Hyppää pääsisältöön

Matti Apunen työelämäprofessoriksi Tampereen yliopistoon

Julkaistu 8.8.2019
Tampereen yliopisto
Matti Apunen
Tampereen yliopisto on kutsunut Matti Apusen työelämäprofessoriksi informaatioteknologian ja viestinnän tiedekuntaan. Viisivuotinen, osa-aikainen työelämäprofessuuri käynnistyy 1.9.2019. Apusen lisäksi yliopistossa on yhdeksän työelämä- ja industry professoria.

Työelämäprofessuurin tavoitteena on tuoda käytännön työelämää edelleen lähemmäksi yliopistokoulutusta ja opiskelijoiden arkea. Matti Apunen tuo mukanaan yliopistolle merkittävän työkokemuksen median ja elinkeinoelämän parista. Hän työskenteli pääosin Aamulehden toimituksessa vuosina 1985–2010, joista viimeiset kymmenen vuotta lehden vastaavana päätoimittajana. Vuodesta 2010 helmikuuhun 2019 saakka Apunen toimi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn johtajana. Apunen on myös tunnettu mielipidevaikuttaja.

Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa on neljä yksikköä: tietotekniikka, sähkötekniikka, viestintätieteet ja kielet. Näiden yksiköiden opetustarjonnasta opiskelijat pystyvät rakentamaan monipuolisia opintopolkuja, joita voi rikastaa myös muiden tiedekuntien opinnoilla.

– Matti Apunen pystyy tuomaan yliopistolle ainutlaatuista kokemusta yritys- ja vaikuttajakentässä toimimisesta, ja odotammekin että hän tulee toimimaan työelämäprofessorin tehtävässään yhteistyössä niin tiedekunnan, kuin myös koko yliopiston kanssa, kertoo informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnan dekaani Jyrki Vuorinen.

– Yliopistomme monitieteisyys antaa asiantuntijaviestinnälle uudenlaisia haasteita ja mahdollisuuksia. Ajankohtaisia, kaikkia opiskelijoitamme koskettavia kysymyksiä ovat esimerkiksi viestinnän etiikka ja asiantuntijaviestinnän kehittäminen. Opiskelijoistamme tulee tulevaisuuden asiantuntijoita, ja olemme iloisia saadessamme Matti Apusen monipuolisen kokemuksen käytännön työelämästä ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta mukaan heidän valmiuksiensa kehittämiseen, Vuorinen jatkaa.

Matti Apunen aloittaa Tampereen yliopistolla syyskuun alussa.

– Mielestäni kaikki mielenkiintoinen yhteiskunnan kehittämisessä tapahtuu rajapinnoissa. Täällä Tampereen yliopistossa tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan rajapinnoista on varmasti odotettavissa suuria läpimurtoja niin koulutuksessa, tutkimuksessa kuin sen soveltamisessakin. Minua kiinnostaa henkilökohtaisesti se, miten asiantuntija tai tieteentekijä pystyy Suomessa osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Lähden mielelläni pohtimaan ja kehittämään tätä yhteistyössä opiskelijoiden kanssa, Matti Apunen kertoo.

– Otan työelämäprofessorin tehtävän mielelläni vastaan. Yliopistojen yhdistäminen on ollut alusta saakka rohkea idea, ja lähden ilolla mukaan jännittävään vaiheeseen, jossa rakennetaan uutta monitieteistä korkeakouluyhteisöä arvokkaan perinteen pohjalle, ennakkoluulottomasti tulevaisuuteen kurottaen.

Työelämä- ja industry professorien nimittämisen tavoitteena on vahvistaa yliopiston vuorovaikutusta yhteiskunnan eri toimijoiden välillä, Suomessa ja kansainvälisesti. Työelämäprofessorin tehtävässä edellytetään elinkeinoelämän, julkisen sektorin tai kolmannen sektorin tehtävissä saavutettuja poikkeuksellisia ansioita perinteisten akateemisten meriittien sijaan. Siten työelämäprofessori ei vastaa yliopistolain mukaista professorin tehtävää. Työelämäprofessuurit rahoittaa yliopisto.

Lukuvuonna 2019–2020 Tampereen yliopistolla työskentelee neljä osa-aikaista työelämäprofessoria ja kuusi osa-aikaista industry professoria. Työelämäprofessoreita ovat Apusen lisäksi Anna-Kaisa Ikonen, Markku Saarelainen ja Olli Seuri. Industry professoreita ovat Ari Ahonen, Mika Grundström, Tero Joronen, Jukka Pekkanen, Kalle Vaismaa ja Stephen Wright.

Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta