Hyppää pääsisältöön

Metallinjalostajien rahasto jakoi yhteensä 75000 € apurahoja materiaalitieteen tutkimukselle Tampereen yliopistossa

Julkaistu 11.12.2020
Tampereen yliopisto
Näytettä laitetaan pihdeillä uuniin
Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto
Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön Metallinjalostajien rahasto julkisti apurahoja vuodelle 2021 yhteensä 307 500 euroa.

Metallinjalostajat ry perusti Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön yhteyteen vuonna 2009 rahaston, jonka tarkoituksena on edistää metallien valmistuksen koko jalostusketjun kattavaa teknologian ja liiketoiminnan tieteellistä tutkimusta ja opiskelua yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Rahaston perustajayritykset ovat Outokumpu, Metso Outotec (ent. Outotec), SSAB (ent. Rautaruukki), Boliden ja Ovako.

Syyskuussa 2020 järjestettyyn apurahahakuun tuli hakemuksia 64 kpl. Hakusumma oli yhteensä yli miljoona euroa. Apurahoja myönnettiin 19 kpl yhteissummaltaan 307 500 euroa.

Materiaaliopin eri tutkimusryhmät Tampereen yliopistossa saivat yhteensä 75000 € apurahoja. Rahoitetut tutkimushankkeet liittyvät metallinjalostuksen ajankohtaisiin teemoihin, kuten lujien terästen kehitykseen ja niiden ominaisuuksien tutkimiseen.

Professori Mikko Hokka, Tampereen yliopisto, 27 000 euroa
Austeniitin stabiilisuus ja mikroplastisuus moderneissa monifaasiteräksissä

Professori Pasi Peura, Tampereen yliopisto, 25 000 euroa
Q&P-käsittelyyn liittyvät ilmiöt alumiiniseosteissa hiiliteräksissä sekä ferriittisissä ruostumattomissa teräksissä

Professori Minnamari Vippola, Tampereen yliopisto, 24 000 euroa
Ainetta lisäävästi valmistettujen monimutkaisten teräskappaleiden jäännösjännitystilojen hallinta – Karakterisointimenetelminä röntgendiffraktio ja elektronimikroskopia

Lisäksi materiaalitekniikan opiskelija Milla Rinne sai 1 100 euron opiskelija-apurahan.

Lisätietoja myönnetyistä apurahoista Metallinjalostajien nettisivuilta tästä linkistä.