Hyppää pääsisältöön

Materiaalit muuttavat maailmaa

Julkaistu 23.10.2019
Tampereen yliopisto
3D-tulostettuja keraameja
Voimakkaasti kehittyvän materiaalitutkimuksen uusimpia tuloksia esitellään materiaaliopin juhlaseminaarissa 24.10. Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella.

Materiaalikehitys mahdollistaa konkreettiset ympäristöteot: esimerkiksi lujien terästen kehitys keventää liikkuvia rakenteita, mikä puolestaan säästää energiaa.

Seminaariin liittyvillä laboratoriokäynneillä voi tutustua muun muassa ainutlaatuiseen materiaalien testausympäristöön, keraamien 3D-tulostukseen, kartonkien päällystyslinjaan, Tampere Wear Center -kulumistutkimuskeskukseen ja Tampereen yliopiston uuteen mikroskopiakeskukseen.

Materiaalioppi on muotoutunut insinööritieteiden ja luonnontieteiden väliseksi sillaksi, jolla ylitetään nopeasti uusien luonnontieteellisten löydösten ja teollisen soveltamisen kuilu ja jota myöten vastaavasti haetaan luonnontieteellinen ratkaisu käytännön materiaaliongelmiin, kuvaa keraamimateriaalien professori Erkki Levänen.

Tutkimus konkretisoituu esimerkiksi mikromuovien ympäristöhaasteisiin, kiertotalouden materiaaleihin, ympäristöystävällisiin pintakäsittelyihin sekä erittäin korkean suorituskyvyn teollisiin materiaaleihin ja niiden testaukseen.

Seitsemän professorin ja neljän apulaisprofessorin tutkimusalueita ovat materiaalikarakterisointi, metallitekniikka, muovi- ja elastomeerimateriaalit, pinnoitustekniikka, keraamimateriaalit, tribologia sekä paperinjalostus- ja pakkaustekniikka. Ne limittyvät toisiinsa, mikä mahdollistaa sujuvan sisäisen ja ulkoisen yhteistyön. Tutkimus ja opetus ovat vahvasti kansainvälisiä.

Pystymme vastaamaan teollisuuden tutkimus - ja koulutustarpeisiin, luomme uutta yritystoimintaa ja samalla julkaisemme paljon ja korkeatasoisissa tieteellisissä lehdissä. Tällaista toiminnan tasoa tavoittelee moni muukin, toteaa professori Erkki Levänen.

Materiaalitutkimuksen historia Tampereen korkeakouluissa alkoi 50 vuotta sitten, kun Pentti Kettunen aloitti metalliteknologian professorina. Hänen johdollaan materiaaliopin laitos aloitti teollisuusyhteistyön, joka laajensi tutkimusalueen metallien tutkimuksesta myös muihin materiaaliryhmiin eli keraameihin, polymeereihin ja komposiitteihin.

Materials Science 50th Anniversary Seminar
torstaina 24.10. klo 8.30 – 16.10
Konetalon luentosali K1705, Korkeakoulunkatu 6, Hervannan kampus, Tampere

Seminaarin ohjelma: https://events.tuni.fi/materialsscience50/programme/

Lisätietoja:
Professori Erkki Levänen, 040 849 0191,
erkki.levanen [at] tuni.fi (erkki[dot]levanen[at]tuni[dot]fi)
Staff Scientist Kati Valtonen, 040 849 0142, kati.valtonen [at] tuni.fi (kati[dot]valtonen[at]tuni[dot]fi)