Hyppää pääsisältöön

LEADBEHA-hanke tarjoaa johtamisen välineitä digimurroksesta selviämiseen

Julkaistu 15.1.2021
Tampereen yliopisto
Kuvituskuva: kannettava tietokone ja kahvikuppi
Johtajilta vaaditaan uudenlaista osaamista digitalisaation myötä. Kuusi korkeakoulua toteuttaa yhteistyössä täydennyskoulutuksena johtajuuden opintokokonaisuuden, jossa Tampereen yliopisto tarjoaa koulutusta tiedon älykkäästä tulkinnasta ja esittämisestä.

Työn sisältö ja asiantuntijuus muuttuvat rajusti tekoälyn seurauksena. Samalla kun rutiinitehtävät siirtyvät yhä enemmän tekoälyn hoidettavaksi, useat ammatit edellyttävät monipuolista, työuran aikana päivitettävää asiantuntijuutta.

Käyttäytymismuutoksen johtaminen tekoälykulttuurissa (LEADBEHA) -hankkeen avulla kartoitetaan pienten ja keskisuurten yritysten tekoälykulttuuriin liittyviä koulutustarpeita.

Johtaminen digimurroksessa on erityisen ajankohtainen aihe nyt, kun tekoäly ja digitalisaatio muuttavat työelämää. LEADBEHA-hanke avaa perinteisesti vain tutkinto-opiskelijoille kuuluvia opintoja nyt myös täydennyskoulutuksena työssäkäyville.  Hankkeessa on räätälöity yhdessä työelämän kanssa opetussuunnitelmiin kuuluvia opintojaksoja työelämän koulutustarpeita vastaaviksi, professori Markku Turunen kertoo.

– Vaikka kyse on teknologian aiheuttamasta muutoksesta, keskeistä tässä on kuitenkin se, miten yritykset ja muut organisaatiot innostavat henkilöstöään tähän muutokseen. Se, miten johto ja esimiehet näkevät työntekijöiden, tekoälyn ja näiden vuorovaikutuksen omissa organisaatioissaan, vaikuttaa ratkaisevasti siihen, millainen työelämä Suomessa on lähitulevaisuudessa.

Kevään 2021 koulutukset verkossa

LEADBEHA-hankkeen kevään 2021 koulutukset toteutetaan joustavasti verkossa. Koulutukset on suunnattu erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten sekä organisaatioiden henkilöstölle. Tampereen yliopisto toteuttaa Tiedon älykäs tulkinta ja esittäminen -kurssin kaksi kertaa kevään 2021 aikana. Ensimmäinen toteutus alkaa 18.1.2021 ja toinen toteutus 22.2.2021.

Kaikki osallistujat saavat todistuksen suorittamistaan opintopisteistä ja voivat hyväksi lukea opintopisteet myöhemmin, jos hakevat korkeakouluun tutkinto-opiskelijaksi.  

Erityisesti johtamiseen liittyviä opintojaksoja pilotoivassa hankkeessa ovat Tampereen yliopiston lisäksi mukana Laurea-ammattikorkeakoulu, LAB-ammattikorkeakoulu, Lapin yliopisto, Turun yliopisto ja Vaasan yliopisto. Kaikkien korkeakoulujen kursseihin voi tutustua LEADBEHA-hankkeen sivuilla.

LEADBEHA on Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hanke, joka jatkuu vuoden 2022 kesään saakka.

Lisätietoja:
Professori Markku Turunen,
040 5339689, markku.turunen [at] tuni.fi
Koulutuspäällikkö Teemu Rauhala,
050 3232083, teemu.rauhala [at] tuni.fi