Hyppää pääsisältöön

Lukiolaiset ideoivat uuden tutkinto-ohjelman sisältöjä

Julkaistu 12.12.2019
Tampereen yliopisto
Sustainable urban development
Ensi syksynä käynnistyvän Sustainable Urban Development -kandidaattiohjelman hakuaika koittaa tammikuussa. Kestävään kaupunkikehitykseen keskittyvä ohjelma yhdistää tekniikan, yhteiskuntatieteiden ja hallintotieteiden aloja ja sopii erityisesti sellaisille opiskelijoille, jotka haluavat olla mukana ratkaisemassa yhteiskuntiemme isoja haasteita.

Lukiolaiset pääsivät joulukuussa Tampereen yliopistolle kuulemaan uudesta kandidaattiohjelmasta sekä ideoimaan kursseja ja niiden mahdollisia toteutuksia. Yksi heistä oli Tampereen lyseon lukion IB-linjalla opiskeleva Sofia Järvinen.

- Olen hyvin kiinnostunut ilmastonmuutoksesta sekä kestävästä kehityksestä. Nämä ovat aiheita, joista voisi puhua vaikka kuinka pitkään, mutta oli erittäin hienoa saada kokonaiskuva aiheesta, pohti Järvinen.

Tarvetta kestävän kaupunkikehityksen osaajille sekä erilaisten näkökulmien vuoropuhelulle on yhä enemmän.

- Monimutkaisia ja globaaleja kaupungistumiseen, kaupunkien rakentamiseen, liikkumiseen ja vaikkapa turvallisuuteen ja sosiaaliseen tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä ei voida ratkaista vain yhdestä näkökulmasta, jolloin monitieteisyys, vuorovaikutus ja yhteistyö ovat keskeisessä roolissa, sanoo dekaani Antti Lönnqvist rakennetun ympäristön tiedekunnasta.

Sustainable Urban Development -kandiohjelmassa monitieteisyyden lisäksi toteutetaan uutta tapaa oppia: opiskelijat ovat mukana vuosittain aidoissa kaupunkikehitysprojekteissa, joita järjestetään yhteistyössä yritysten ja Tampereen kaupungin kanssa. Tampereen apulaispormestari Jaakko Stenhäll sanoo, että opiskelijat voivat hyödyntää esimerkiksi kaupungin keräämää dataa ja tarjota käytännön ratkaisuja ja ehdotuksia erilaisiin haasteisiin.

- Jos tällainen opintosuunta olisi ollut olemassa kun itse opiskelin, olisin hakenut mukaan, sanoo Stenhäll.

Hakuvaiheessa opiskelija valitsee oman alansa –  tekniikan, yhteiskuntatieteiden ja hallintotieteiden – kuitenkin suurin osa opinnoista on kaikille yhteisiä. Kandidaatin tutkinnon suoritettuaan opiskelijat voivat automaattisesti jatkaa halutessaan maisterivaiheeseen.