Yritysten tutkimus- ja kehittämistoimintaa rahoitetaan julkisin varoin kansallisesti sadoilla miljoonilla euroilla, ja EU-tasolla liikutaan jo miljardeissa. Tällaisen projektimuotoisen rahoituksen keskeisenä tehtävänä on edistää teollisuuden kilpailukykyä globaaleilla markkinoilla, joilla menestyminen vaatii innovaatioita ja riskinottoakin. Varsin usein rahoitusehdot edellyttävät useiden toimijoiden hankeyhteistyötä. Tyypillistä on, että ns. hankekonsortioissa on mukana eri kokoisia yrityksiä sekä yliopistoja ja/tai tutkimusorganisaatioita.
Tutkimus- ja kehittämisyhteistyöllä voidaan saavuttaa useita etuja. Yhteistyö on omiaan tehostamaan uuden tiedon syntymistä, kun tietoa tuotetaan yhdessä. Toisaalta jo puhtaasti uuden tiedon saatavuus paranee hankekonsortiossa yksittäisen yrityksen näkökulmasta. Lisäksi yhteistyö usein vähentää tutkimus- ja kehittämistoiminnan kustannuksia sekä pienentää taloudellisia riskejä.
Matti Majuri tarkasteli väitöstyössään hankekonsortioissa tehtävää yritysten välistä yhteistyötä ja tunnisti tekijöitä, jotka edistävät yhteistyötä tai ovat sen esteenä. Hän tutki erityisesti sosiaalisen pääoman vaikutusta tiedon siirtymiseen yritysten välillä.
– Tutkimukseni lähtökohtana oli havainto, että aikaisempi tutkimus on keskittynyt tarkastelemaan yritysten ja yliopistojen välistä rajapintaa julkista rahoitusta saavien hankkeiden kontekstissa. Sen sijaan tutkimus luo vähänlaisesti näkyvyyttä yritysten väliseen suoraan yhteistyöhön. Tämä oli yllättävää, kun ottaa huomioon, kuinka laajasta ilmiöstä on kyse ja, kuinka merkittävää potentiaalia yritysyhteistyöhön liittyy, Majuri taustoittaa.
Toisiaan täydentävät liiketoimintatavoitteet edistävät vuorovaikutusta
Tutkimuksessaan Majuri tarkasteli yritysten yhteistyötä seitsemässä Tekes-rahoitteisessa (nyk. Business Finland) projektissa ja havaitsi, että hankkeiden välillä oli merkittäviä eroja. Osassa hankkeita vuorovaikutus rajoittui ohjausryhmätyöskentelyyn, kun taas toisissa hankkeissa konsortioiden sisälle rakentui tiiviitä osaverkostoja, joissa esimerkiksi tuotettiin tietoa yhdessä ja tehtiin jopa yhteisiä liiketoimintapilotointeja. Huomionarvoista oli myös se, että kaikissa hankkeissa tutkimukseen ja kehittämiseen liittyvää tietoa jaettiin avoimesti, mutta se ei juurikaan johtanut vaikuttavaan tiedon siirtymiseen.
Hankkeita, joissa sosiaalista pääomaa oli merkittävästi, oli myös enemmän tiedonsiirtoa. Toisaalta sosiaalisen pääoman tiedonsiirtoa lisäävä vaikutus näkyi parhaiten, kun yrityksillä oli lisäksi yhteisiä ja toisistaan riippuvia liiketoimintatavoitteita. Tiedon siirtymistä rajoittivat muun muassa muutokset hankkeiden kestossa ja eriävät kehittämisintressit. Toisinaan koettiin, että omat kehittämistavoitteet kyettiin saavuttamaan itsenäisesti ilman syvempää yhteistyötä toisten yritysten kanssa tai että yhteistyö yliopiston kanssa tyydytti ulkoisen tiedon tarpeet.
– Jos halutaan, että yritykset vuorovaikuttavat aktiivisesti julkisrahoitteisissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa, olisi hyvä tunnistaa konsortioihin yritykset, joilla on aidosti toisiaan täydentävät tai riittävän samankaltaiset tutkimus- ja kehittämistavoitteet. Myös hankkeiden koordinaatiossa voitaisiin systemaattisemmin tukea sosiaalisen pääoman kehittymistä, Majuri kertoo.
Matti Majuri asuu Pirkkalassa ja työskentelee Tampereen yliopiston Tutkimus- ja innovaatiopalvelut -yksikössä.
Diplomi-insinööri Matti Majurin konetekniikan alaan kuuluva väitöskirja Interfirm Collaboration in R&D Projects - Effects of Social Capital on Knowledge Transfer tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston Tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnassa torstaina 23.6.2022 kello 12.00 alkaen Hervannan kampuksella, Festian Pieni Sali 1:ssä (Korkeakoulunkatu 8, Tampere). Vastaväittäjinä toimivat professori Vesa Harmaakorpi (LUT-yliopisto) sekä professori Hannu Makkonen (Vaasan yliopisto). Kustoksena toimii professori Minna Lanz Tampereen yliopiston Tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnasta.
Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2473-5
Kuva: Jan Kolkkinen