Hyppää pääsisältöön

”Lapsena minulla kesti tajuta, että taiteilija on oikea ammatti” – Tiitu Takalo löysi TAMKista taiteellisen työn arvostuksen

Julkaistu 11.10.2021
Tampereen ammattikorkeakoulu
Alumni, sarjakuvataiteilija Tiitu Takalo TAMKin pihalla.
Finlandia-palkittu sarjakuvataiteilija toivoo, etteivät opiskelijat antaisi stressin pilata opiskelun iloa.

Millaisia ammattihaaveita sinulla oli nuorena?

Tapasin parhaan ystäväni hervantalaisella ykkösluokalla. Sovimme jo lapsena, että hänestä tulee näyttelijä ja minusta taidemaalari. Aikanaan hän lähti opiskelemaan Nätyyn ja minä TAMKiin kuvataidelinjalle. Pakkohan se oli toteuttaa!

Lapsena minulla kesti kuitenkin tajuta, että kuvataiteilija on oikea ammatti. Kerran kun täytin ystäväkirjaa, joku totesi minulle, etten voi kirjoittaa haluavani aikuisena taiteilijaksi, koska se ei ole ammatti. Lopulta kirjoitin haluavani sairaanhoitajaksi, koska se ainakin oli oikea ammatti.

Millainen opiskeluaikasi TAMKissa oli?

Muistan opiskelua hirveän lämmöllä. Meillä opiskelu oli hyvin käytännönpainotteista. Se sopi minulle todella hyvin.

Olin koko lukion ajan ollut sellainen koulusta myöhästelijä, sillä minulla ei ollut kovastikaan opiskelumotivaatiota. Taidekoulussa taas olin se, joka oli aina ensimmäisten joukossa luokassa paikalla. Oli helppo herätä kouluun, kun olin niin innoissani metalligrafiikasta, piirustuksesta tai muusta päivän ohjelmasta.

Kohtasitko opinnoissasi haasteita?

En varsinaisesti taideopinnoissa, mutta jotkin yhteiset opinnot olivat hankalia. Ne olivat jostain syystä aina maanantaiaamuisin. Ei oikein sopinut taideopiskelijan elämäntyyliin ja vuorokausirytmiin mennä maanantaiaamuna yhdeksäksi vaikka yksityisoikeuden luennolle.

Valmistumiseni meinasi jäädä kiinni englannin suullisesta suorituksesta. Kävin lopulta vetämässä suullisen esitelmän aivan tuntemattomalle opiskelijaryhmälle, jotta sain kurssin suoritettua samalla viikolla, kuin todistukset jaettiin.

Mitkä olivat tärkeimmät opit opinnoistasi?

Vesivärimaalauksen kurssilla opettaja oli äimistynyt, kun opiskelijat lähtivät kotiin kello 16. Hänen mielestään prosessi kuului saattaa loppuun työn eikä kellon ehdoilla.

Jotenkin sitä ihminen ehkä on peruskoulussa niin laitostunut, että kuvaamataidon tunti loppuu, kun se loppuu, ja työ on silloin valmis. Eihän se oikeasti tosielämässä niin mene. Tajusin, että jos työ on kesken, ei ole pakko lähteä kotiin.

Sellainen ajatus voi tietenkin ajaa ihmiset myös epäterveelliseen työrytmiin, jos taidetta tehdään yötä myöten. Ajatuksen takana on kuitenkin tietynlainen taiteen teon arvostus: taiteeseen saa käyttää aikaa.

Mitä TAMKin yhteisö merkkasi sinulle?

Se oli tosi tärkeä. Opiskelu oli todella intensiivistä, joten opiskelukaverit olivat kämppiksen lisäksi ne ihmiset, joita opiskellessa näin. Teimme myös paljon yhteisiä projekteja myös kurssien ulkopuolella.

Olen yhä samojen ihmisten ystävä. Viime toukokuussa pidimme 20 vuotta valmistumisesta -juhlat.

Oliko sinulla opiskelijaruokabravuuria?

Olin todella huono laittamaan ruokaa. Olen vasta opintojen jälkeen tajunnut, että ihmiset syövät lämpimän aterian joka päivä. En käynyt aina edes opiskelijaruokalassa, koska se maksoi 11,90 markkaa, mikä oli minulle silloin paljon. Elin suurin pirtein leivällä.

Mitä sinusta tuli valmistumisen jälkeen?

Minusta tuli kuvataiteilija (AMK). Muutaman vuoden olin nykytaiteilija, ja samalla tein myös sarjakuvia.

Olimme alkaneet julkaista jo opiskeluaikana omakustanteista naispiirtäjien sarjakuvalehteä nimeltä Irtoparta. Naisilla oli iso kynnys saada sarjakuvaa julki. Se oli aikaa ennen kuin internetissä julkaistiin juuri mitään, joten olimme printtimedian varassa. Ja koska ei ollut mediaa, jossa naisten sarjakuvia julkaistiin, me teimme sellaisen itse.

Sarjakuvien tekeminen vei koko ajan enemmän ja enemmän aikaa. Vuonna 2003 määrittelin itseni ensimmäistä kertaa sarjakuvataiteilijaksi. Silloin oli tapahtunut jokin muutos identiteetistä.

Mitä haluaisit sanoa nykyisille ja tuleville opiskelijoille?

Kehottaisin olemaan kiinnostunut opiskelukavereista. Vaikka sitä ajattelee, että ei niitä nyt kovin kauaa tarvitse katsella, voi olla, että vielä 20 vuoden päästäkin soittelet heille. Voi myös olla, että teet heidän kanssaan töitä.

Opiskeluaika voi helposti olla hirveän stressaavaa. Mutta sehän on vähän turhaa stressiä. Kukin tekee sen minkä pystyy, ja joskus on tilanne, jossa ei pystykään niin hyvin kuin oli ajatellut – elämässä kun tapahtuu kaikenlaista.

Ei kannata antaa stressin pilata opiskelun iloa. Jos voi sanoa, että ”tein nyt sen minkä pystyin”, siihen voi olla tyytyväinen. Ei kannata ainakaan muihin opiskelijoihin verrata itseään ja omia suorituksiaan.


Vietämme 11.–15.10. alumniviikkoa. Julkaisemme viikon aikana meiltä valmistuneiden mielenkiintoisia tarinoita eri aloilta.

Teksti: Maria Kasdaglis-Zabyshnyi
Kuva: Jaakko Saarilampi