Hyppää pääsisältöön

Lievestuoreelta Talvivaaraan – uutuuskirja tarkastelee ympäristökiistoihin liittyvää julkisuutta politiikan medioitumisen näkökulmasta

Julkaistu 6.2.2020
Tampereen korkeakouluyhteisö
TUP uutuuskirja
Mitä journalismi tekee ympäristöaiheista uutisoidessaan? Miten erilaiset toimijat hyödyntävät journalismia ja julkisuutta?

Teoksessa Ympäristö, politiikka ja julkisuus: Kolme tapaustutkimusta journalistisen julkisuuden rakentumisesta ja merkityksestä ympäristöpolitiikassa selvitetään näitä kysymyksiä Lievestuoreen sellutehtaan luvattoman käynnistämisen (1971), Kuusamon metsäkiistan (1994) ja Talvivaaran jätealtaan vuodon (2012) aiheuttamaa julkista keskustelua analysoimalla. Kiistat ovat yksityiskohdiltaan erilaisia, mutta kaikissa tapauksissa journalismi, julkisuudessa esiintyneet toimijat sekä kiistoihin muilla tavoin osallistuneet tahot joutuivat ottamaan kantaa ympäristön pilaantumiseen tai sen uhkaan. 

Ympäristönsuojelun kulttuurinen painoarvo on kasvanut 1970-luvulta nykypäivään. Tutkimuksessa todetaan, että journalismin kehykset, kerronta ja mielipiteenilmaisu mukailevat tätä muutosta. Toimijoiden näkökulmasta ympäristön pilaamisen oikeuttamisesta on tullut hankalampaa ja ympäristönsuojelun merkityksen kiistämisestä riskialtista. Koska kyse on työstä ja toimeentulosta, voi ympäristökiistojen käsittely paikallisissa tiedotusvälineissä kuitenkin erota valtakunnallisesta julkisuudesta.

Tampere University Pressin kustantama e-kirja on avoimesti saatavilla Trepo-julkaisuarkistossa. Se julkaistaan myös kansainvälisessä OAPEN Library -portaalissa. Julkaisu on osa Suomen Akatemian rahoittamaa Medioituminen ja päätöksenteko (MeGo) -tutkimushanketta.

Ville Kumpu: Ympäristö, politiikka ja julkisuus: Kolme tapaustutkimusta journalistisen julkisuuden rakentumisesta ja merkityksestä ympäristöpolitiikassa. Tampere University Press 2020.

Saatavilla: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-359-012-0

 

Lisätietoja Tampere University Pressin toiminnasta:
tup [at] tuni.fi (tup[at]tuni[dot]fi)
Tampere University Press