Graffitit ja katutaide ovat nykyään osa populaaria kaupunkikulttuuria. Luvallisia graffitiseiniä on tarjolla lukuisia, nuorisotyössä järjestetään graffitipajoja ja taidemuseot pitävät graffitinäyttelyitä.
Toisin oli reilut kymmenen vuotta sitten, kun Helsingin kaupunki pyrki estämään graffitit katukuvasta Stop töhryille -projektin avulla vuosina 1998 - 2008.
— Helsingin nollatoleranssi graffiteja vastaan ei ollut tuolloin poikkeuksellinen, sillä muissa Pohjoismaiden pääkaupungeissa on ollut vastaavanlaista sääntelyä. Graffiteihin kohdennettua kontrollipolitiikkaa tiivistettiin maiden välillä yhteisissä töhryjen vastaisissa konferensseissa 1990-luvun lopulla ja aina 2010-luvun alkuun asti, Fransberg toteaa.
Fransberg on kerännyt laajan etnografisen havainnointiaineiston Helsingin graffitialakulttuurista ja haastatellut sekä mies- että naisgraffitimaalareita. Lisäksi hän hyödyntää erilaisia arkistoaineistoja, kuten valtamedian graffitiaiheisia artikkeleita, hovioikeuden tuomiolauselmia ja alakulttuurin tuottamaa aineistoa, kuten graffitilehtiä ja -videoita.
— Tutkimukseni nostaa esille graffitialakulttuurin mieskeskeisyyttä. Tiukka kontrollipolitiikka on vaikuttanut alakulttuurin sukupuolidynamiikkaan siten, että se on suosinut kovan maskuliinisuuden esittämistä ja sivuuttanut naisten osallisuutta, Fransberg esittää.
Tutkimus havainnoi graffitimaalareiden kokemuksia vartijavalvonnasta, poliisitoiminnasta ja rikosoikeudesta ja yhdistää ne alakulttuurin koventuneisiin ilmaisutapoihin. Kontrolli on ensisijaisesti kohdistunut nuoriin miehiin.
— Korvaus- ja rangaistusvaatimukset ovat olleet nollatoleranssin aikana ankarampia kuin tänään. Tutkimukseni todistaa, kuinka rangaistusasteikkoa on sovellettu graffitijutuissa paljon tiukemmin Stop töhryille -projektin aikana ja kuinka tuomiot ovat merkittävästi vähentyneet heti projektin loputtua, Fransberg kertoo.
Helsinki muutti suhtautumistaan graffiteihin vuonna 2009. Nykyään kaupunki tukee luvallisia graffitipaikkoja ja nuorisoasiainkeskuksella on oma katutaidetoimistonsa. Samalla graffitimaalarit ovat tulleet tutuksi näyksi graffitiseinillä.
— Nyt näemme, että monenlaiset ihmiset maalaavat graffiteja. Se rikkoo aikaisempaa kontrolliin perustuvaa näkemystä, joka olettaa, että vain miehet maalaavat graffiteja. Suopeampi graffitipolitiikka vahvistaa alakulttuurin sukupuolista moninaisuutta tavalla, joka haastaa aikaisempaa mieskeskeistä narratiivia kontrollista, Fransberg toteaa.
Malin Fransberg työskentelee tällä hetkellä postdoc-tutkijana Tampereen yliopiston NYT! -hankkeessa, jossa tutkitaan nuorten ympäristöpoliittista toimijuutta.
VTM Malin Fransbergin sosiologian alaan kuuluva väitöskirja Helsinki Graffiti Subculture - Meanings of Control and Gender in the Aftermath of Zero Tolerance tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa perjantaina 30.4.2021 kello 12 alkaen Linna-rakennuksen salissa K103, Kalevantie 5. Vastaväittäjänä toimii professori Shane Blackman Iso-Britannian Canterbury Christ Church -yliopistosta. Kustoksena toimii sosiologian professori Turo-Kimmo Lehtonen yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta.
Yleisö voi seurata väitöstä etäyhteyden kautta.
Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1914-4
Kuvaaja: Ville Ruokamo