Hyppää pääsisältöön

Northern Sounds – Tampereen Yliopiston Laulajien konsertti 22.10.2019

SijaintiKalevantie 4, 33100 Tampere
Tampereen yliopiston keskustakampus, Päätalo, Juhlasali
Ajankohta22.10.2019 16.00–19.00
PääsymaksuMaksullinen tapahtuma
Tampereen Yliopiston Laulajat konsertoi tänä syksynä Tampereen yliopiston juhlasalissa tiistaina 22.10. klo 19. Kuoroa johtaa musiikin maisteri ja kuoron taiteellinen johtaja Päivi Liimola.

Konsertissa Tampereen Yliopiston Laulajat (TYL) esittää kansanperinteeseen nojaavaa ja sen inspiroimaa kuoromusiikkia läheltä ja kaukaa. Illan aikana kuullaan monipuolisesti niin rauhallisen kuulaita melodioita kuin reippaan rytmikkäitä ja mukaansatempaavia lauluja laajalti ympäri Pohjoismaita ja Baltiaa. Oman värikkään ja energisen lisämausteensa konsertin pohjoiseurooppalaiseen kuoro-ohjelmistoon tuovat kappaleet muilta mantereilta. Kuoron taiteellinen johtaja Päivi Liimola kertookin, että ohjelmiston innoittajana on ollut Tampereella saman viikon lopulla järjestettävä maailmanmusiikkitapahtuma Womex.

Northern Sounds -konsertissa lavalle astuu Tampereen Yliopiston Laulajien lisäksi viulisti Arvid Lundénin trio. Vuoden 2017 Nuoreksi Pelimanniksi valittu Lundén yhtyeineen soittaa konsertissa suomalaista ja pohjoisamerikkalaista musiikkia.

Tampereen Yliopiston Laulajiin kuuluu noin 60 aktiivista kuorolaista, ja yhteiset sävelet hioutuvat upeaksi konserttikokonaisuudeksi kerta toisensa jälkeen. Konsertillaan Northern Sounds kuoro haluaa tuoda Tampereelle väriloistoa ja valonpilkahduksia pimenevään syksyyn.

Liput konserttiin hintaan 15/12 euroa voi ostaa ennakkoon kuorolaisilta ja sähköpostitse tyl-pj [at] uta.fi. Lippuja voi ostaa myös ovelta ennen konserttia.

Konserttipaikan osoite on Tampereen yliopiston juhlasali, Kalevantie 4. Tilaan on esteetön pääsy salin alaovesta.

Lisätietoja:
Sanna Majaniemi
, puheenjohtaja
tyl-pj [at] uta.fi, 0458606095

Päivi Liimola, taiteellinen johtaja
paivi.liimola [at] gmail.com, 0405540210

 

Lisätietoja kuorosta: www.tyl.fi 

Instagram: @tampereenyliopistonlaulajat
Facebook: @tylkuoro
Twitter: @tylpuuhaa

 

Järjestäjä

Tampereen Yliopiston Laulajat

Lisätietoja

Sanna Majaniemi, puheenjohtaja tyl-pj@uta.fi, 0458606095 Päivi Liimola, taiteellinen johtaja paivi.liimola@gmail.com, 0405540210