Hyppää pääsisältöön

Mikko Kanninen Tampereen Teatterin johtajaksi

Julkaistu 6.3.2020
Tampereen yliopisto
Mikko Kanninen/ Kuva: Jonne Renvall
Mikko Kanninen siirtyy Tampereen yliopistosta johtamaan Tampereen Teatteria. Kuva: Jonne Renvall
Tampereen yliopiston näyttelijäntaiteen yliopistonlehtori Mikko Kanninen on nimitetty Tampereen Teatterin johtajaksi ensi elokuusta alkaen. Hän on Tampereen Teatterin 27. johtaja ja seuraa tehtävässä Reino Braggea.

Vuonna 1971 syntynyt Mikko Kanninen on näyttelijä ja teatteriohjaaja, joka on työskennellyt Tampereen yliopiston teatterityön koulutusohjelmassa (Näty) näyttelijäntaiteen yliopistonlehtorina ja taiteellisena tutkijana.

Kanninen on valmistunut maisteriksi Tampereen yliopiston teatterityön koulutusohjelmasta vuonna 1999 ja tohtoriksi 2012.

Kanninen on ollut vuodesta 2015 keskeinen vaikuttaja Tampereen yliopiston ja brittiläisen Coventryn yliopiston yhteisessä tutkimus- ja koulutushankkeessa Telepresence in Performance Training and the Performing Arts, joka hyödyntää etäläsnäoloon perustuvaa uutta teknologiaa.

Hankkeen ensimmäinen osa Corionalus Online voitti Philadelphiassa joulukuussa 2016 järjestetyn Reimagine Education -kilpailun ensimmäisen palkinnon Arts and Humanities -sarjassa.

Kanninen on näytellyt ja ohjannut 1990-luvulta saakka monissa suomalaisissa teattereissa ja esiintynyt myös elokuvissa ja televisiosarjoissa.

Hänen tuoreimmat ohjauksensa ovat Alfred Jarryn Kuningas Ubu (Näty 2017), Miika Nousiaisen teokseen perustuva Juurihoito (Tampereen Teatteri 2018) ja Jan Neumannin Peruskiviä (Näty 2018).

Kannisen tutkimustavoitteita ovat hänen oman ilmoituksensa mukaan näyttelijäntaiteen ruumiillisuus nykyaikaisessa teatterissa, poliittinen teatteri, teknologia ja performatiivisuus, digitaalisuus ja esittäminen.

Kanninen valittiin 29 hakijan joukosta

– Hallituksella oli mieluinen, mutta vaikea tehtävä. Meillä oli 29 hyvää hakijaa ja valintaprosessin lopussa vain loistavia ehdokkaita, kertoo Tampereen Teatterin hallituksen puheenjohtaja Päivi Myllykangas teatterin tiedotteessa.

– Olemme tyytyväisiä, miten hienosti Tampereen Teatteri on tavoittanut katsojat ja katsojat täyttäneet salit. Ymmärrämme kuitenkin, että maailma ja teatterimaailma on murroksessa. Tulevina vuosina teatteria rasittaa myös vaativat ja taloudellisesti suuret remontit.

Myllykankaan mukaan Mikko Kannisessa yhdistyvät uudelta johtajalta vaadittavat taidot kehittää uusia yhteistyömuotoja, monialaisuutta ja vahvoja verkostoja.

– Hänen vahvuuksinaan on taiteellisen osaamisen lisäksi laaja teatterin ja uuden sukupolven tuntemus sekä modernit teatterintekemisen tavat. Lisäksi hän jakaa kanssamme rakkauden tamperelaiseen teatteriin.

Vastavalittu teatterinjohtaja Mikko Kanninen sanoo, että ”on suuri kunnia ja mielenkiintoinen haaste päästä johtamaan syntymäkaupunkini perinteikästä teatteria”.

– Tulevaisuudessa pyrin luomaan ympärilleni kuuntelevaa, keskustelevaa ja koko henkilökuntaa osallistavaa ympäristöä. Johtajuuteni keskeisiä arvoja tulevat olemaan korkea taiteellinen taso, yhteisöllisyys, tasavertaisuus, läpinäkyvyys ja teatterin parissa tehtävän työn merkityksellisyys.

Tampereen Teatterin tiedote: Mikko Kanninen Tampereen Teatterin teatterinjohtajaksi