Hyppää pääsisältöön

Livetiede valaisee läheltä tiedon luonteen ja tutkimuksen polut

Julkaistu 24.5.2022
Tampereen yliopisto
Teatterilava ja ensimmäisen rivin istuimia.Kuvituskuva: Essi Kannelkoski
Tampereella tutkijat ja teatteriammattilaiset kehittävät yhdessä uutta livetiedekonseptia. Hanke yleistajuistaa yhteiskunta- ja humanististen tieteiden tuloksia näyttäen läheltä tavan, jolla ihmistieteellinen tieto syntyy. Kuten livejournalismi sekä dokumenttiteatteri myös livetiede kurkottaa uudenlaiseen yleisösuhteeseen informaatiovaikuttamisen ja tieteen epäilyn oloissa.

Hankkeen työnimenä on Selittävä tekijä: Ihmistieteellinen tutkimus ja tutkijat lavalla. Toukokuussa 2022 käynnistyvä hanke tavoittelee ihmistieteille sopivaa livetiedekonseptia, joka avaa tieteellisen tiedon syntyprosessia, tieteellistä ajattelua harharetkineen ja oivalluksineen sekä pohtii tiedon rajoja.

Kehittäjätiimiin kuuluvat kirjailija ja teatteriohjaaja Hanna Ryti, hankkeen vetäjänä toimiva tutkija ja kulttuurituottaja Anne Koski sekä NEGATE-tutkimushankkeen johtaja ja tutkija Jaana Parviainen.

– Tieteelliseen artikkeliin ei kuulu, että siinä reflektoitaisiin tutkimusprosessia, siihen sisältyviä harharetkiä tai oppimisen ja oivalluksen hetkiä. Silti nämä voivat olla äärimmäisen kiinnostavia yleisön kannalta, sanoo Anne Koski.

– Avaamme, miten ihmistieteitä tehdään ja mihin niiden tuottama tieto perustuu. Maailman, joka perinteisillä julkaisutavoilla jää sivuun, on nyt mahdollista päästä esiin.

Hankkeen toteuttajana on Kriittinen korkeakoulu, jolle Tieteen tiedotus ry myönsi 2021 hankerahoituksen. Kriittinen korkeakoulu on valtakunnallinen kulttuurikeskus, jolla on toimintaa myös Tampereella.

Ihmistieteille tarve rakentaa julkista identiteettiä

Esityksen muoto on vielä tekeillä. Lavalle yleisön eteen kuitenkin mennään. Esitykseen voi tulla myös näyttelijöiden esittämiä kohtauksia sekä muita ohjelmanumeroita.

– Uskon, että ihmistiede sopii hyvin näyttämölle. Tulemme varmasti lainaamaan keinoja esimerkiksi dokumenttiteatterista, toteaa ohjaaja Hanna Ryti.

Teatterin keskiössä on perinteisesti ihminen, johon esittäjät rakentavat näkökulman.

– Henkilö esimerkiksi puhuu tietyllä tavalla. Fiktion ja faktan rajapinta vaatii hankkeessamme tarkastelua, sillä tieteentekijät ovat lavalla omana itsenään, he esittävät itseään, Ryti miettii.

Esityksessä yhdistyvät tieteentekemisen arki ja itse tieto. Tiimi haluaa näyttää ihmistieteilijät yleisölle, kun tutkimustyön esittelyyn ei ole kiehtovaa tutkimuslaitteistoa.

– Teatterin materiaalisin, visuaalisin ja äänellisin keinoin voidaan syventää työmme sisältöä ja konkretisoida sitä. Meillä ihmistieteilijöillä on tarve identifioitua uudella tavalla tutkijoina, pohtii Jaana Parviainen.

– Stereotypioiden luonnille ei ole tarvetta, mutta ihmistieteilijöiltä puuttuu kokonaan julkinen identiteetti. Tavoittelemme monimuotoista käsitystä siitä, keitä ihmistieteilijät ovat, mitä he tekevät. Näen teatterin yhtenä tapana rakentaa profiilia, Parviainen sanoo.

Esitys ammentaa ihmisistä ja purkaa keskustelun ongelmia

Paitsi että elävä yleisö seuraa tutkijoita ja tutkimustuloksia, esitys antaa teatterin keinoin äänen myös tutkimushaastateltaville.

– Meillä tutkijoilla on julkaisemisen ulkopuolella valtavat määrät materiaalia ja tiedämme kiinnostavia taustatilanteita. Ihmistieteissä kun haastatellaan, tapaamme uskomattoman hienoja ihmisiä. Tavoitteena on saada heidät teatterikeinoin lavalle. Tasa-arvoistamme tilannetta, jotta lähteemme, ihmiset, pääsevät puhumaan, Koski sanoo.

Tutkijalla saattaa esimerkiksi olla artikkeliin päätymätöntä tietoa, josta kohtaus rakentuisi. Teatterissa näyttelijät voisivat esittää tutkimushaastateltavia.

– Yritämme mennä myös lähemmäs niitä ihmisiä, jotka mahdollisesti epäilevät tutkimustietoa. Yritämme purkaa yhteiskunnallista ongelmaa, joka vaikuttaa keskusteluun tieteestä ja nykyään keskusteluun kaikesta. Informaatiovaikuttamisen oloissa julkinen keskustelu muuttuu usein kuin taisteluksi tiedosta, Koski pohtii.

Tutkijat lavalla luo vuorovaikutusta

Livetiedekonseptia kehitetään yhteistyössä Tampereen yliopistossa toteutettavan (NEGATE) -tutkimushankkeen kanssa. Siinä tutkitaan kykyämme kohdata ja käsitellä tietämättömyyttä. Tutkimushankkeen teema toimii esityksen pohjana ja sen tutkijat esiintyjinä.

– Vaikka aikataulu vaatii NEGATEn tutkijoilta tunteja syksyllä, kaikki ovat innokkaita tekemään. Hankkeessa on ihmisiä, jotka nauttivat siitä, että saa kokeilla uutta, Koski iloitsee.

Jaana Parviaista kiinnostavat erityisesti vuorovaikutus ja keskustelu, jotka syntyvät luonnostaan opiskelijoiden kanssa luennoilla. Samaa tavoitellaan livetiedekonseptissa.

– Livetieteen avulla luodaan vuorovaikutustilanne, jossa tutkijat voivat olla esillä ja keskustella tavalla, joka ei ole muuten mahdollista. Tieteellisen julkaisemisen käytännöt ja yhteiskunnan vaatimukset ihmistieteelle säilyvät taustalla, mutta ainakin niitä voidaan miettiä uudelta pohjalta.

Ohjaaja Hanna Ryti korostaa ryhmätyötä rakennettaessa livetiedekonseptia. Ohjaajan ja tutkijoiden yhteinen ideointi on lähtenyt ensikontaktista ilmoille.

– Kirjoittaminen, ideointi ja ohjaustyö yhdistyvät alusta alkaen. On tärkeä tiedostaa, mihin tutkijat itse ovat valmiita ja mihin he tähtäävät suhteessa esitykseen. Siinä mielessä ohjaustyö on dialogisempaa kuin perinteisessä teatterissa.

Anne Koski näkee teatterin ja tieteen välillä yhtäläisyyksiä. Näyttelijä lähtee rakentamaan roolihahmoaan ja tutkija selvittämään ilmiötä ikään kuin tyhjästä. Molemmat joutuvat syventymään kohteeseensa.

– Tietämättömänä ilmiön voi kohdata kuin klovnin nenä päällä. Mikä ilmiö on, miten sitä voisi lähestyä, konkretisoida? Näemme, miten luova prosessi on molemmilla puolilla melko samanlainen ja ruokimme toisiamme.

Selittävä tekijä: Ihmistieteellinen tutkimus ja tutkijat lavalla -aloitusseminaari 24.5.2022
 

Teksti: Mikko Korhonen
Arkistokuva: Essi Kannelkoski