Tutkimus

Loikkaus etäopetukseen oli pikaratkaisu ilman pidempää visiota

Etäopetus/ Kuva: Jonne Renvall
Kuva: Jonne Renvall
Koulujen koronakauden etäopetus on sujunut pinnalta katsoen hyvin, mutta tutkijan mukaan opetus jäi pikaratkaisuksi, jonka pohjalta ei kannata rakentaa etäopetuksen tulevaisuutta.

– Opettajat ovat joutuneet venymään todella paljon, ja stressitasot ovat olleet korkealla. En toivoisi tätä pysyväksi rakenteeksi, sillä ei tämä ole hyvä tapa tehdä asioita, sanoo tutkija Marko Teräs, jolla on 15 vuoden kokemus digitaalisen oppimisen kehittäjänä.

Teräs on ollut mukana koulutuksen kehittämishankkeissa Suomen lisäksi Tansaniassa, Arabiemiirikunnissa, Australiassa ja Kaakkois-Aasiassa. Nyt hän työskentelee projektiasiantuntijana Tampereen ammattikorkeakoulussa ja johtaa Carde-tutkimusryhmää, joka lähestyy koulutuksen digitalisoitumista kriittisen soveltavan tutkimuksen avulla.

Tekeillä on kaksi covid-19-tautiin liittyvää tutkimusta, joissa arvioidaan etäopetuksen sujumista koronarajoitusten aikana. Toinen tutkimuksista käsittelee etäopetukseen hyppäämistä Tampereen ammattikorkeakoulussa. Tutkimusryhmä valmistelee etäopetuksesta myös narratiivista tutkimusta, jossa on mukana opettajia eri puolilta Suomea perusopetuksesta korkeakouluasteelle saakka.

Opettajat osasivat venyä etäopetuksessa

Suomen koulutusjärjestelmä hyppäsi maaliskuussa melkein kylmiltään täysin etäopetukseen, josta peruskoulut palaavat nyt toukokuussa takaisin lähiopetukseen.

Loikka etäopetukseen oli tilanne, jonka opetusteknologian tutkijat halusivat dokumentoida ja analysoida.

Marko Teräs laittoi opettajakollegoilleen viestiä ja sai mukaansa 11 Tampereen ammattikorkeakoulun opettajaa kirjoittamaan kommentaaria etäopetuksen sujumisesta.

Tutkimusten alustavat tulokset vahvistavat joitakin Teräksen omia hypoteeseja ja kokemuksia. Yksi koulutuksen digitalisaation narratiiveista tuntuu olevan se, että opettajat olisivat vastahankaisia digitaalisuutta ja etäopetusta kohtaan. Tutkimuksen alustavat tulokset kertovat kuitenkin, että opettajat ovat kyenneet muutostilanteessa äärimmäisiin venymisiin.

– Opettajat ovat todella nopeasti ottaneet tämän asiaan hoitoonsa, pelanneet sen kanssa ja yrittäneet saada asioita sujumaan. Stressi on joillakin noussut, mutta joillekin tämä on ollut tuttua juttua.

Marko Teräs/ Kuva: Heikki Laurinolli
Tutkija Marko Teräs sanoo, että nyt tehtyjen nopeiden etäopetusratkaisujen päälle ei kannattaisi rakentaa pidempikestoisia toimintamalleja. Hän haluaisi toteuttaa etäoppimisen mieluummin aktiivisen yhteisöllisen oppimisen ja kokeilun pohjalta. Kuva: Heikki Laurinolli

Yhteisöllisyys vaihtui tehtävien jakamiseen

Etäopetus on muuttanut arkea etenkin peruskoulun alemmilla asteilla. Marko Teräksen havaintojen mukaan koulunkäynti on joissakin tapauksissa vaihtunut tehtäväpohjaisuuteen ja yhteisöllisyys on jäänyt taka-alalle, vaikka juuri se on olennaista alemmilla asteilla.

Teräs huomauttaa kuitenkin, että haastatellut opettajat tekivät paljon muutakin kuin antoivat tehtäviä. Suurimpana huolenaiheenaan Teräs pitää sitä, että pikaisesti käyttöön otetut hätäratkaisut verkko-opetuksessa jäisivät sellaisenaan käyttöön.

– Eihän tämä näyttäisi hyvältä, jos tämä jatkuisi loputtomiin. Tästä voisi tulla monenlaisia jatkovaikutuksia, Teräs sanoo.

Opettajan läsnäololla on Teräksen mukaan merkitystä ylemmilläkin tasoilla.

– Kyllä lukio-opiskelijatkin tarvitsevat aika paljon opettajaa. On hyvin kapea näkemys ajatella opettamista vain tehtävien jakamiseksi. Kyllähän opettajan pitää saada opiskelijat mukaansa ja pitää saada antaa henkilökohtaista opastusta.

Opettajan työ mekaanisena tehtävänjakajana tuo Marko Teräksen mieleen yhdysvaltalaisen psykologin B. F. Skinnerin, joka epäonnistui 1950- ja 60-luvuilla yrityksessään tehdä ihmisistä koneen kaltaisia oppijoita.

Tampereen ammattikorkeakoulun opettajilta saatujen kokemusten mukaan etäopetuksessa pärjäävät parhaiten ne opiskelijat, joilla on jo valmiiksi hyvät oppimistaidot. Ongelma-oppijat jäävät etäopetuksessa entistä enemmän näkymättömiin tietoverkkojen taakse.

Vaikeuksia etäopetuksesta on aiheutunut aloilla, joissa vaaditaan näyttöjä tai laboratoriokokeita. Esimerkiksi tietokoneella simulointi ei ole sama asia kuin fyysisesti tehty tehtävä.

Etäopetus ja lähiopetus eivät toistensa vastakohtia

Opetuksen muuttuminen tehtäväpohjaiseksi johtuu Marko Teräksen mukaan siitä, että etäopetukseen jouduttiin hyppäämään nopeasti miettimättä sen tarkemmin verkko-opetuksen prosesseja.

– Helpoin ja nopein tapa hoitaa etäopetus on antaa lista ja ohjeet tehtävistä. Se on sotilaallinen tapa, Teräs sanoo.

Etäopetuksessa sivurooliin voivat jäädä monet tärkeät asiat kuten kriittisen ajattelun ja sosiaalisten taitojen opettaminen.

– En pidä siitä tutkimuksesta ollenkaan, jossa verrataan, onko kasvokkainen opetus parempaa kuin verkko-opettaminen, koska molemmista on erilaisia versioita. On liian monta muuttujaa, ettei niitä niin vaan voi lättäistä rinnakkain ja vertailla keskenään.

Tekniset välineet ovat toimineen etäopetuksessa pääosin hyvin, vaikka ongelmiakin on ollut.

– Tämä on paljastanut kansainvälisestikin tämän digiloikan oikean tason. Ei se ole oikeasti sujunut niin kuin ajateltiin, että kaikki olisi mennyt hienosti eteenpäin, Teräs sanoo.

Onko harhakuvaa väittää, että Suomi olisi digiloikan eturivissä?

– Sitä on vaikea sanoa. On koko ajan sellainen pelko, että olisimme jäljessä jostakin. Se onkin mielenkiintoista, että mistä me ollaan jäljessä, kun puhutaan opetuksen digitalisaatiosta. Ei sitä ole määritelty, mistä me olemme jäljessä. Lähinnä puhutaan vain opettajien digitaidoista ja digioppimisesta.

Teknologia voi vahvistaa ennakkoluuloja

Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n raporteissa korostetaan, ettei teknologia ole opetuksen keskiössä. Marko Teräs on silti havainnut, että opetuksen digitalisaation perustelut ovat kuitenkin teknologia- ja kehityskeskeisiä.

Uuden opetusteknologian soveltamisesta on tullut hälyttäviäkin tutkimustuloksia. Etelä-Afrikassa on havaittu jopa merkkejä uudenlaisesta rotusorrosta, kun datan avulla on vahvistettu vanhoja ennakkoluuloja.

– Ajatellaan, että uuden teknologian avulla tehdään jotakin hyvää vähempiosaisia opiskelijoita kohtaan, mutta se voi kuitenkin myös pitää heidät tietyssä lokerossa eikä auta heitä eteenpäin.

Teräs huomauttaa, että ei ole lainkaan huono asia, jos Suomi on tällaisesta kehityksestä jäljessä, koska silloin voimme arvioida kriittisesti sitä, onko kehityksen suunta oikea.

Huolestuttavaan suuntaan osoittavat myös Iso-Britannian kokemukset lasten digitaalisista oppimisalustoista, joista jotkut perustuvat psykologisiin ohjailutekniikoihin. Niissä datan keskiössä ei ole oppiminen vaan se, millä tavalla lapset noudattavat sääntöjä.

– Pisteitä saa sen mukaan, kuinka kiltti on ollut. On tullut esiin lieveilmiöitä, kun lapset ovat alkaneet käyttää digitalisaatiota vallan mekanismina siten, että ”mun datapisteet on paremmat kuin sun, miksi sää puhut ees mulle”.

Pelottaviakin oletuksia tekoälyn taustalla

Tekoäly ja robotisaatio ovat digitalisaation uusia iskusanoja, joista etsitään oikotietä opetuksen ongelmiin. Marko Teräs ei pidä edes termistä opetuksen digitalisaatio. Hän haluaisi mieluummin puhua kasvatuksen digitalisaatiosta myös korkeakouluasteella.

– Se mikä minua siinä kehitystyössä kiinnostaa ja ehkäpä pelottaakin on se, millaisilla esiolettamuksilla me teemme asioita. Usein ajatellaan, että numerot puhuvat puolestaan, mutta joku ne numerotkin on valinnut.

Teräs sanoo, että intellektuellit juuret on menetetty siinä vaiheessa, kun luullaan numeroiden olevan täysin riippumattomia valinnoista. Nyt unohdetaan liian helposti, että numeroiden taustallakin on merkityksiä ja tarkoituksia.

Ongelmia syntyy, jos teknologia on rakennettu eri näkemykselle kuin käytössä olevan pedagogia. Monet tekoälyn alustoista tuovat Marko Teräksen mieleen Skinnerin oppimiskoneen, jonka pedagoginen näkemys on jo aika päiviä sitten todettu riittämättömäksi.

– Toivoisin että tämä keskustelu avattaisiin ja huomioitaisiin se, että joku on valinnut datan ja että datakin merkitsee jotakin. Datalla on historia, jonka taustalla on myös henkilöhistoria. Jotkut ihmiset ovat päässeet valitsemaan, mitä dataa kerätään ja löytyykö sitä ylipäätään. Tämä jää usein peittoon. Tämä pitäisi avata ja ymmärtää, että taustalla on valintoja.

Teksti: Heikki Laurinolli

Critical Applied Research of Digitalization in Education (CARDE)