Hyppää pääsisältöön

Myönteisiä työelämäkokemuksia nuorille – Tampereen yliopisto tekee Tulevaisuuslupauksen

Julkaistu 1.12.2020
Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto osallistuu Tulevaisuuslupaus2020-kampanjaan
Tampereen yliopisto tarttuu haasteeseen ja antaa työelämälupauksensa korona-ajan nuorille. Yhä useampi saa opiskelupaikan Tampereelta, kun aloituspaikkoja lisätään lähivuosina.

Talous ja nuoret TAT on haastanut Suomen työpaikat tarjoamaan myönteisiä työelämäkokemuksia nuorille. Tampereen yliopisto osallistuu valtakunnalliseen Tulevaisuuslupaus-kampanjaan, jossa yliopiston lupaus kuuluu:  

– Tampereen yliopisto tarjoaa opiskelupaikan yhä useammalle, kun aloituspaikat lisääntyvät vuosina 2020–2022 yli 700:lla. Yliopistot lisäävät aloituspaikkoja ja Tampere on mukana, yliopiston koulutusvararehtori Marja Sutela kertoo.  

Tulevaisuuslupaus-kampanjan järjestää TATin Yrityskylä. Jo yli 50 palvelun kumppania lupaa parantaa nuorten mahdollisuuksia kiinnittyä työelämään. Lapsia ja nuoria innostetaan tulevaisuuteen yhteistyössä, jota Tampereen yliopisto tekee sekä ala- että yläkouluikäisten Yrityskylissä Tampereella.  

– Olemme mukana, jotta lapset ja nuoret saavat positiivisia kokemuksia yhteiskunnassa ja työelämässä toimimisesta. Haluamme tuoda esiin koulutuksen ja tieteen mahdollisuuksia ja merkitystä, toteaa yliopiston opiskelijapalveluiden päällikkö Kaisa Keskitalo.  

Yrityskylässä Hervannan kampuksella vierailee lukuvuosittain tuhansia 9.-luokkalaisia. Yliopisto tarjoaa tuolloin myös vierailuja Juniversity-tiedeluokkaan sekä digitaalisen valmistuksen oppimis- ja innovaatioympäristö Fablabiin.  

Lupauksen ajankohtaisuutta korostaa koronapandemia, joka on koetellut tulevaisuudenuskoa. Nuorten asenne työelämään on silti myönteinen. TATin Nuorten tulevaisuusraportti 2020 kertoo, että työelämä kiinnostaa nuoria ja he toivovat siitä lisää tietoa.  

Kampanja haastaa tarjoamaan myönteisiä työelämäkokemuksia nuorille – yhä aktiivisemmin ja mahdollisimman monelle. Organisaatioilta herätellään konkreettisia ratkaisuja, joita ovat muun muassa TET-paikat, työnhakusparraus ja huolellinen perehdytys kesätöissä. Kun nuoret saavat käytännössä myönteisiä kokemuksia eri aloilta, tuetaan oman polun löytymistä. Tulevaisuuslupauksella organisaatio edistää nuorten sujuvampaa siirtymistä työelämään.    

Tulevaisuuslupaukset kootaan verkkosivustolle, ja niitä jaetaan somessa tunnisteella #tulevaisuuslupaus.  

Valtakunnallinen Talous ja nuoret TAT -yhdistys edistää peruskoulujen ja toisen asteen nuorten talous- ja työelämätaitoa sekä innostaa heitä yrittäjyyteen. Kampanja on osa Yrityskylä-palvelun 10-vuotisjuhlavuotta.  

Kampanjasivusto 

Video: Tue tulevaisuuden lupauksia (Yrityskylä, YouTube)