Hyppää pääsisältöön

Lukudraamaa Montussa

Tampereen yliopisto
SijaintiKalevantie 4, Tampere
Teatterimonttu, Kalevantie 4, D-osa
Ajankohta21.11.2019 17.00–19.00
Kielisuomi
PääsymaksuMaksuton tapahtuma
Nätyn kaikkien aikojen ensimmäinen lukudraamatapahtuma järjestetään torstaina 21.11.2019 Teatterimontussa! Lukudraama tarkoittaa sitä, että näyttelijät esittävät näytelmän joko kokonaan tai osia siitä lukien tekstiä paperista. Lukudraama toimiikin paitsi näytelmätekstin kehittelyn ja ilmaisun välineenä myös esitysmuotona, jolle on aikojen saatossa kehittynyt oma estetiikkansa. Lisäksi siinä avautuu näkymä tapoihin, joilla nykydraamaa voi lähestyä ohjaajan ja näyttelijän näkökulmista. Myös Montun lukudraamatapahtuma pyrkii palvelemaan näitä tavoitteita. Tapahtuma esittelee kantaesittämättömiä nykynäytelmiä ja niiden kirjoittajia. Illan aikana Teatterimontussa kuullaan ja nähdään kaksi lukudraamaa. Niistä ensimmäinen perustuu Marjo Airisniemen kirjoittamaan näytelmään Varjola ja toinen Salla Viikan näytelmään Uhanalaiset. Esiintyjinä toimivat Nätyn maisteriopiskelijat Talvikki Eerola, Inke Koskinen, Linnea Leino, Minea Lång, Anna-Maija Oka ja Inkeri Raittila sekä näyttelijä Tommi Raitolehto Tampereen Työväen Teatterista. Ohjauksesta vastaavat Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjaajaopiskelijat. Kesto n. 2 tuntia. Tervetuloa, vapaa pääsy.

Nätyn kaikkien aikojen ensimmäinen lukudraamatapahtuma järjestetään torstaina 21.11.2019 Teatterimontussa!

Järjestäjä

Teatterityön tutkinto-ohjelma Näty

Lisätietoja

Teatterisihteeri Tuula Parviainen, puh. 040 1901 55