Hyppää pääsisältöön

Opettajien työn turhakkeet ovat lisääntyneet ja työn merkityksellisyyden kokemus heikentynyt

Julkaistu 21.10.2021
Tampereen yliopisto
viitekuvassa naishahmo läppärin takana
Tuore pitkittäistutkimus osoittaa, että opettajat raportoivat työnsä turhakkeiden lisääntyneen ja työn merkityksellisyyden kokemuksen heikentyneen. Työn turhakkeilla (engl. illegitimate tasks) kuvataan kohtuuttomia tai turhia työtehtäviä, jotka eivät kuulu työn ydintehtäviin. Tutkimus osoittaa, että juuri työn turhakkeiden lisääntyminen selitti opettajien työn merkityksellisyyden heikkenemistä.

Tiedot käyvät ilmi Tampereen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston tutkijoiden julkaisusta. Tulokset pohjautuvat Suomen Akatemian rahoittamaan työ- ja organisaatiopsykologian  IJDFIN-tutkimushankkeeseen, jossa seurattiin suomalaisia opettajia vuosien 2018 ja 2019 aikana. Tutkimuksen aineisto kerättiin yhteistyössä OAJ:n kanssa.

– Tutkimuksen tulokset vahvistivat viime vuosina käydyn keskustelun opettajien työkentän laajentumisesta, Työelämän tutkimuskeskuksen johtaja Anne Mäkikangas Tampereen yliopistosta toteaa.

– Tutkimuksessamme tarkastelimme asiaa uuden työpsykologisen käsitteen – työn turhakkeiden – kautta, joka kuvaa kokemusta siitä, että työhön kuuluu sen varsinaisen ydintehtävän lisäksi myös kohtuuttomia tai jopa turhiksi koettuja työtehtäviä. Kokemus siitä, että työhön kuuluu itselle kuulumattomia työtehtäviä heikentää työmotivaatiota ja niiden tekeminen haittaa oleellisemmaksi koettujen työtehtävien tekemistä.

Tutkimus myös osoitti, että työn tuunaamisella voidaan edistää työn merkityksellisyyden kokemusta ja vähentää työn turhakkeiden kielteistä vaikutusta.

– Työntekijälähtöisen työn kehittämisen eli työn tuunaamisen rooli työhyvinvoinnille on jo tiedetty pitkään. Tässä tutkimuksessa sen kauaskantoinen merkitys työn merkityksellisyyden edistämiselle tuli selvästi esille, Mäkikangas kertoo.

– Lisäksi tutkimuksen uusi ja merkittävä havainto on se, että erityisesti työn sosiaalisia suhteita tuunaamalla, esimerkiksi työtoveri- ja esihenkilötuen hankkimisen kautta, voidaan tasata työn kohtuuttomien vaatimusten aikaansaamia kielteisiä seurauksia.

Käytännössä tulokset osoittavat, että opettajien työkenttä on merkittävästi laajentunut, ja sen seuraukset ovat huolestuttavia.

– Keskustelua opettajan työn ydintehtävistä ja työn rajaamisesta tarvitaan työn oma-aloitteisen kehittämisen lisäksi, jotta opettajien työhyvinvointia voidaan edistää. Tämä on erityisen tärkeää tässä ajassa, sillä opettajat ovat korona-aikana aikana joutuneet venymään työssään, Mäkikangas summaa.

Mäkikangas, A., Minkkinen, J., Muotka, J., & Mauno, S. (2021). Illegitimate tasks, job crafting and their longitudinal relationships with meaning of work. The International Journal of Human Resource Management.
https://doi.org/10.1080/09585192.2021.1987956

Kuva: Saara Lehtonen