
Tutkimuksen arviointi on olennainen osa tiedettä. Arvioinnilla on tärkeä portinvartijarooli siinä, miten tieteellinen laatu ymmärretään ja tunnistetaan. Arvioinnin perusteella päätetään myös millaista tutkimusta tehdään ja kenen toimesta. Kun otetaan huomioon arvioinnin merkitys yksittäisille tutkijoille, organisaatioille ja tieteen kehitykselle, on tärkeää, että arviointi toteutetaan reilusti ja läpinäkyvästi. Näin ei kuitenkaan aina tapahdu, mikä on saanut tiedeyhteisön peräänkuuluttamaan vastuullisempia arviointikäytäntöjä.
Vastuullisempaa tutkimuksen arviointia korostava kansainvälinen liike sai alkunsa 2010-luvun alussa. Laura Himanen käy väitöskirjassaan läpi aiheesta julkaistut tärkeimmät periaatteet ja julistukset, ja selvitetään, miten ne pyrkivät vastaamaan laajasti tunnistettuihin tutkimuksen arvioinnin haasteisiin. Arvioinnin haasteiden kuvaamisen sijaan keskustelussa vastuullisesta tutkimuksen arvioinnista huomio kohdistuu ratkaisujen kehittämiseen ja toteuttamiseen. Tässä Himasen väitöskirjassa tätä lähestymistapaa kutsutaan vastuullisen arvioinnin lupaukseksi. Tarkemmin sillä viitataan pyrkimykseen saada aikaan kokonaisvaltaista arviointikulttuurin muutosta, sen sijaan että ongelmia ratkottaisiin yksittäisten menetelmien, tieteenalojen tai käytäntöjen näkökulmasta.
Tutkimuksessa kuitenkin osoitetaan, että tutkimuksen arvioinnin uudistaminen ei ole helppoa. Vaikka vastuullisemman arvioinnin periaatteet vastaavat hyvin niihin haasteisiin, joita esimerkiksi tutkijat kokevat erilaisissa arviointitilanteissa, ei niiden noudattaminen kuitenkaan takaa, että kaikki osapuolet olisivat tyytyväisiä.
– Arviointi tuottaa aina voittajia ja häviäjiä. Lisäksi on hyvä pitää mielessä, että mitkään periaatteet tai julistukset eivät pysty täydellisesti vaikuttamaan arvioinnin lähtökohtaiseen subjektiivisuuteen. Tutkijat tuovat vertaisarviointiin omat näkemyksensä siitä, mitä tieteellinen laatu ja vaikuttavuus ovat, eivätkä nämä näkemykset aina kohtaa arvioinnin kohteen käsitysten kanssa, Himanen toteaa.
Keskustellessa vastuullisesta tutkimuksen arvioinnista on tärkeää tunnistaa myös sen rajat: mihin periaatteilla voidaan vaikuttaa ja mihin ei.
– Mikäli kuilu periaatteissa julistetun ideaalin ja arvioinnin käytäntöjen välillä kasvaa liian suureksi, on vaarana, että tutkijat vieraantuvat vastuullisen arvioinnin politiikasta ja sen uskottavuus heikentyy, Himanen muistuttaa.
Tutkimus tekee näkyväksi, kuinka vastuullinen tutkimuksen arviointi liikkeenä on keskittynyt pääosin organisaatiotason muutosten aikaansaamiseen, ja tutkijat ovat näyttäytyneet kehittämistyössä lähinnä arvioinnin kohteina. Koska suurin osa kaikesta tutkimuksen arvioinnista toteutetaan vertaisarviointina, tulisi tutkijat Himasen mukaan nähdä arvioitsijoiden roolissansa yhtenä tärkeimmistä ryhmistä, joka edistää vastuullisempaa tutkimuksen arviointikulttuuria.
Väitöstilaisuus perjantaina 6. kesäkuuta
YTM Laura Himasen hallintotieteiden alaan kuuluva väitöskirja The Promise of Responsible Research Assessment tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa 6.6.2025 klo 12 keskustakampuksella, Virta-rakennuksen auditoriossa 109 (Åkerlundinkatu 5, Tampere). Vastaväittäjänä toimii professori Ludo Waltman, Leiden University. Kustoksena toimii yliopistotutkija, dosentti Reetta Muhonen Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnasta.
