Hyppää pääsisältöön

Lasse Laurson: Monimutkaisuus materiaaleissa

Julkaistu 14.6.2022
Tampereen yliopisto
Lasse Laurson on laskennallisen fysiikan professori tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnassa. Hänen tutkimusalaansa on monimutkaisten systeemien statistinen fysiikka. Laurson keskittyy tämänhetkisessä tutkimuksessaan erityisesti siihen, miten materiaalien ominaisuuksia voi ymmärtää käsittelemällä niitä monimutkaisina systeemeinä.

Laursonin mukaan esimerkkejä monimutkaisista systeemeistä ovat muun muassa ilmasto, internet ja lintuparvi. Niille on tyypillistä, ettei niiden suuren mittakaavan käytöstä voida – ainakaan helposti – päätellä niiden osasten ominaisuuksista. Sen sijaan on ymmärrettävä systeemin käytös kokonaisuutena.

– Monien materiaalien tapauksessa voidaan identifioida useita erilaisia eri mittakaavoilla esiintyviä rakenteita, jotka vaikuttavat esimerkiksi materiaalin mekaanisiin ominaisuuksiin. Tämän monimutkaisuuden hallitsemiseksi on tärkeää kehittää uusia tutkimusmenetelmiä.

Laursonin ryhmässä tutkitaan parhaillaan koneoppimisen käyttämistä uusien linkkien löytämiseksi materiaalien mikrorakenteen ja suuren mittakaavan mekaanisten ominaisuuksien välillä sekä uusien haluttuja ominaisuuksia omaavien materiaalien kehittämiseksi. Toinen Laursonin keskeinen tutkimuskohde on magneettisten rajapintojen dynamiikka ferromagneeteissa.

– Tietokoneiden laskentatehon kehitys on mahdollistanut monimutkaisten systeemien aiempaa realistisemman mallinnuksen, joka yhdessä koneoppimisen kaltaisten työkalujen uudenlaisen soveltamisen kanssa avaa uusia mielenkiintoisia näkymiä monimutkaisuuden mallintamiseen materiaaleissa.

Lasse Laursonin yhteystiedot