Hyppää pääsisältöön

Nuoret 15 maasta opiskelevat Suomen kieltä ja kääntämistä Tampereen kesässä

Julkaistu 12.8.2019
Tampereen yliopisto
Kesäinen kuva Tampereen yliopiston keskustakampukselta
Tampereen yliopisto järjestää tänä kesänä toista kertaa suomen kielen ja kääntämisen kesäkurssin ulkomaisten yliopistojen opiskelijoille. Koulutusta rahoittaa Opetushallitus, jolla on pitkät perinteet suomen kielen kurssien järjestämisestä, mutta nyt kurssilla voi suomen kielen lisäksi opiskella myös kääntämistä.

Osallistuja on 22. He ovat suomen kielen ja kulttuurin opiskelijoita, jotka tähtäävät kääntäjän ammattiin. Yhteensä osallistujia on 15 eri maasta, suurimmaksi osaksi Euroopasta.

- Kurssi osoittautui suosituksi, sillä hakijoita oli niin paljon, että vain noin puolet heistä pystyttiin hyväksymään, kertoo toinen kurssin johtajista, yliopisto-opettaja Eliisa Pitkäsalo Tampereen yliopistosta.

Kurssi järjestetään Tampereen yliopiston keskustakampuksen tiloissa, ja opiskelijat asuvat aivan yliopiston ja keskustan tuntumassa.

Kurssin aikana opiskelijat pääsevät tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin ja elämänmenoon. Samalla opiskellaan kääntämistä kuuntelemalla asiantuntijapuheenvuoroja ja luentoja sekä tekemällä käännösharjoituksia.

Intensiivisen opiskelun lisäksi kurssilla järjestetään monipuolista vapaa-ajan ohjelmaa: kulttuurivierailuja, luontoretkiä, saunailtoja ym.

- Nämä ovat opiskelijoille usein uusia ja ikimuistoisia elämyksiä, Pitkäsalo kertoo.

Lisätietoa suomen kielen ja kääntämisen kesäkurssista
Suomen kielen ja kulttuurin kesäkurssit 2019

Tampere, Suomen kielen ja kääntämisen kurssi, 5.–26.8.2019
Tampereen yliopisto, Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta
Kurssinjohtajat: Taina Pitkänen ja Eliisa Pitkäsalo

Lisätietoja:
Yliopisto-opettaja Eliisa Pitkäsalo, 050 338 5768, eliisa.pitkasalo [at] tuni.fi

Lisätietoja Opetushallituksen rahoittamista suomen kielen kesäkursseista
Suomen kielen ja kulttuurin kesäkurssit

Opetushallitus, Kansainvälistymispalvelut
Ohjelma-asiantuntija Leena Kärnä, leena.karna [at] oph.fi, 0295 338 507

TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTE 12.8.2019