Hyppää pääsisältöön

Maarit Joukainen palkittiin geotekniikan diplomityöstä

Julkaistu 8.11.2019
Tampereen yliopisto
Geotekniikan diplomityöpalkitut/ Maarit Joukainen
Maarit Joukainen palkittiin parhaasta geotekniikan alan diplomityöstä. Muut palkitut olivat Hannu Jussila (vas.) Oulun yliopistosta ja Antti Partanen Aalto-yliopistosta.
Tampereen yliopiston rakennustekniikan diplomi-insinöörin tutkinto-ohjelmassa opiskeleva Maarit Joukainen on palkittu vuoden parhaasta geotekniikan alan diplomityöstä.

Suomen Geoteknillisen Yhdistyksen valitsema voittaja julkistettiin marraskuussa Geotekniikan päivässä. Maarit Joukainen sai FinMeas Oy:n lahjoittaman stipendin työstään ”Pilaantuneiden maiden kiertotalous Pirkanmaalla”.

Joukainen sai kiitosta ajankohtaisesta ja tärkeästä aiheenvalinnasta. Valintaperusteluissa korostetaan työn edistävän ajankohtaisia kiertotalouden tavoitteita sekä selkeyttävän maa-ainesten varastointi- ja käsittelyaluetoimintaan liittyviä reunaehtoja.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tarve ja mahdollisuudet Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toiminta-alueella syntyvien pilaantuneiden maa-ainesten käsittelyyn, varastointiin ja hyödyntämiseen sekä tehdä massaennuste ylijäämämaille ja pilaantuneille maille. Konkreettisena lopputuloksena tutkimus tuotti arvion maaperän kunnostushankkeista muodostuvasta keskimääräisestä vuosittaisesta massavirrasta Pirkanmaan jätehuollon toiminta-alueella. Tutkimuksessa tunnistettiin useita tapoja haitta-ainepitoisten kaivumaiden hyödyntämiseen sekä selkeä yhteinen tahtotila ylijäämämaiden hyötykäytön lisäämiseen ja toive käsittelyalueiden perustamisesta sekä Tampereen itä- että länsipuolelle.

Diplomityöpalkinto vuoden parhaasta geotekniikan alan lopputyöstä jaettiin nyt kuudetta kertaa. Kilpailussa olivat mukana kaikki geotekniikkaa opettavat yliopistot eli Aalto-yliopisto, Tampereen yliopisto ja Oulun yliopisto. Kukin yliopisto lähetti ehdotuksen alan parhaasta diplomityöstä, joiden pohjalta Suomen Geoteknillisen Yhdistyksen hallitus valitsi voittajan. Tänä vuonna kärkikolmikkoon ylsivät Maarit Joukaisen lisäksi Hannu Jussila Oulun yliopistosta ja Antti Partanen Aalto-yliopistosta.