Hyppää pääsisältöön

Metropolien ilmansaasteiden hallintaa parannetaan EU-rahoituksen tuella

Julkaistu 9.12.2020
Tampereen yliopisto
Kuvituskuva: Photoholgic, Unsplash
Apulaisprofessori (tenure track) Matti Rissanen Tampereen yliopistosta on saanut Euroopan tutkimusneuvoston myöntämän Consolidator Grant -apurahan. Rahoitus myönnettiin antropogeenisten eli ihmisen toiminnan aikaansaamien hiilivetyjen autokatalyyttisen hapettumisen tutkimiseen. Rissasen tutkimus auttaa ymmärtämään ilman epäpuhtauksien syntymistä kaupunkiympäristössä sekä parantamaan päästöjen hallintaa.

Tutkimuksella on erityisen suuri merkitys alati kasvavien miljoonakaupunkien elinolojen parantamisessa. Apurahan suuruus on noin 2,7 miljoonaa euroa.

Rissasen tutkimusryhmä ”Radical Aerosol Physical Chemistry” käyttää ERC-apurahan sekä kokeellisten että teoreettisten tutkimusmahdollisuuksien yhdistämiseen. Kumpikaan tutkimussuuntaus ei yksinään riitä selvittämään tutkitun ketjumaisen, kaasussa tapahtuvan hapetuskemian yksityiskohtia.

– Jotkut reaktioista ovat yksinkertaisesti liian nopeita, jotta niitä voitaisiin tutkia kokeellisesti uusimmilla massaspektrometrisillä tekniikoilla. Lisäksi molekyylijärjestelmien koot kasvavat usein liian paljon reaktiosarjan aikana, jolloin yksityiskohtaiset kvanttikemialliset laskelmat eivät pysty seuraamaan niitä, Matti Rissanen selvittää.

Tutkimuksessa hyödynnetään molempien tutkimussuuntausten parhaat puolet ja yhdistetään tekniikoita innovatiivisella tavalla. Tämän ansiosta on mahdollista tunnistaa laajempi joukko tärkeitä välituotteita ja lopputuotteita, sekä niiden avulla päätellä tarvittavat reaktiomekanismit.

– Tutkimustulosten myötä ihmisten ilmakehään aiheuttamia päästöjä on huomattavasti helpompi hallita. Tuloksia voidaan hyödyntää energia-alalla esimerkiksi nykyaikaisten polttolaitteiden optimointiin ja puhtaampien polttoaineiden tuottamiseen, mutta myös ohjaamaan tieteeseen perustuvia, saastumista lievittäviä toimintatapoja, Rissanen sanoo.

Matti Rissasen mukaan tutkimuksen myötä lisääntyvä tieto ja ymmärrys auttaa arvioimaan tarkemmin ihmisten toimien vaikutusta ilmastonmuutokseen.

– Arvioiden hyvyys riippuu ratkaisevasti kyvystämme ennustaa oikein päästöjen vaikutus ilmakehään. Tämä tieto on toistaiseksi vielä keskeneräistä, hän toteaa.

Matti Rissanen työskentelee apulaisprofessorina (tenure track) aerosolifysiikan laboratoriossa Tampereen yliopiston tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnassa.  Hänen tutkimuksensa Autoxidation of Anthropogenic Volatile Organic Compounds (AVOC) as a Source of Urban Air Pollution (ADAPT) toteutetaan vuosina 2021-2026.

Lue lisää Radical Aerosol Physical Chemistry -tutkimusryhmästä.

Lisätietoa ERC Consolidator Grant -rahoituksen saajista.