Hyppää pääsisältöön

Lapset avasivat Juniversityn

Julkaistu 12.9.2019
Tampereen yliopisto
Juniversity
Jännittävän äärellä Juniversityssä: Richard Raja-aho ja Outi Kaarela näyttivät, miten hiilidioksidijään muuttuu.
Kaukajärven koulun 2B-luokkalaiset pääsivät ensimmäisinä käyttämään Juniversityn uutta tiedeluokkaa Hervannan kampuksella. Valkoiset laboratoriotakit päällään 23 lasta kokeili, kuinka monta vesipisaraa pipetillä voi pudottaa petrimaljassa olevan viiden sentin kolikon päälle, ennen kuin vesi alkaa valua pois. Näin laboratoriotyöpajassa tulivat tutuiksi veden pintajännitys ja pipetin käyttö.

Juniversityn lasten tiedepäivään osallistui korkeakouluyhteisön avajaisviikolla torstaina 12.9. yli 300 koululaista 15 ryhmässä. Samalla Juniversity, Tampereen yliopiston lasten ja nuorten oma ”yliopisto”, avattiin varsinaiselle kohderyhmälleen.

Juniversity kerää yhteen tiedekerhot, -leirit ja -tapahtumat, koululaisten yliopistovierailut ja Tampereen Lasten akatemian luennot. Kursseilla ja työpajoissa voi itse tehden ja kokeillen tutustua esimerkiksi luonnontieteiden ilmiöihin.

Juniversity 12.9.2019
Veden pintajännityksen tutkailua ja pipetointia tiedeluokassa.

Juniversity opettaa havainnoimaan

Pipetin käyttöä tarvitaan laboratoriotyöpajan seuraavassa tehtävässä, jossa värillisistä sokeriliuoksista koostetaan koeputkeen sateenkaari.

Tässä oppii tekemään havaintoja ja tutustuu kemian ilmiöihin, toteaa 2B:n luokanopettaja Tarja Auvinen.

Juniversity kokoaa yhteen ja vahvistaa Tampereen yliopiston tiedekasvatuksen kokonaisuutta.

Haluamme antaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden kokea, oppia ja innostua eri tieteistä monin eri tavoin, toteaa Tampereen yliopiston vararehtori Marja Sutela.

Haluamme osaltamme myös edistää koulutuksen tasa-arvoa tarjoamalla lapsille ja nuorille mahdollisuuden osallistua Juniversityn toimintaan yksilöinä tai koulun kautta, Sutela sanoo.

Juniversity 12.9.2019
Sateenkaaria sokerilioksesta.

Työpajassa syntyi tuulivoimalasimulaattoreita

Tiedeluokan naapurissa Hatanpään lukion lukio-opetukseen valmistava ryhmä aloittelee Tuulivoimaa, ohjelmointia ja elektroniikkaa -työpajaa. Tavoitteena on valmistaa pieni tuulivoimalasimulaattori.

Kaikilla on tavoitteena lukio ja sen jälkeen korkeakoulu. Monet ovat kiinnostuneita tekniikasta, kuvaa ryhmänohjaaja Anne Hietikko koululaisiaan, joiden äidinkieli on jokin muu kuin suomi.

On tärkeää, että myös tyttöjä innostetaan tekniselle alalle, Hietikko toteaa.

Juniversityn ohjaajat ovat pääasiassa Tampereen yliopiston opettajaopiskelijoita. Tuulivoimasimulaattorin tekijöitä ohjanneet Eeva Mäenpää ja Ida Yli-Kesäniemi opiskelevat matematiikan, fysiikan ja kemian aineenopettajiksi ja ovat kumpikin ohjanneet tiedekerhoja jo aiemmin.

Olen kiinnostunut luonnontieteistä ja haluaisin siirtää kiinnostusta eteenpäin, Ida Yli-Kesäniemi kertoo.

Haluaisin, että lapset oppisivat kyselemään ja ihmettelemään ja saisivat työpajoissa onnistumisen kokemuksia, hän jatkaa.

Juniversity 12.9.2019
Keskittymistä tuulivoimatyöpajassa.

Fablabissa valmistettiin heijastimia

Onnistumisen kokemuksia Juniversityn avajaispäivänä tarjosi myös tiedeluokan viereinen Fablab, Hervannan kampuksen avoin oppimisympäristö ja digitaalisen valmistuksen verstas. Fablabin työpajassa muun muassa Etelä-Hervannan koulun 7.- 9. –luokkien ryhmä teki jokaiselle oman heijastinavaimenperän, joka leikattiin muotoonsa laserleikkurin avulla.

Fablabissa koululaiset kokeilivat myös 3D-tulostusta tulostinkynän avulla. Muutkin Fablabin laitteet herättivät kiinnostusta, ja kokeilemaan pääsi myös lisättyä todellisuutta esittelevää hiekkalaatikkoa.

Fablabissa käy vuosittain koululaisryhmissä noin tuhat koululaista, kertoo Fablab manager Jussi Viljanen. Yleisöpäivinä Fablab on avoinna myös yksittäisille lapsikävijöille, joilla tosin täytyy olla vanhemmat mukanaan.

Tiedekokeilut ruokkivat uteliaisuutta

Tiedeluokan työpajassa on edetty Outi Kaarelan ja Richard Raja-ahon opastuksella viimeiseen näytökseen. Raja-aho pudottaa hiilidioksidijäätä siniseksi värjätyllä vedellä täytettyyn suureen laboratoriopulloon. Jää alkaa muuttua kaasuksi, ja pullosta alkaa nousta valkoista sumua. Lapset seuraavat tarkasti.

Hauskinta on, että lapset ovat niin innostuneita, väitöskirjatutkija Kaarela kertoo.

On hauskaa rohkaista lapsia tutkimaan, ruokkia heidän uteliaisuuttaan, Raja-aho sanoo.

Onnistunut päivä, toteaa Juniversity-tiimin vetäjä Susanna Petäjistö.

Osa opettajista kertoi, että he aikovat tuoda koululaisia Juniversityyn joka viikko. Koululaisille on tärkeää päästä välillä toisenlaiseen oppimisympäristöön ja Juniversityssä he voivat kokeilla asioita, joihin koulussa ei ole mahdollisuuksia.

Juniversityn toimintaan voivat osallistua sekä koulut ja oppilaitokset että yksittäiset nuoret. Suurin osa toiminnasta on maksutonta.

Juniversityn lasten tiedepäivä oli osa Tampereen korkeakouluyhteisön avajaisviikkoa.

Teksti: Pirjo Achté
Kuvat: Okko Sorma