tahot yhteen oppimaan toisiltaan ja jakamaan osallistuvaan budjetointiin liittyviä kokemuksia. Verkoston tavoitteena on toimia ihmisiä yhteen tuovana alustana, jonka kautta voidaan jakaa tietoa ja hyväksi havaittuja käytäntöjä. Verkosto on kaikille avoin, ja uudet osallistujat ovat aina lämpimästi tervetulleita.

PBbase juhlistaa jo yksivuotissyntymäpäiväänsä vuoden 2021 tullessa kohti loppuaan. PBbasen ensimmäiseen vuoteen on mahtunut monia erinomaisia osallistuvaan budjetointiin, sen eri elementteihin ja erilaisiin toteutustapoihin keskittyviä tapahtumia.

– Kunnissa ympäri maailmaa kokeillaan ja toteutetaan rohkeasti osallistuvaa budjetointia. Kokemusten jakaminen ja niistä keskustelu auttavat erinomaisella tavalla kehittämään osallistuvaa budjetointia vastaamaan entistä paremmin asukkaiden tarpeisiin ja kunnan resursseihin, toteaa Lotta-Maria Sinervo, EmPaci-hankkeen vastuullinen johtaja Tampereen yliopistosta.

Asukkaat mukaan kunnan asioihin

Verkkotapahtumissa on kuultu asiantuntijoita ja osallistuvan budjetoinnin toteuttajia eri Euroopan maista. Tapahtumien teemoissa on käsitelty muun muassa kouluissa toteutettavaa osallistuvaa budjetointia, pienemmissä kunnissa tehtävää osallistuvaa budjetointia sekä osallistuvan budjetoinnin alati kehittyvää luonnetta.

– Osallistuvan budjetoinnin viehätys piilee asukkaiden osallistumisen matalassa kynnyksessä. Osallistuva budjetointi voi olla monelle asukkaalle ensimmäinen kokemus osallistua omaa kotikuntaansa koskeviin asioihin. Me haluamme EmPaci-hankkeessa olla madaltamassa kynnystä entisestään, kertoo projektipäällikkö Annukka Heinonen LAB-ammattikorkeakoulusta.

Erinomaiset osanottajamäärät kertovat, että kansainväliselle osallistuvan budjetoinnin verkostolle on kysyntää. PBbasen kansainvälinen toimintaympäristö tuo myös suomalaisille osallistuvan budjetoinnin toimijoille erinomaisen mahdollisuuden oppia muiden maiden osallistuvan budjetoinnin kokemuksista ja oivalluksista.

Ensimmäisen syntymäpäivänsä kunniaksi PBbase on vakiinnuttanut asemaansa perustamalla asiantuntijoista muodostuvan ohjausryhmän. Ohjausryhmän tarkoitus on tapahtumien organisoimisen lisäksi toimia PBbasen kasvoina ja yhteyshenkilöinä.

Osallistuvan budjetoinnin tueksi

EmPaci-hanke on myös toteuttanut informatiivisen videon hankkeen suomalaisen pilottikunnan Lahden osallistuvan budjetoinnin kokemuksista. Videolla käydään läpi sitä, kuinka osallistuvaa budjetointia tehdään yhdessä eri toimijoiden kanssa. YouTube-videon löydät täältä.

Hyvä työkalu osallistuvan budjetoinnin toteuttamiseen on esimerkiksi EmPaci-hankkeen tuottama englanninkielinen Participatory Budgeting Blueprint, jossa esitellään osallistuvan budjetoinnin toteutustapoja eri kokoisista kaupungeista. Blueprintin löydät täältä. (Pdf)

Kansainvälisen EmPaci-hankkeen projektikumppanien julkaisema nykytilaraportti (2019–2020) kuvaa projektin kumppanimaiden Suomen, Saksan, Latvian, Liettuan, Puolan ja Venäjän, sekä lisäksi Tanskan, Viron ja Ruotsin osallisuustyötä. Nykytilaraportin löydät täältä. (Pdf)

Jokainen osallistuvasta budjetoinnista kiinnostunut on tervetullut liittymään PBbasen toimintaan ja tapahtumiin. Ajantasaista tietoa PBbasen tulevista tapahtumista saat hankkeen kotisivuilta.

PBbase on tuottanut ilmaisia ja informatiivisia videoita osallistuvasta budjetoinnista ja siihen liittyvistä teemoista. Katso videoita PBbasen YouTube-kanavalta.

***

PBbase on EmPaci – Empowering Participatory Budgeting in the Baltic Sea Region -hankkeen perustama verkosto. EmPaci on EU:n Interreg-rahaston tukema hanke, jossa on osana kuusi Itämeren alueen maata (Suomi, Saksa, Liettua, Latvia, Puola ja Venäjä). Hankkeessa tutkitaan ja toteutetaan osallistuvaa budjetointia yhdeksässä kunnassa. Tutkimushankkeen materiaaleja, tuotoksia ja muuta informaatiota liittyen EmPaciin löytyy englanniksi hankkeen kotisivuilta.

Lisätietoja

Lotta-Maria Sinervo, Tampereen yliopisto
050 509 9042
lotta-maria.sinervo [at] tuni.fi

Annukka Heinonen, LAB-ammattikorkeakoulu
044 708 5150,
annukka.heinonen [at] lab.fi