Hyppää pääsisältöön

Neljä Tampereen yliopiston tutkijaa Vuoden Tiedekynä -ehdokaslistalle

Julkaistu 4.5.2021
Tampereen yliopisto
Turo-Kimmo Lehtonen, Olli Pyyhtinen, Pieta Hyvärinen ja Ari Jokinen
Turo-Kimmo Lehtonen, Olli Pyyhtinen, Pieta Hyvärinen ja Ari Jokinen ovat mukana Vuoden Tiedekynä -kilpailussa.
Neljä tutkijaa Tampereen yliopistosta pääsi tänä vuonna Koneen Säätiön Vuoden Tiedekynä -kilpailun loppusuoralle.

Kilpailuun ilmoittautui noin sata tieteellistä artikkelia tai julkaisua, joista kahdeksan valittiin jatkoon kisaamaan 25 000 euron palkinnosta. Tänä vuonna kilpailu käydään ympäristötieteen alan artikkelien kesken.

Kilpailuun tänä vuonna tarjotuissa teksteissä korostuivat ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä seurannut globaali kriisi ja luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen. Myös ihmisen ja luonnon rajapintoja käsiteltiin julkaisuissa monipuolisesti.

– Tarjotut tekstit olivat ympäristötieteellisestä painotuksesta huolimatta selkeästi monitieteellisiä. Suuri osa suomenkielisistä ympäristötieteellisistä julkaisuista sijoittuu ihmistieteiden ja ympäristötieteen väliseen maastoon, ja yhteiskuntatieteelliset metodit olivat myös näissä tarjotuissa artikkeleissa vahvasti läsnä, kertoo Koneen Säätiön tiedejohtaja Kalle Korhonen.

Korhosen ja toimittaja Riikka Suomisen muodostama esiraati valitsi ehdokkaat, joista voittajan valitsee yhteiskuntapolitiikan professori emerita Marja Järvelä. Voittaja julkistetaan tiistaina 18. toukokuuta.

Tampereen yliopiston yhteiskuntatutkimuksen väitöskirjatutkija Pieta Hyvärinen on palkintoehdokkaana Alue- ja ympäristö -lehdessä julkaistulla artikkelilla Sienestystä pohjoisilla puupelloilla: metsien moninaiset taloudet ja plantaasiosentrismin ongelma.

Hyvärinen tutkii Suomen puuntuotannon plantaasimaisuuden vaikutusta sienestykseen ja analysoi sienestykseen liittyviä kokemuksia ja siitä saatavaa toimeentuloa, joka perustuu metsän arvaamattomaan moninaisuuteen.

Tutkija Ari Jokinen on ehdokkaana yhdessä Jere Niemisen kanssa kirjoittamallaan artikkelilla Hulevesi muuttaa kaupunkia - infrastruktuuri suhteiden rakentamisena, joka on julkaistu Tiede & edistys -lehdessä.

Nieminen ja Jokinen käsittelevät hulevesien eli sade- ja sulamisvesien vaikutusta kaupungin infrastruktuuriin, jonka tutkijat näkevät avoimesti ja jatkuvasti kehittyvänä järjestelmänä.

Palkintoehdokkaina ovat myös sosiologian professori Turo-Kimmo Lehtonen ja apulaisprofessori Olli Pyyhtinen, jotka ovat kirjoittajina Vastapainon julkaisemassa kirjassa Tervetuloa jäteyhteiskuntaan! Aineellisen ylijäämän kanssa eläminen. Muut kirjoittajat ovat Jarno Valkonen, Veera Kinnunen ja Heikki Huilaja.

Kirja erittelee jätteen merkitystä taloudessa, yhteiskunnassa ja kulttuurissa sekä suomalaisen yhteiskunnan että länsimaisen elämäntavan näkökulmasta yhteiskuntatieteellisen jätetutkimuksen metodeilla.

Vuoden Tiedekynä 2021 koko ehdokaslista