Hyppää pääsisältöön

Millaisia avaamisen vaatimuksia tieteellisillä lehdillä on liittyen tutkimusdataan?

Julkaistu 23.10.2020
Tampereen korkeakouluyhteisö
OA viikko perjantai fin
Nykyään monet vertaisarvioidut tieteelliset lehdet edellyttävät artikkeliin liittyvän tutkimusdatan avaamista artikkelin julkaisemisen yhteydessä.

Esimerkiksi PLoS-lehdet (Public Library of Science) vaativat datan avaamista ilman rajoituksia samalla kun artikkeli julkaistaan. Tutkimusdatan avaamista perustellaan muun muassa sillä, että tutkimustulokset on näin helpompi todentaa ja että tutkimuksen läpinäkyvyys lisääntyy. Tutkimuseettiset ja lainsäädännölliset seikat voivat kuitenkin käydä perusteluiksi sille, että tutkimusdataa ei tarvitse avata. Avoimuuden perusperiaatteena on kuitenkin vastuullisuus: “Niin avointa kuin mahdollista, niin suljettua kuin tarpeellista”.  

Lehtien datalinjauksia on eritasoisia. Linjauksissa datan avaamiseen rohkaistaan, datan avaamista suositellaan tai sen avaaminen voi olla ehdoton edellytys.  Lehtien datan avaamisen vaatimukset löydät yleensä kirjoittajaohjeista. Monet suuret kustantajat ovat myös listanneet sivuilleen lehdissään käytössä olevat datalinjauksen tasot (katso esimerkiksi Springer NatureTaylor & Francis ja Wiley). Kustantajien datalinjaussivuilta löytyy monesti myös ohjeita ”data statement” -tekstin sanoittamiseen. Data statement -teksti kertoo siitä, missä ja millä ehdoilla aineisto on saatavilla.  

Tieteellisessä lehdessä artikkeliin liittyvä data avataan jossain tapauksissa oheismateriaalina. Usein data kuitenkin tallennetaan data-arkistoon ja lehti saattaa myös usein suositella tietyn data-arkiston käyttöä. Artikkelin ohjeismateriaalina jaettu data jää pahimmillaan maksumuurien taakse, kun taas data-arkistoissa data on varmemmin aidosti saatavilla. Toki data-arkistoissakin aineistolla on erilaisia käyttöehtoja. Käyttöehdot voivat mahdollistaa aineiston täysin avoimen saatavuuden mihin tarkoitukseen vain tai käyttöoikeus voi olla luvanvaraista ja tiukasti säädeltyä.  Data-arkistoja voit etsiä re3data.org-palvelusta.  

Kun laadit julkaisusuunnitelmaasi, tarkista myös lehtien datalinjaukset datan avaamisesta ja mieti missä vaiheessa haluat datasi avata. Jos sinulla on tarve pitkittää datan avaamista, sijoita datan avaamista vaativat lehdet julkaisujärjestyksen viimeiseksi. Muista kuitenkin, että datan avaaminen hyödyttää sinua, tutkimusyhteisöä ja parhaimmillaan koko yhteiskuntaa. 

Lisätietoa 

Tutkimusaineistojen hallinta -opas 

Sähköposti: researchdata [at] tuni.fi (researchdata[at]tuni[dot]fi)